Syömisen vastenmielisyys
#2702. Sunnuntai, 1. huhtikuuta 2007 klo 12.01.38, kirjoittanut Jani. 16
Syöminen on äärimmäisen vastenmielistä touhua. Jos ruoka on tarpeeksi hyvää, sen vastenmielisyyden voi kyllä täydellisesti unohtaa, mutta toisaalta taas on ruokia, joiden parissa se vastenmielisyys oikein erityisesti korostuu. #
Kun syö samalta istumalta kolmatta Ruispalaa, alkaa leukalihasten tekemä työ jo tuntua niissä. Samalla lailla kuin huuli johonkin kolahdettuaan (tai jos on onnistunut ottamaan turpaansa), koko suun alue on siihen kolmanteen leipään mennessä muuttunut erinomaisen herkäksi tuntoaistiltaan. Sitä ei pysty olemaan olematta tietoinen siitä, että tässä heti minun silmieni alapuolella, eli melkein kiinni minussa itsessäni on kaksi luista levyä, jotka mekaanisesti toisiaan vasten jauhamalla murentavat jotakin ainetta pienemmäksi, jotta sen saisi nieltyä. #
Ja mitä se nieleminenkin sitten on? En tiedä ovatko naiset ehkä jotenkin vähemmän herkkiä sille, kun heidän kehojensa sisään pannaan niissä olevista aukoista asioita, mutta ainakin minä miehenä koen sen äärimmäisen kiusallisena ja iljettävänä. Tästä saattaisi joku psykoanalyytikko olla aika innoissaan, mutta minä en koe mitään tarvettakaan kiistää sitä, että ajatus siitä, etten tulekaan toimeen itsenäni, vaan tarvitsen jotain itseni ulkopuolelta, saa minut tuntemaan itseni jotenkin ihan riittämättömäksi ja ennen kaikkea epäitsenäiseksi. Sen takia vieraiden ihmisten seurassa syöminen on minusta kammottavaa, koska en minä tuota omaa mitättömyyttäni halua julkisesti mainostaa. #
Nielemisen vastenmielisyys korostuu appelsiinin syömisessä. Niin hyvää kuin appelsiini onkin maultaan, sen koostumus, joka ei ole ihan kiinteää, mutta ei ihan pelkkää nestettäkään, vaan jotain epämääräistä näiden väliltä, tekee sen nielemisestä kammottavaa louskutuksen, lupsutuksen ja kurnutuksen sekamuotoa. Erityisesti siinä korostuu se miten paljon ilmaa ruuan mukana tulee pakostakin nieltyä, kun suuta ei siellä lilluvan nesteen takia voi raottaa, mutta nestettä ei myöskään sen joukossa olevien hedelmälihapalojen takia pysty suoraan nielemään niin kuin juotavaa. #
Näistä syistä minä tykkään eniten sellaisista ruuista jotka tekevät syömisestään mahdollisimman vaivatonta ja siten tietoisuudelle huomaamatonta. Ideaali minulle lienevät lätyt, jotka ovat juuri sopivan kiinteitä, jotta syöminen ei ole läheskään pelkkää nielemistä, mutta riittävän pehmeitä niin, että leuat eivät käytännössä väsy ollenkaan niitä jauhaessaan. Ja tietystihän se taivaallinen makukin auttaa unohtamaan miten raadollisesta puuhasta on kyse. #
MInä olen kokenut joidenkin hankalien ruoka-aineiden syömisen jopa puhdistavana kokemuksena. Varsinkin granaattiomenoiden syönti on niin hankalaa, että omasta päästä haihtuu kaikki turha, kun yhteen omenaan keskittyy. Sitä pitäisi jopa harrastaa säännöllisesti.
Vieraiden seurassa, tosin, en granaattiomenaa haluaisi syödä. Enkä appelsiinia.
Kyllä se syöminen minullakin tosiaan vaatii niin intensiivistä keskittymistä noissa ikävimmissä tapauksissa, ettei siinä juuri ole tilaa muille ajatuksille, ja juuri se siinä onkin minulle ongelmallista, kun se syömistapahtuma kaikessa ilettävyydessään täyttää pään niin täydellisesti, ettei sitä pääse minnekään pakoon. Pohjimmiltaan kyse lienee siis erosta siinä että millaisena sen tapahtuman kokee. Jos ei sitä koe epämiellyttäväksi niin kuin minä koen, se voinee hyvinkin toimia eräänlaisena zen-harjoituksena.
Jostain kumman syystä tunnen tarvetta kommentoida tällaisiin juttuihin, koska olen tainnut itsestäni (en välttämättä täällä niin selkeästi, mutta muualla ainakin) antaa juurikin sellaisen kuvan, että juurikin tällaisia kommentoin. Eli:
“En tiedä ovatko naiset ehkä jotenkin vähemmän herkkiä sille, kun heidän kehojensa sisään pannaan niissä olevista aukoista asioita, mutta ainakin minä miehenä koen sen äärimmäisen kiusallisena ja iljettävänä.”
Sinne vaan! Kaikki menee!
------
Minä en tykkää syödä vieraiden ihmisten seurassa, koska kuvittelen heidän pitävän sitä iljettävän näköisenä, kun lihava ihminen mättää ruokaa suuhun. Muissa tapauksissa syöminen on mulle kyllä vähän liiankin helppoa paitsi silloin, jos ruoka on äärimmäisen pahaa maultaan tai koostumus on iljettävä.
Yääh, en taatusti kommentoi tuota ensimmäistäsi mitenkään!
