“Stan” eli “Every gun makes its own tune” eli “Rapture”
#2533. Sunnuntai, 19. marraskuuta 2006 klo 23.29.00, kirjoittanut Jani. 12
mitäs jäbä oikein teet? / en minä mittään teethän sä! / no vittu meitsi eminemittää
Hmm, näköjään olen freestylaukseni puolesta pikemminkin verrattavissa John Cenaan kuin Eminemiin, mutta ainakin tukan puolesta muistutan nyt enemmän jälkimmäistä. Naamastahan minä tutkitusti muistutin Eminemiä jo entuudestaan. #
Tähtäimessä oli kylläkin vitivalkoinen, mutta ei siitä tummasta näköjään semmoista ainakaan yhdellä valkaisulla irronnut. #
Oho!
(Tosin eka lause, mikä tuli mieleeni, oli: “siis mitä vittua?!?”, mutta alkujärjkytyksen jälkeen “oho” tuntui paremmalta.)
“Oho” on kyllä varsin vahvasti laimennettu “mitä vittua?!” :D
Aah. Tässä asiassa voin jotenkin olla avuksi. Serkkuni ja hänen miehensä päät ovat käyneet läpi varmasti koko spektrin, joten olen kuullut hiusten värjäämisestä jutun jos toisenkin. Suosittelen hankkimaan parturi-kampaamosta ns. shokkivärin. Esityön oletkin jo tehnyt, eli blondannut. Sitten vain valkoista tuubia ostamaan. Eivät ole kalliitakaan, tiemmä. Puljusta riippuen yhden kauppahiusvärin hinnalla saa useammankin paketin shokkivärejä.
Miten olisi Julmia Juoninen (Cruella de Vil) -look, jossa toinen puoli päästä on musta ja toinen valkoinen?
Kas vain, kiitoksia vinkeistä! Parturi-kampaamoissa on vain se huono puoli, että ne ovat niin pikkuruisia puoteja, ettei niissä saa tutkia putkuloita ja tehdä hintavertailua omassa rauhassa, joten aristelen niihin menemistä. (Samasta syystä tykkään myös leikata tukkani itse, kun sitä tukanleikkuutahan nyt ei varsinkaan saa parturi-kampaamosta joutumatta tekemisiin sen parturi-kampaajan kanssa.)
Itse asiassa tuo mustavalkoinen-idea kävi päässä (sic) prosessin siinä vaiheessa, jossa hetken vaikutti siltä, ettei käytetty valkaisin riittäisikään, mutta riitti se sitten kuitenkin lopulta.
Sitä valkeaa väriä taitaa tarvita sangen moni suomalainen blondaaja, kun jotenkin on sitä punapigmenttiä tukassa joka toisella Moilasella: vaikka kuinka valkasee, niin siitä tulee parhaimmillaan keltainen - pahimmillaan oranssi. Oma tukkani tuli kotivalkaisussa mielstäni tummemmaksi kuin se oli, kun se saaketin punainen tuli esiin. Vaan voihan olla sellaistakin kloriittia nykysin myynnissä, mikä tekee siitä punaisestakin selvää. Mene ja tiedä - olen antanut sittemmin tukkani harmaantua rauhassa. Määkään en muuten käy parturissa - en keksi mitä sellaista mitä haluan ja ne vois tehdä, mutta mitä itse en sitten pysty toteuttamaan. Enää.
Oletko siis erinomaisen taitava oman pääsi leikkaaja, vai ovatko mielihalusi hiusten suhteen omieni tavoin sen verran spartalaisia, että niiden toteuttaminen onnistuu kohtuullisen helposti?
Mulla on semmoinen luulo että hyvin pitkät hiukset ovat itsesääntelyn kannalta melkein yhtä helpot kuin kaljupää.
Hmm, olikohan siellä sinun muinaisilla kotisivuillasi joskus kuva sinusta, kun minulla on sinusta hyvin vahva mielikuva, ja epäilen, että se häiritsee tämän kommentin muotoilua jollain tapaa.
Oi hius dilemma. Itsekin joskus nuorena kävin laitattamassa kampaajalla kaksi vaaleaa raitaa tuonne pehkon alle. Niitten piti idean mukaan olla kanssa valkeat, mutta punapigmentti hiuksissani lähti kummittelemaan ja sellainen hunajan värinenhän kokeilusta sitten tuli. ÖK.
Tähtäimessäsi oli siis sellainen Marvelin supersankaritar -look.
Ei.. ei ollu. En tainnut edes olla mitenkään niin intoutunut marveliin. Isosisko tilasi ihan alusta asti, vaan arvaako olenko saanut koskea niihin lehtiin. Noup. Se varmaan saa niistä vielä hyvät rahat..
Tyylini lienee siis spartalainen ja kyllä kotisivuillani oli melko edustava kuva minusta. Harmillisesti palveluntarjoajani nakkasi minut pellolle ja en ole jaksanut hakeutua uuteen kotiin, joten en nyt tähän tarjoa esimerkkiä ko. kuvasta.
Paitsi että googlettamalla löytyy näköjään :)
Tossa hiustyyliasiassa tuntuu, että olen tullut eläkeläiseksi: enää ei ole mitään mitä jaksais hiuksillaan kokeilla. Kaikki tökötit on tosi ympäristöepäystävällisiä ja mikään ei näytä hyvältä mun päässä. Sama siis saksia itse. JA näyttää maalaiselta.
Carmabal: Varmaan saa, jos myydä raaskii!
V.: Jup, no se mielikuva oli sitten näköjään ihan oikeassa ja perusteltu. Piti vain varmistaa kun olisi noloa sotkea ihan itse kehiteltyjä päätelmiä ihmisten olemuksista näille tarkoitettuihin kommentteihin. Tai no, ei mitään olisi, vaan on - sitäkin on nimittäin sattunut.
Eiköhän ne kuulu teini-ikään sellaiset näyttävät kokeilut… ööh, kuten tällaiset rajut värjäykset… ainakin noin yleensä. Enää ei tartte tehä mitään tempauksia vanhana (tai “aikuisena”, niin kuin niissä E.T.-lehden mainoskuvissa raivostuttavan eufeemisesti aina sanotaan).