Petä tai tule petetyksi (Casino Royale)
#2549. Torstai, 30. marraskuuta 2006 klo 17.51.46, kirjoittanut Jani. 12
Mikäli kaikki Bond-elokuvat olisivat niin kuin Casino Royale, niitä tuskin olisi tehty tähän päivään mennessä jo kahtakymmentäyhtä, mutta tehtyjen elokuvien laatu kompensoisi niiden määrää komeasti. #
Varoitus: Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia. #
Kuten kaikkialla on jo todettukin, Daniel Craigin James Bond ei juurikaan muistuta vanhaa, eikä tämä ero rajoitu pelkästään ulkonäköön. Uusi, entistä huomattavasti tylympi Bond ei silti ole täysin vailla huumoria, jota jotkut ovat jo ehtineet kaipailemaan. #
Huumoria on merkittävästi entistä vähemmän, se on totta, mutta osaksi juuri sen, osaksi elokuvan muutoin niin synkän luonteen ansiosta se on paljon aidompaa ja huvittavampaa kuin vanhoissa Bond-elokuvissa. Raa’an väkivallan ja hermoja kiristävän jännityksen keskellä huumori kukoistaa täyttäessään sitä tehtävää, jossa se on parhaimmillaan: tuomassa helpotusta laukaisemalla jännitystä. Lyhyemmin sanottuna Casino Royalen Bond laukoo vitsejä sen sijaan että olisi sellainen, kuten entiset. #
Kaikkia Bond-kliseitä ei Casino Royalekaan onnistu väistämään tai edes yritä väistää. Näistä pahin on se, että pääkonnalla on fyysinen vamma tai sairaustila - tässä tapauksessa molemmat. Idea saattoi olla hieno ja omaperäinen joskus vuosikymmeniä sitten, mutta Bond-elokuvat ovat itsekin jauhaneet sitä niin kauan, että siitä on tullut klisee jopa parodioissa. #
Tämän ohella Casino Royalessa on sorruttu jopa Bond-elokuviakin keskinkertaisempien jännäreiden “pahikset tunnistaa siitä, että he puhuvat englantia vahvalla aksentilla” -kliseeseen. Toisaalta voisi tietysti väittää, että mikäli Casino Royale olisi täysin vailla ksenofobiaa, se olisi merkillepantava poikkeus 9/11:n jälkeisen anglosaksikulttuurin joukossa. Silloin elokuva olisi joka tapauksessa nostanut huomattavasti osakkeitaan minun silmissäni. #
Kliseet eivät kuitenkaan minua elokuvassa häirinneet läheskään niin paljon kuin tuotesijoittelu. Toisinaan tuotesijoittelu onnistutaan tekemään tyylikkään hienovaraisesti, jolloin uskoisin sen toimivan juuri niin kuin pitääkin. Casino Royalessa varsinkin sen alkupuolella tavaramerkit hyppivät kuitenkin raivostuttavasti silmille (via) ja kirkuvat “Katso minua! Tässä minä olen!”, mikä on kaikkea muuta kuin hienovaraista ja tyylikästä. #
Autojen, kännyköiden ja tietokoneidenvalmistajien logot olivat nekin kuitenkin pientä verrattuina Sir Richard Bransonin tässä kontekstissa täysin ääliömäiseen virnistykseen lentokentällä. Siinä oli ilman muuta Casino Royalen mustin hetki. Onneksi suunta oli sen jälkeen pelkästään ylöspäin, lukuunottamatta pientä notkahdusta hieman ennen loppusuoraa. #
Näin jälkikäteen ajatellen olen varsin tyytyväinen siihen, että olin alunalkujani päättänyt odottaa Casino Royalen ilmestymistä dvd:llä ennen sen katsomista. Ei elokuva huonokaan ollut, mutta tässä ei ollut sellaisia efektejä, jollaisia elokuvalipun nykyhinnalla odotan saavani. Suurkiitokset vaan Sun äidilles tämän arvostelun sponssaamisesta! #
