Petä tai tule petetyksi (Casino Royale)
#2549. Torstai, 30. marraskuuta 2006 klo 17.51.46, kirjoittanut Jani. 12
Mikäli kaikki Bond-elokuvat olisivat niin kuin Casino Royale, niitä tuskin olisi tehty tähän päivään mennessä jo kahtakymmentäyhtä, mutta tehtyjen elokuvien laatu kompensoisi niiden määrää komeasti. #
Varoitus: Seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia. #
Kuten kaikkialla on jo todettukin, Daniel Craigin James Bond ei juurikaan muistuta vanhaa, eikä tämä ero rajoitu pelkästään ulkonäköön. Uusi, entistä huomattavasti tylympi Bond ei silti ole täysin vailla huumoria, jota jotkut ovat jo ehtineet kaipailemaan. #
Huumoria on merkittävästi entistä vähemmän, se on totta, mutta osaksi juuri sen, osaksi elokuvan muutoin niin synkän luonteen ansiosta se on paljon aidompaa ja huvittavampaa kuin vanhoissa Bond-elokuvissa. Raa’an väkivallan ja hermoja kiristävän jännityksen keskellä huumori kukoistaa täyttäessään sitä tehtävää, jossa se on parhaimmillaan: tuomassa helpotusta laukaisemalla jännitystä. Lyhyemmin sanottuna Casino Royalen Bond laukoo vitsejä sen sijaan että olisi sellainen, kuten entiset. #
Kaikkia Bond-kliseitä ei Casino Royalekaan onnistu väistämään tai edes yritä väistää. Näistä pahin on se, että pääkonnalla on fyysinen vamma tai sairaustila - tässä tapauksessa molemmat. Idea saattoi olla hieno ja omaperäinen joskus vuosikymmeniä sitten, mutta Bond-elokuvat ovat itsekin jauhaneet sitä niin kauan, että siitä on tullut klisee jopa parodioissa. #
Tämän ohella Casino Royalessa on sorruttu jopa Bond-elokuviakin keskinkertaisempien jännäreiden “pahikset tunnistaa siitä, että he puhuvat englantia vahvalla aksentilla” -kliseeseen. Toisaalta voisi tietysti väittää, että mikäli Casino Royale olisi täysin vailla ksenofobiaa, se olisi merkillepantava poikkeus 9/11:n jälkeisen anglosaksikulttuurin joukossa. Silloin elokuva olisi joka tapauksessa nostanut huomattavasti osakkeitaan minun silmissäni. #
Kliseet eivät kuitenkaan minua elokuvassa häirinneet läheskään niin paljon kuin tuotesijoittelu. Toisinaan tuotesijoittelu onnistutaan tekemään tyylikkään hienovaraisesti, jolloin uskoisin sen toimivan juuri niin kuin pitääkin. Casino Royalessa varsinkin sen alkupuolella tavaramerkit hyppivät kuitenkin raivostuttavasti silmille (via) ja kirkuvat “Katso minua! Tässä minä olen!”, mikä on kaikkea muuta kuin hienovaraista ja tyylikästä. #
Autojen, kännyköiden ja tietokoneidenvalmistajien logot olivat nekin kuitenkin pientä verrattuina Sir Richard Bransonin tässä kontekstissa täysin ääliömäiseen virnistykseen lentokentällä. Siinä oli ilman muuta Casino Royalen mustin hetki. Onneksi suunta oli sen jälkeen pelkästään ylöspäin, lukuunottamatta pientä notkahdusta hieman ennen loppusuoraa. #
Näin jälkikäteen ajatellen olen varsin tyytyväinen siihen, että olin alunalkujani päättänyt odottaa Casino Royalen ilmestymistä dvd:llä ennen sen katsomista. Ei elokuva huonokaan ollut, mutta tässä ei ollut sellaisia efektejä, jollaisia elokuvalipun nykyhinnalla odotan saavani. Suurkiitokset vaan Sun äidilles tämän arvostelun sponssaamisesta! #