Mietin tässä että onko minusta lihavan ihmisen syöminen jotenkin erityisen vastenmielistä katseltavaa, mutta ei se kyllä ole. Itse asiassa syömisen katselu ei niinkään ole iljettävää kuin kiusallista, samasta syystä kuin oman syömisen näyttäminen muille on häpeällistä. Empatiani ei näköjään ylety toisen syömiskokemuksen näkemisessä siihen fyysiseen iljetykseen mitä itse tunnen itseäni kohtaan syödessäni, mutta siihen psyykkiseen puoleen, häpeään se sen sijaan ilmeisesti ylettyy. Ja se on ihan vastapuolen fyysisestä olemuksesta riippumaton tunne.
Tämäpä mielenkiintoinen. Itse pidän kyllä syömisestä erittäin paljon. Ei tarvitse olla edes nälkä että syömisestä nautin. Pihvit varsinkin, tai jälkiruoat tai kaikki hyvä. Syöminen on yksi perusedellytyksistä säilyä hengissä, pakkohan siitä on nauttia. Tietyt ruokalajien tekstuurit tosin ovat iljettäviä, esimerkiksi epämääräiset merenelävät, pehmeäksi valmistetut vihannekset ja niin edelleen. Niitä ei ole ilo syödä.
Lihan miellyttävyys riippuu sen kypsyydestä. Riittävästi kypsennettynä se on yksi miellyttävimmistä syötävistä, liian vähän kypsennettynä taas yksi epämiellyttävimmistä, koska sellaisenkin kanssa leuat joutuvat tekemään töitä enemmän kuin tarpeeksi tullakseen korostuneen tiedostetuiksi.
Totta, tuo on niin totta. Liian vähän kypsä liha saa itselläni itseasiassa kurkun kakomaan. Mutta sopivasti kypsennetty saa minut nauttimaan siitä silmät kiinni. Varsinkin sisäfile.
Tosin, tuli mieleeni, että poikkeuksiakin on: jauheliha on parasta raakana. Tai olisi, jos elimistö sitä kestäisi…
Minkä pirun takia noissa lukee että “1. HELMIkuuta?” onko se aprillipila?
Kehoterapiani ansiosta tunnen ruumiini ja kaikkien sen osien olemassaolon jotenkin paljon todellisempana. Niellessä tunnen ja tiedostan ruokatorveni ja tiedän missä kohtaa suupala on menossa alas. Hassua tuntea ruokatorvellaan asioita.
Piru vieköön mies, että sinulla on tarkat silmät! Näköjään suomennostiedostossani on bugi, pitääpä korjata se.
No nyt meidän pitäisi taas elää huhtikuuta.
Pakko kiinnittää katseeni myös tuohon mihin Norsiskin.. En tiedä olemmeko me naiset vähemmän herkkiä jutuille joita eri ihmiskehon aukkoihin laitetaan.. En usko..
Mutta minä ainakin nautin suunnattomasti kun suuhuni laitetaan juttuja! (ehem.. käsittäkää se seksistisesti tahi ei) Etenki ruokaa. Muihin paikkoihin voi laittaa “muita” juttuja.. Minulla oli eräässä vaiheessa juuri tuo ahdistus liittyen siihen, että muut näkevät minun syövän, mutta jotenkin pääsin siitä yli, luojan kiitos!
On aika jännää että pidät ruoan syömistä erityisen rasittavana tapahtumana, sillä siinä on tietty paradoksi mielestäni. Ihminen syö, jotta jaksaa liikkua ja olla ja elää, mutta stressaamalla sitä kyseisellä tavalla että on liian tietoinen syömisen aiheuttamasta työskentelystä kehossa, imee stressi välittömästi ruoan tuoman energian. Onko se sitten +-0, en tiedä mutta voisin kuvitella niin. Vai ohjaako ruoasta stressaaminen ruoan antaman energian väärään paikkaan, jolloin siitä ei tuie koko hyöty vaan myös haittaa? Sillä ihmisen tunteet ja ajatukset ohjailevat monia asioita, kuten sitä, miten keho toimii ja prosessoi asioita..
Eli onko ruoasta stressaaminen ja sen kokeminen hankalaksi keino kiduuttaa itseään?
Jos stressi nielisi kaiken ruuasta saamani energian, minun pitäisi laihtua tolkuttomasti, sillä kulutan sitä energiaa myös muilla tavoin (niin kuin tietysti kaikki koko ajan ihan jo perusaineenvaihdunnankin takia, mutta poltan siis sen lisäksi kaloreita liikunnassa). Eikä sellaisesta ole tietoakaan!
Mutta se olisi kyllä äärimmäisen kätevä tapa laihduttaa, jos se niin toimisi, enkä suinkaan mieltäisi sitä itsekidutukseksi siinä tapauksessa. Mikäli taas viittaat siihen, että rassaanko tuolla itseäni koska salaa nautin siitä, niin väittäisin, että en, sillä lakkaisin syömästä vaikka heti jos energian ja kehon rakennusaineiden saanti olisi mahdollista järjestää jollain toisella tapaa.
Ei se ollut se pointti.. vaan tarkoitin että ruualla kun ressaa niin se nimenomaisesti palaa ja kerääntyy väärällä tavalla, eikä ainakaan laijdu? En minä tiiä mitä minä enää tarkoitan *vilkuilee ympärilleen epäilevästi*.. öööh.. Kevät tekee tepposiaan..
Ah, siis että siitä ei silloin saisi sitä polttoainetta, vaan se mennä hurahtaisi rasvaksi. Nooh, jostainhan se polttoaine siinäkin tapauksessa otettaisiin, ja se vararavintohan on juuri sitä varten.
[…] tukossa eikä se ruoka sen takia maistu juuri millekään. Ja samasta syystä, jos ei syöminen jo muutoinkin olisi vastenmielinen teknisenä toimituksena, se on nyt vittumaista myös siksi, että hengittäminen on lähes mahdotonta […]