Itse asiassa elokuvan alkupuolella minusta tuntui jopa, että se kärsi isosta kankaasta jossain määrin: monet Sebastien Foucanin hienoista parkour-tempuista vilistivät ohi niin nopeasti, etteivät silmäni pysyneet perässä. Eri asia on tietysti sitten se, että saisiko näistä toimintakohtauksista sen paremmin selvää pienemmältäkään ruudulta katsottuna. #
Jo aiemmin mainitsemassani kritiikissään Teemu Salohalme pitää uuden Bondin kovuutta ongelmallisena, koska on sitä mieltä, että se tekee hahmosta samalla hyvin etäisen yleisölle. Sitä se voi yleisölle laajasti ottaen ollakin, mutta omalla kohdallani ei mikään voisi olla helpompi samaistumiskohde kuin kanssaihmisiään kohtaan täydellisen epäluuloinen mies. #
Lisäksi se, että Bond pysyy yleisölle kylmänä, on mielestäni jopa edellytys sille, että esimerkiksi kidutuskohtauksesta voi nauttia. Mikäli Craigin hahmo olisi sympaattisempi kuin mitä se on, sen kiduttamisen näkeminen tuntuisi lähinnä vastenmieliseltä. Nyt oma- ja myötätunto pysyttelevät nätisti poissa tieltä, kun Bond karjuu tuskasta herättäen kunnioitusta näyttelijäntyötä kohtaan, ja kun hän ottaa henkisen yliotteen kiduttajastaan nauramalla päin tämän naamaa, se kaikki tuntuu uskottavalta. #
Uskottavuus onkin uuden Bondin vahvin puoli. Sian lailla hikoileva, kauttaaltaan verta vuotava ja puuskuttava Craigin Bond on raadollisuudessaan jotain niin vakuuttavaa, että Casino Royalea katsottaessa on helppo unohtaa, että kyse on elokuvasta joka kuuluu samaan sarjaan muiden, uskottavuudessaan Nukku-Matin luokkaa olevien Bondien kanssa. Tässä suhteessa elokuvan heikointa antia ovat sen loppumetrit, joilla Bond on taas hetken ajan entinen, epäuskottava Teräsmies-itsensä. #
Pahin uskottavuusongelma löytyy kuitenkin siihen johtavista tapahtumista. Juonenkäänne, jossa Bond onkin yhtäkkiä valmis pudottamaan haarniskansa naisen edessä, jäi minua patologisen epäluuloiseen hahmoon jo valmiiksi samaistuneena katsojana kaivelemaan: kyllähän Bondin pitäisi tietää, ettei ihmiseen luottamisesta voi seurata mitään muuta kuin huonoa onnea. Siihen saakka kivikasvoisuutensa säilyttäneen hahmon yhtäkkinen ja täydellinen suunnanmuutos ja yritys leikkiä parisuhdetta tuntui pahan kerran päälleliimatulta. #
Toivottavasti kyseessä oli vain jonkinlainen epäonnistunut yritys havainnollistaa, millaisten pettymysten tuloksena Bondin epäluottamus on syntynyt. Silloin sitä ei tarvitsisi toistaa enää yhdessäkään tulevassa Bond-elokuvassa. Sellaisia nimittäin epäilemättä tullaan näkemään: “James Bond will return”. #
Kaiken kaikkiaan elokuvan vahvuudet voittavat sen heikkoudet, ja siksi annan Casino Royalelle kaksi tähteä kolmesta. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]20:41[/klo] Vaihdoin “Huomautuksen” “Varoitukseksi”.
[/muokkaus]
[muokkaus][klo]12.12. 18:47[/klo] Lisäsin linkin Seppäsen Bond-tuotemerkkejä esittelevään merkintään.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Oih! Tuo lainauslaatikko! Hieno.
Kiitos! Sietää ollakin, sen verran kauan sen kanssa nyhersin. :) Ei millään meinannut asettua, eikä tuo täydellinen ole vieläkään, mutten kehdannut enää enempää julkaisua viivyttää yhden erikoistehosteen takia.
