Omistaa myrkky, omistaa katkaisu, omistaa rytmissä sykkivä ratkaisu
#2319. Tiistai, 25. heinäkuuta 2006 klo 21.23.30, kirjoittanut Jani. 9
Tänään lenkillä kuuntelin DJ Marcelon Sensoriaa, ja huvitin itseäni miettimällä omia hautajaisiani. Mietin, kuinka olisin esittänyt viimeisessä tahdossa ja testamentissani, että haluan ehdottomasti, että hautajaisissani soitetaan muistokseni tämä kahdeksanminuuttinen trance-biisi kokonaisuudessaan. Niinpä hautajaisväki sitten istuisi kiltisti paikoillaan, kun joku laittaisi CD:n soittimeen. #
Intron jälkeen konekiväärin lailla nakuttava riffi pyörähtäisi käyntiin, ja pian sen jälkeen rumpukone alkaisi jyskyttää. Ensimmäisten kuudentoista loopin jälkeen jotkut joukosta alkaisivat jo vaikuttaa hieman vaivautuneilta, mutta he kuvittelisivat kappaleen sentään loppuvan pian. Seuraavien kahdeksan loopin jälkeen kaikki vääntelisivät jo tuskastuneina käsiään, mutta kukaan ei uskaltaisi tietenkään tehdä mitään, koska nämähän ovat hautajaiset, ja kyseessä on sentään vainajan viimeinen toive! #
Kun hieman kuudennen minuutin jälkeen tausta hellittää hetkeksi, kaikki luulisivat, että nyt tämä ihan liian pitkäksi venynyt, suomalainen, “kukaan ei sano mitään, vaikka kaikki tietävät” -piina loppuu. Mutta mitä vielä! Riffi palaa takaisin rytmin ja täyden taustan kanssa huimaan loppukliimaksiin… jota kukaan ei saa kuulla, koska naamastaan punaisena helottava pappi on lopultakin ampaissut penkistään sammuttamaan soittimen. #
“Pappi?”, minä kuulen teidän kysyvän. Aivan niin, minun hautajaisissani on mitä luultavimmin pappi minun omasta uskonnottomuudestani huolimatta. Minun lähisukulaiseni ovat nimittäin juuri sitä perisuomalaista, tulikiviä paiskovalla jumalalla lapsena neuroottisiksi peloteltua porukkaa, joka ei kykene irrottautumaan äiti-kirkosta. #
Ja tämä siis siitäkin huolimatta, että he suhtautuvat uskovaisiin närkästyksensekaisella, hiljaisella halveksunnalla kaikkialla paitsi hautajaisissa, häissä, ja muissa traagisissa siirtymäjuhlissa. Niissä riiteissä papit saavat toimittaa seremoniamestarin tehtäviään ja olla mukana vakuuttelemassa, että tämä kaikki on osa elämää ja jonkun näkymättömän ukkelin suurta suunnitelmaa. Ei sitä tietenkään kukaan usko, mutta ei sille papille kuitenkaan kukaan myöskään uskalla sanoa, että sinähän puhut ihan höpöjä. #
Voisi se biisi toisaalta olla myös DJ Sammyn (ja Carisman) Prince of Love. Kun hunajainen naisääni olisi viisi minuuttia kerjännyt rakkauden prinssiltään taivaallisia merkkejä lemmestä, ilmassa leijuisi hyvin vahva hämmennys ja sitäkin vahvempana epäilys vainajan naissuhteiden epäonnistumisten yhteydestä tämän toivekappaleen herättämiin, hänen sukupuolista suuntautumistaan koskeviin ajatuksiin. #
Ei vaineskaan, kyllähän se hautajaisbiisi yhä edelleenkin olisi Aphex Twinin Rhubarb, eihän siitä pääse mihinkään. #
Tuo pohdiskelu sitten puolestaan toi mieleeni yläasteaikaiset aamunavaukset. Silloin opettajat olivat keksineet nakittaa sen homman oppilaille (se vaihtoehto, ettei aamunavauksia oltaisi pidetty ollenkaan, keksittiin tiettävästi vasta joskus tämän vuosituhannen alussa, Kiinassa). Yleensä aamunavauksen pitäjänä kulloinkin ollut oppilaspienryhmä luki tai puheli joitain ajatuksia keskusradiossa, ja soitti lopuksi nauhalta jonkin kappaleen. #
