Onhan tämä nyt hel­vet­tiä. Olen­ko minä jota­kuin­kin ainoa, joka ei ole vie­lä näh­nyt koko Los­tia ja tie­dä, mitä siel­lä saa­rel­la oikein tapah­tuu? Kun tun­tuu, että meni­pä sit­ten sin­ne taik­ka tän­ne niin tör­mää tuo­hon aihee­seen, ja tyyp­pei­hin, jot­ka ovat sen näh­neet. Itse asias­sa, ei tar­vi edes men­nä tääl­tä min­ne­kään! Vie­lä tois­tai­sek­si en ole tör­män­nyt juo­ni­pal­jas­tuk­siin, mut­ta nyt on koko ajan pel­ko per­siis­sä sen takia. #

No, ajat­te­lin kui­ten­kin nyt pal­jas­taa, mitä kaik­kia eri­lai­sia ske­naa­rioi­ta kehi­tel­lyt pääs­sä­ni sii­tä, mihin tuo voi tuos­ta kehit­tyä. #

1. Seli­tys on luon­non­la­kien puit­teis­sa. Siis tele­vi­sio­to­del­li­suu­den luonnonlakien. 
   1. Taus­tal­la on tahto.
      1. Asial­la ovat ava­ruuso­len­not. Tämä oli­si ehkä kaik­kein epä­mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­sin vaih­toeh­to, mut­ta ehkä täs­tä­kin vaih­toeh­dos­ta jotain sai­si revittyä.
      2. Asial­la ovat ihmiset.
         1. Kysees­sä on hallituksen/armeijan/salaisen orga­ni­saa­tion sala­liit­to. You know, salai­sia kokei­ta eläi­mil­lä, ihmi­sil­lä, sen sellaista.
         2. Kysees­sä on seu­raa­van asteen tosi-tv-show. Osal­lis­tu­jat on vär­vät­ty koko­naan tai osin vas­ten­tah­toi­ses­ti, a’la My Litt­le Eye tai The Tru­man Show.
   2. Taus­tal­la ei ole tah­toa. Kyse on siis ihan jos­tain (tele­vi­sio­to­del­li­suu­den) luon­nol­li­ses­ta ilmiös­tä. Kuten muus­ta maa­il­mas­ta eris­ty­nees­tä eko­sys­tee­mis­tä, madon­rei’is­tä, repeä­mis­tä aika-ava­ruu­des­sa tai sen sellaisesta.
2. Seli­tys on yli­luon­nol­li­nen. Tätä minä toi­von, mut­ta en ihan mitä tahan­sa yli­luon­nol­li­suu­den lajia. Mitään juma­lal­li­sia pele­jä tai perin­tei­siä kum­mi­tus­jut­tu­ja en halua. Kuu­des ais­ti -tyyp­pi­nen “olem­me jo kuol­lei­ta” ehkä vie­lä menet­te­li­si. Kiel­let­ty pla­neet­ta -tyyp­pi­nen “kaik­kien pel­ko­jem­me ja mui­den ali­ta­juis­ten mör­kö­jem­me ruu­miil­lis­tu­ma” oli­si parem­pi. Kaik­kein eni­ten kui­ten­kin toi­voi­sin, että kaik­ki pysyi­si täy­sin hämä­rä­nä, eikä mis­sään tun­tui­si ole­van mitään jär­keä, pait­si sii­nä, että todel­li­suus, jos­sa ollaan, osoit­tau­tui­si ker­ta toi­sen­sa jäl­keen läpeen­sä pahak­si ja ilkeäk­si asut­ta­jian­sa kohtaan. 

Eli jau­he­li­ha­kas­ti­ke V1 johon on lisät­ty uusia fea­tu­re­ja. Oli­sin osta­nut City­mar­ke­tis­ta sitä tomaat­ti­murs­kaa, mut­ta siel­lä oli vain puo­len lit­ran pah­vi­pak­kauk­sia. Mitä tomaat­ti­murs­ka­töl­keil­le muka oikein on tapah­tu­nut? Onko ne todet­tu vaa­ral­li­sik­si? No otin sit­ten val­koi­sia papu­ja tomaat­ti­lie­mes­sä. Nekin oli­vat Euros­hop­pe­rei­ta, eikä rus­kei­ta papu­ja­kaan ollut kuin yhtä mal­lia suo­la­lie­mes­sä. Mik­si City­mar­ke­teis­sa on niin onnet­to­mat vali­koi­mat? #

Tavall­li­sen sipu­lin lisäk­si kuo­rin ja pil­koin tuo­hon täl­lä ker­taa myös pari val­ko­si­pu­lin­kynt­tä. Niin ja rus­kis­tin jau­hot täl­lä ker­taa lihan jou­kos­sa. Niin ja ker­maa­kin panin. #

Sil­ti täs­tä jäi puut­tu­maan jotain, mut­ta onnek­si ket­sup­pi täy­den­si sen, eli ihan ehtaa tomaat­ti­murs­kaa sen oli­si olta­va. Ket­su­pin kans­sa tosin ruu­kaan syö­dä jota­kuin­kin pas­tan kuin pas­tan, joten hyvä näin­kin. Itse asias­sa tavaal­li­sen hyvä. Ah! #

