Vie­lä eilen minä oli­sin voi­nut van­noa, että sel­lai­nen hercu­le­poi­rotmai­nen pik­ku­tark­kuus, joka panee ihmi­sen kor­jaa­maan kir­joi­tus­vir­hei­tä pai­ne­tus­ta teks­tis­tä, vaa­tii poh­jal­leen niin van­kan tun­te­muk­sen kie­lio­pis­ta, että jokai­nen teh­ty kor­jaus on perus­tel­tu. #

Oli­sin­pa vie­lä eri­tyi­ses­ti väit­tä­nyt, että sel­lai­set ihmi­set, jot­ka omas­sa teks­tis­sään kir­joit­tai­si­vat “nel­jä­tois­ta vuot­ta” nume­rol­la “14-vuot­ta” eikä niin kuin se pitää, eivät mis­sään nimes­sä oli­si luon­nol­taan täl­lai­sia per­fek­tio­nis­te­ja. #

Tänään luin mada­me Bla­vats­kyn Valon airui­ta, ja huo­ma­sin, että oli­sin ollut vää­räs­sä. #

 #