Pajatso
#2542. Maanantai, 27. marraskuuta 2006 klo 19.30.08, kirjoittanut Jani. 9
Mahtavaa, klassinen pajatso (via Killinki)! Vihdoinkin voin sammuttaa minua pienestä pojasta saakka vaivanneen kutkan, joka sai alkunsa mummilan naapurissa olevassa Teboil-huoltamossa. Aikuiset ja muut juopot pelasivat aina ison läjän kolikoita, ja meillä lapsilla oli aina vain muutama surkea palautuspulloista saatu hilu. #
Teboilin baarissa ollut pajatso oli kylläkin markan versio ja sittemmin sekin taidettiin vaihtaa viiden markan versioon ennen kuin ne uudet, homonvärikkäät ja turhat hedelmäpelihybridit tulivat, ja lopulta kolikoiden valuuttakin vaihtui. Tuota viidenkymmenen pennin versiota en ole muistaakseni nähnyt luonnossa kuin kerran, ehkä jossain huvipuistossa, en muista että missä. Särkänniemessä? Se oli jonkinlainen pelisali. Vai olikohan se Ruotsin-laivalla? #
Tuo on kyllä vähän helpompi kuin oikea, tuon mittarin kanssa. Siitä puuttuu se minusta pajatson ytimessä oleva elementti, omaan etusormeen kanavoitavan voiman määrän arvioimisen vaikeus. Onni ei missään ole sen konkreettisemmin omissa käsissä, ja silti sen saavuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Onko mitään yhtä kiehtovaa ja samanaikaisesti niin pelottavaa? #
Sovelsin tuohon heti taktiikkaani, jonka kehitin jo joskus silloin pienenä, kun en uskonut aikuisten puheita siitä, että noissa kolikkopeleissä häviää aina lopulta. Koska isoilla kolikkomäärällä pelaamaan pääseminen oli lapselle vain kaukainen haave, en koskaan päässyt testaamaan taktiikkaani, joten se on säilynyt tähän päivään saakka teoreettisella tasolla. #
Taktiikka on yksinkertaisuudessaan tämä: täytyy pelata niin kauan, että on voitolla - edes vähän - ja lopettaa vasta silloin, ja välittömästi. Jos käyttää tätä taktiikkaa, ei ole mitään väliä sillä kuinka monta kertaa päivässä tai viikossa pelaa: koskaan ei häviä. #
Voi tuota pajatsoa sun ei olisi pitänyt kertoa. Jumissa ollaan.