Huh, melkoisen thorough arvostelu. Mutta kuulosti ihan hyvältä leffalta, jos joskus jaksan toimintaa katsoa. Mutta joskus tuntuu siltä, että Sin City rikkoi mut. Nykyään tylyys tuntuu kaikissa muissa elokuvissa niin niin niin niin teennäiseltä ja lepsulta. Noo.. ehkä Saw 2 oli sen verran tyly ettei kylmäksi jättänyt. Samoin Hostel-niminen karsea pätikkä joka kertoo kaikille sen katsoneille ettei kannata lähtiä itäeurooppaan reilaamaan. (Voi, hitto, meinasin tukehtua mehuun ja leipään kun winampista alkoi soida Monty Python Holy Grail Theme. Sen siitä saa kun kuuntelee sekalaisia..)
Ei tässä Bondissa ainakaan minusta se tylyys teennäiseltä tuntunut, joten sikäli voin suositella kyllä, mikäli vain makumme sattuvat siltä osin yksiin menemään. Ei se tosin samanlaista ollut kuin Sin Cityssä, mutta siinä se nyt olikin ihan omansalaista johtuen siitä miten tiukasti se oli kiinni Frank Millerin alkuperäissarjiksessa.
Eihän toki vielä ole nähty läheskään niin tylyjä elokuvia kuin mitä voitaisiin tehdä, ja siinä suhteessa suunta voi olla vain parempaan päin. Liian tylyä elokuvaa ei ole vielä eteeni tullut (säikyttelykauhuelokuvat poislukien - niitä minun hermoillani ei paljon katsella). Toivottavasti vieä joskus.
Siinä vaiheessa kyllä kieltämättä tuoteasettelu pamahti yli, kun sillä Sony Vaiolla luettiin uutissivustoa, jonka mainosbanneriinkin oli vielä tungettu Sony Bravia -mainos…
Itse olin etukäteen huolestunut siitä, että onko leffassa enää mitään bondia jäljellä, jos kaikki kliseet puuttuvat, mutta olihan niitä siellä kuitenkin varsin sopivasti ja välillä oli ihan hyvää läppääkin kliseistä.
Juu,
on nimenomaan hyvä sana kuvaamaan sitä bondmaisuuksien määrää mikä tässä oli ja se joillekin kliseille naureskelu ( ) oli hyvää sekin.Tykkäsin siitäkin, että klassista tunnaria käytettiin niin säästellen, että kun se sitten lopulta aivan lopuksi rämähti soimaan, siinä oli tehoa aivan eri lailla kuin mitä olisi ollut, jos sen kanssa olisi sössitty joka toinen kohtaus.
Pari juttua:
Ehkä pahisten aksentit johtuivat siitä että NE EI OLLEET AMERIKKALAISIA? No joojoo.
Unohdit tuotesijoittelusta autot. Uusi Ford Mondeo, Aston Martin, Jaguar. Ettei olisi ollut vielä Land Roverikin jossain välissä? Kaikki merkithän on samaa Fordia.
Ja kyllä Bondin on PAKKO ottaa näin “prequelissa” siipeensä rakkauden alalla, että jaksaa naiskennella myöhemmin. Johan sen näki siitä trailerista vuosi sitten että mitä on tulossa.
Ja tuo Bransonin aiheuttama ärsytys on ihan oma vikasi. Mitäs seuraat liikaa näitä juttuja. Minä kun en tiennyt lainkaan koko cameosta ja pakko sanoa että kuuden henkilön otannassa kukaan ei muista ääliömäistä virnettä lentokentältä.
Sitäpaitsi helvetin virkistävää oli se että pahis ei tällä kertaa ollutkaan mallia “varastan sijoittajien rahat tai voitan ne pokeripelissä että voin ostaa varastetun ydinkärjen jonka voin räjäyttää merenpohjassa ja KOKO MAAILMA TUHOUTUU!, unless you pay me ONE MILLION DOLLARS!”