Itse asiassa elokuvan alkupuolella minusta tuntui jopa, että se kärsi isosta kankaasta jossain määrin: monet Sebastien Foucanin hienoista parkour-tempuista vilistivät ohi niin nopeasti, etteivät silmäni pysyneet perässä. Eri asia on tietysti sitten se, että saisiko näistä toimintakohtauksista sen paremmin selvää pienemmältäkään ruudulta katsottuna. #
Jo aiemmin mainitsemassani kritiikissään Teemu Salohalme pitää uuden Bondin kovuutta ongelmallisena, koska on sitä mieltä, että se tekee hahmosta samalla hyvin etäisen yleisölle. Sitä se voi yleisölle laajasti ottaen ollakin, mutta omalla kohdallani ei mikään voisi olla helpompi samaistumiskohde kuin kanssaihmisiään kohtaan täydellisen epäluuloinen mies. #
Lisäksi se, että Bond pysyy yleisölle kylmänä, on mielestäni jopa edellytys sille, että esimerkiksi kidutuskohtauksesta voi nauttia. Mikäli Craigin hahmo olisi sympaattisempi kuin mitä se on, sen kiduttamisen näkeminen tuntuisi lähinnä vastenmieliseltä. Nyt oma- ja myötätunto pysyttelevät nätisti poissa tieltä, kun Bond karjuu tuskasta herättäen kunnioitusta näyttelijäntyötä kohtaan, ja kun hän ottaa henkisen yliotteen kiduttajastaan nauramalla päin tämän naamaa, se kaikki tuntuu uskottavalta. #
Uskottavuus onkin uuden Bondin vahvin puoli. Sian lailla hikoileva, kauttaaltaan verta vuotava ja puuskuttava Craigin Bond on raadollisuudessaan jotain niin vakuuttavaa, että Casino Royalea katsottaessa on helppo unohtaa, että kyse on elokuvasta joka kuuluu samaan sarjaan muiden, uskottavuudessaan Nukku-Matin luokkaa olevien Bondien kanssa. Tässä suhteessa elokuvan heikointa antia ovat sen loppumetrit, joilla Bond on taas hetken ajan entinen, epäuskottava Teräsmies-itsensä. #
Pahin uskottavuusongelma löytyy kuitenkin siihen johtavista tapahtumista. Juonenkäänne, jossa Bond onkin yhtäkkiä valmis pudottamaan haarniskansa naisen edessä, jäi minua patologisen epäluuloiseen hahmoon jo valmiiksi samaistuneena katsojana kaivelemaan: kyllähän Bondin pitäisi tietää, ettei ihmiseen luottamisesta voi seurata mitään muuta kuin huonoa onnea. Siihen saakka kivikasvoisuutensa säilyttäneen hahmon yhtäkkinen ja täydellinen suunnanmuutos ja yritys leikkiä parisuhdetta tuntui pahan kerran päälleliimatulta. #
Toivottavasti kyseessä oli vain jonkinlainen epäonnistunut yritys havainnollistaa, millaisten pettymysten tuloksena Bondin epäluottamus on syntynyt. Silloin sitä ei tarvitsisi toistaa enää yhdessäkään tulevassa Bond-elokuvassa. Sellaisia nimittäin epäilemättä tullaan näkemään: “James Bond will return”. #
Kaiken kaikkiaan elokuvan vahvuudet voittavat sen heikkoudet, ja siksi annan Casino Royalelle kaksi tähteä kolmesta. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]20:41[/klo] Vaihdoin “Huomautuksen” “Varoitukseksi”.
[/muokkaus]
[muokkaus][klo]12.12. 18:47[/klo] Lisäsin linkin Seppäsen Bond-tuotemerkkejä esittelevään merkintään.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Oih! Tuo lainauslaatikko! Hieno.