Kerran sitten myös meidät, siis meidän luokan pojat, nakitettiin pitämään aamunavausta. Hoidimme homman kotiin siten, että kukin sanoi mikrofoniin “huomenta”, ja sen jälkeen pyöräytimme soimaan U.S.U.R.A.:n Open Your Mind -biisin. Yllättävän kauan sitä saatiin kuunnella ennen kuin joku opettajista vaivautui lähetyskeskukseen katkaisemaan sen! #
Tuo oli sivumennen sanottuna luultavasti kaikkein eniten murrosikäisten kapinointia muistuttava tempaus, jossa minä koskaan olin osallisena. Olin siis varsin kiltti koululainen. #
Mutta tämä, että konemusiikki laukaisee vanhemmissa sukupolvissa sellaista ahdistuneisuutta kuin se tekee, on minusta todiste siitä, että juuri konemusiikki on - tai oli, ainakin vielä silloin - aitoa nuorisomusiikkia. Toista on joidenkin kitararokkikappaleiden kanssa. Olihan se kapinallista ehkä joskus neljäkymmentä vuotta sitten. Mutta se, että länsimainen nuoriso vielä nykyisinkin kuuntelee kitararokkia niin sankoin massoin, on minusta yhtä terve ilmiö kuin jos ne kuuntelisivat Mattia ja Teppoa, ja pitäisivät itseään kapinallisina. #
Mutta minun päässänihän on hiustupsu! Taasko minä olen ajellut sen huolimattomasti. #
Mutta ainakin jos on uskominen keskivanhan suomi-iskelmän suosioon erinäisissäkin juottoloissa, joissa musiikkia soitetaan, niin Matti ja Teppohan on kapinallista :D
Perustelu: koko se lauma, joka fanittaa “kaiken takana on nainen” biisiä klo 3.20 (oj-joi, 10 minsaa valomerkkiin!) ja tanssii villisti sen tahtiin, niin että ölvi vaan roiskuu, arvelee olevansa kapinallisia, koska tajuavat, että juttu on tosi kämp. Ja koska joukko on niin laaja, niin demokraattisesti ja kaikilla gallup periaatteilla katsottuna he siis ovat kapinallisia. Eiväthän miljoonat kärpäsetkään voi ola väärässä.
Pitäisi varmaan mennä välillä nukkumaan - itekkään ei saa enää omista ajatuksistaan selvää, kun niitä lukee.
Ei ole muuten enää kovin muodikasta fantasioida häistä. Ristiäiset on nyt tässä kategoriassa aika vaikeat fantasioitavat, mutta hautajaiset tosiaan tuntuvat suositummilta. Outoa. Miksei häissä piinata sukulaisia oudolla musiikilla tai vaikka performanssiesityksillä? Ja sittenkin outoa, että vaikka kaikki tutut ja kumminkaimat yhteen ääneen vakuuttavat, että joo ei ne häät niin tärkeät ole ja nehän vaan on sellainen muodollisuus, kun tuli toi talokin laitettua, niin silti niihin satsataan rahaa enemmän kuin kehtaa kelleen kertoa ja yökaudet värkätään jotain hääkarkkeja, joissa jokaisessa on joku rakkaudellinen lause. Hmm. Niihin hääkarkkeihin voisi laittaa jotain mieltäavartavampaakin tekstiä kyllä - jotain sellaista, jolla saisi sukulaiset hämilleen vuosien päähän.
just-selvä-nukkumaan.
^^ Mä olen jo pidemmän aikaa ajatellut niin, että jos joskus menen naimisiin, hääkarkkeina on sellaisia suolaisia, mustia pääkallo-karkkeja, eikä mitään punaisia sydän-marmeladeja. Ja mun häissä tarjotaan vain pitsaa, koska mä ainakin olen niin kyllästynyt niihin samoihin pitoruokiin! Ja mun häissä ei laiteta typeriä lapsuuskuvia seinälle, vaan ne heijastetaan slide show’na kankaalle, niin että sokeammatkin näkevät kauempaakin. Ja minä menen maistraatilla naimisiin ja sukulaiset saa istua kirkossa, jos niin haluavat ja seurata toimitusta webkamerasta.