Ehkä seuraaviin osiin saadaan SPECTREä tai muuta vastaavaa.
Mikä hiiskatti on säikyttelykauhuleffa? Never seen one. Eiku. No, mun mielestä voi olla myös liika tylyä. Pointti on varmaan se, että elokuvassa sen pitää olla juuri tietynlaista, sillä tylyyttä on tylysti tässä tosielämässäkin. Eikä samanlaista tylyyttä ehkä sitten “aivovapaalla” välttämättä tahdo nähdä..
fotomik:
Enpäs unohtanut, sillä kirjoitinhan:
Bransonin cameota en rehellisesti sanottuna muistanut elokuvaan mennessäni ollenkaan, kun en ollut kovin paljon tämän ennakkohehkutuksia seuraillut (koska en ole varsinainen Bond-fani). En siis olisi muistanut koko asiaa ollenkaan, jollei Riku olisi lävähtänyt ruutuun koko sähkönsinipukuisessa komeudessaan siellä lentokentällä näyttäen hänkin juuri niin huomionhakuiselta tuotemerkiltä kuin mikä on.
Tuosta pahiksen lajityypistä ja sen piristävyydestä olen täsmälleen samaa mieltä, ja siitä minun oli tarkoitus mainitakin tuossa yllä, mutta näköjään unohtui. Hyvä siis, kun otit sen esille! Sekin pelasi samalla elokuvan juonen uskottavuuden pussiin, koska terroristien pankkiiri on huomattavasti paljon realistisempi pahis kuin nämä
Carmabal: Säikyttelykauhuelokuvat ovat näitä tällaisia niin kuin miltä vaikkapa tuo Kainalosauva ja Kainalosauva 2 vaikuttavat trailereidensa perusteella olevan. Siis sellaisia, että tunnelma on läpi elokuvan karmiva, ja sen aikana sitten on iso kasABÖÖÖÖÖÖÖÖÄÄÄÄÄÄÄÖRGH -kohtauksia. Minun hermoillani niitä ei tosiaan paljon katsella. Tai no, katseltaisiin ehkä niinkin, mutta sen jälkeen ei paljon nukuttaisi.
Juu, kyllä sitä on sellaistakin tylyyttä, jota minäkään en siedä elokuvissa nähdä. Tyypillisesti sitä on suomalaisissa elokuvissa, joissa esimerkiksi lasta käytetään lattialuutuna ja potkitaan päähän, eikä se tekijä (opettaja/vanhempi/viranomainen) saa lopussa ansionsa mukaan, eli joudu elävänä hukutetuksi kiehuvaan veteen. Se on sitä tosielämän tylyyttä jota joutuu elokuvien ulkopuolellakin kohtaamaan ihan tarpeeksi.
Ne ei minua nuo “BÖÖÖÖÖÖÖÖÄÄÄÄÄÄÄÖRGH”-kohtaukset niinkään säikytä, mutta nuo Grudget ja niiden ne lapset mitkä vaan seisoivat aina jossain nurkassa tai peilissä, ne oli niitä pahimpia. Vieläkään uskalla hississä katsoa peilin kautta hissin ikkunasta ulos. Ettei siellä vaan seiso ketään. Seisomassa.
Minulla on niin vilkas mielikuvitus, että pystyn hankkimaan elämääni jännitystä pelkästään kuvittelemalla jotain tuollaista yliluonnollista. En siis tarvi siihen yhtään lisävirikkeitä noista elokuvista. Ja jo pelkästään niiden trailereiden tai muiden leikkeiden näkeminen (vaikkapa Conanissa) antaa ihan tarpeeksi potkua kuvitelmille. Pimeässä huoneessa maatessani ruukaankin aina pelotella itseäni kuvittelemalla kaikki hahmoa muistuttavat niiksi hahmoiksi joita ne muistuttavat. Jos saisin liikaa virikkeitä, pelkään, etten enää pystyisi erottamaan näitä kuvitelmiani todellisuudesta.