Jau­he­li­ha oli vähä­ras­vais­ta nau­dan­li­haa, kun se oli päi­väys­tar­jouk­ses­sa. Ker­ma oli Ing­ma­nin vii­si­pro­sent­tis­ta. Val­ko­si­pu­lit oli­vat luo­mua, kun ne oli­vat pie­nin pie­ni­ko­kois­ten pus­si (kak­si sipu­lia pus­sis­sa). Sipu­li oli taval­lis­ta Pirk­kaa. Ja pavut siis Euros­hop­pe­rin. #

No kat­se­lin sen ekan jak­son sit­ten. Oli­han se. Piti heti perään kat­soa toi­nen­kin! Olin aja­tel­lut etu­kä­teen kat­soa tämän lähin­nä sik­si, että läh­tö­koh­tai­sen ase­tel­man mie­len­kiin­toi­ses­ta filo­so­fi­ses­ta aspek­tis­ta (mikä tämä paik­ka on? Mik­si olem­me tääl­lä? Onko kai­kel­la täl­lä jokin tar­koi­tus?) pys­tyt­täi­siin ehkä repi­mään mie­len­kiin­toi­sia jut­tu­ja. #

Olin siis kuvi­tel­lut tätä jon­kin­lai­sek­si ihmis­suh­de­draa­mak­si. No eihän niil­tä­kään kuvioil­ta tie­ten­kään koko­naan voi­tu vält­tyä, mut­ta aina­kin tämän alun perus­teel­la tämä onkin onnek­si sen sijaan jän­ni­tys-, jos ei perä­ti kau­hu­ker­to­mus! Näin ollen on pal­jon toden­nä­köi­sem­pää, että jään kouk­kuun (mihin pyrin), kuin mitä se oli­si ollut tuol­la ihmis­suh­de­draa­ma-ase­tel­mal­la. Pidän peuk­ku­ja sen puo­les­ta, että tekeil­lä on jotain yli­luon­nol­lis­ta ja fan­tas­ti­sen kar­mi­vaa, mikä aina­kin näin kah­den kat­so­tun jak­son perus­teel­la vai­kut­taa hyvin­kin mah­dol­li­sel­ta. #

Ehkä ne on nämä minus­ta ihan sel­väs­ti juras­sic­park­mai­set mai­se­mat ja se hir­viön höy­ry­ve­tu­ril­ta kuu­los­ta­va ääni, jot­ka sai­vat mie­li­ku­vi­tuk­se­ni heti puke­maan sen äänen ympä­ril­le T-rexin lihat. Pää­tin poik­keuk­sel­li­ses­ti sin­ni­tel­lä ja tais­tel­la vas­taan halua­ni käy­dä luke­mas­sa juo­ni­pal­jas­tuk­sia. #

Oli­pa Matt­hew Fox joten­kin eri näköi­nen kuin Par­ty of Five -päi­vi­nään! Olin hämään­ty­nyt sii­tä niin, etten ollut var­ma näyt­te­li­jäs­tä ennen kuin nyt jus­tiin­sa sen tuos­ta tar­kis­tin. #

Suo­sik­ki­hah­mo­kin jo heti löy­tyi: Ter­ry O’Quin­nin hämä­rä­pe­räi­nen, syr­jään­ve­täy­ty­vä kal­ju­pää -hah­mo. #

 #

Saan aivan mah­ta­van synk­kiä vibo­ja kat­so­mal­la Rova­nie­men web­ka­me­roi­ta, var­sin­kin näin öisin. Kat­se­lin nii­tä siel­lä asues­sa­ni sil­loin, kun puto­sin poh­jat­to­maan kui­luu­ni, ja pys­tyn näkö­jään vie­lä­kin tavoit­ta­maan sen tun­teen noi­ta vil­kui­le­mal­la. #

Muis­tu­tan näin itseä­ni sii­tä, että tämä kaik­ki on vain kuor­ru­tus­ta, illuusio­ta. Muka­vaa illuusio­ta, mut­ta illuusio­ta yhtä kaik­ki. Totuus on sii­nä tyh­jyy­des­sä, johon pys­tyn vie­lä­kin imey­ty­mään kat­se­le­mal­la noi­ta kuvia pimeäs­tä kau­pun­gis­ta. #

Istuin sil­loin, niin kuin nyt­kin, yöl­lä, noi­ta kat­sel­len ja ihmet­te­lin sitä, että näyt­tää todel­la­kin sil­tä, että kaik­ki nuo pai­kat ovat tuol­la ulko­na sil­loin­kin, kun minä en ole siel­lä. #

Pahal­ta tun­tui se, ettei ihmi­siä juu­ri­kaan näky­nyt. Sii­tä tyh­jyys; iso­ja, pimeäs­sä valais­tu­ja paik­ko­ja, eikä ketään. #

Ehkä minä ahdis­tun nois­ta näky­mis­tä sik­si, että näen niis­sä itse­ni parem­min kuin mis­sään. Olen samal­la taval­la tyh­jä. Valot pala­vat, mut­ta ketään ei ole koto­na. #

Kukaan ei kir­joit­ta­nut tätä. #