Meillä yläasteella/lukiossa oli toisinaan oppilaiden pitämä aamunavaus. En muista, että oliko jopa joka viikko. Joka keskiviikko oli seurakunnan aamunavaus, sen muistan! Ne oli aina semmoisia: “yritä Terhi nyt olla purskahtamatta nauruun” -juttuja, kun pappi lauloi keskusradiossa ilman säestystä X)
Itse olin mukana kahdesti pitämässä aamunavausta. Toinen kerta oli varmaan kasiluokalla ja toinen lukion ekalla. Siihen toiseen kehiteltiin jopa jotain ajankohtaista asiaa + biisi, toinen oli vain pelkkä biisi (Apulantaa, oh no!).
Parhaat aamunavaukset oli, kun yksi meidän luokan poika luki jotain isoveljensä opiskelumateriaalia (jotain tekniikkaa), eikä siitä kukaan ymmärtänyt sanaakaan. Toinen oli se, kun pojat lauloivat “hei Karjalasta heilin minä löysin” X)
Koko sen kuuden vuoden aikana, kun siinä koulussa olin, piti uskonnon opettaja kolmesti saman aamunavauksen! Matematiikan opettaja luki aina jotain ihan friikkejä aforismeja ja ne oli kaikkien lemppareita. Vihasin englannin opettajan avauksia, koska se piti ne aina englanniksi. Naurettavan kliseistä.
Uskomattomat muistikuvat aamunavauksesta! Olis näköjään itekkin pitänyt olla hereillä… En muista muita avauksia kuin sen, joka meidän luokalle kasilla napsahti. Luokan tytöt värkkäsivät sellaisen “ajattelun aihetta rakkaudesta” tyyppisen söpöyden ja kruunasivat sen jollain hirveällä musiikki kipaleella, jonka onnekseni olen jo unohtanut. Tunteeni olivat ristiriitaiset: toisaalta hävetti olla mukana moisessa eläinkokeessa, toisaalta oli hienoa lyhentää ruotsintuntia reilut 20 minuuttia. Mahtavaa: olin jo yläasteella epatto…
Ja ne hääkarkkilauseethan vois olla sellaisia kuin että “Yli puolet avioliitoista päättyy eroon” tai “Jari-setällä on toinen perhe Rovaniemellä”
Häh: “Kommenttisi on arvioitavana”?
Enhän minä sanonut edes Viagra :D
Perinteisiä häitä papiksi aikovan kanssa pian viettävänä taidan ottaa osaa vain aamunavauskeskusteluun. :-) Ainoa aamunavaus jonka muistan ilman hypnoosia oli yläasteella kuultu, jonka lopuksi joku mieshenkilö soitti U2:n version Patti Smithin Dancing Barefootista. Kumpaakaan versiota en ollut aiemmin kuullut.
Koko häähommaa en kyllä itse omalle kohdalleni edes haluaisi (jos nyt tehdään sellainen villi hypoteesi, että joskus enää jonkun naisen kanssa millekään erehtyisin, ja asiat niin pitkälle etenisivät). Jos naimisiin menisin, niin se olisi ehdottomasti vain tekninen suoritus maistraatissa, ja juhlistaa sitä voisi korkeintaan pienellä kakulla kotona. Muutamat lähimmät ihmiset voisivat toki käydä onnittelemassa ja sitä kakkua syömässä, muttei siitä pidettäisi kyllä minkäänlaista melua muutoin.
Ensimmäisen oppitunnin lyheneminen oli kyllä aamunavausten ainut anti minulle.
Hah, Jani, minä ainakin vakoilisin hääsi selville ja sitten rynnistäisin paikalle riehumaan ja ravistelemaan sinua! ;) Ja sitten soittaisin täysillä jotain Black Boxia, et sori, mut niin siinä kävisi! ;D
Kjäh, häähäirikkö.
No, tokihan sitä itsekukin saisi minun puolestani juhlistaa haluamallaan tavalla, kunhan ei minua pakota juhlimaan. :)