Omana itsenä oleminen
#2818. Sunnuntai, 19. elokuuta 2007 klo 19.39.04, kirjoittanut Jani. 0
Minulla on neljä varsinaista omana itsenäni olemisen astetta ja niiden lisäksi yksi ultra-aste. Neljä varsinaista astetta järjestyksessä vahvimmasta heikoimpaan, siis vähiten omana itsenäni olemiseen, vallitsevat silloin kun: #
- Olen yksin.
- Olen yhden luotetun seurassa.
- Olen perheen parissa.
- Olen vieraiden parissa.
Viimeisen kohdan vieraisiin lukeutuvat kaikki muut kuin ensimmäisissä kolmessa kohdassa mainitut ihmiset. #
Sairaanhoitajan kanssa juttelu ei suoraan sovi yhteenkään noista lokeroista. Se on tällä hetkellä enimmäkseen jotain kolmannen ja neljännen väliltä, ja samalla hetkittäin myös jotain ensimmäisen ja toisen väliltä. #
On vähän omituista, miten yritykseni olla omaa itseäni siellä kääntyvät itseään vastaan: mitä enemmän puhun itsestäni ja omista asioistani, sitä vieraammalta se kaikki minusta tuntuu. En minä tavallisesti puhu itsestäni ja omista asioistani juuri mitään, en edes ylläolevan asteikon kakkostasolla. Kaikki sanallistamisyritykset tuntuvat synnyttävän vain jonkinlaisia olkinukkeja joko tahtomattani tai sitten jonkin tiedostamattoman vaikutuksesta. #
Kirjoittamisen suhteen tilanne on osin toisenlainen. Jostain syystä kirjoittaessani itsestäni tai omista asioistani ei tunne olkinukkien luomisesta ole yhtä vahva kuin puhuessani. Ehkä se johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että puhuessanikin tunnen tarvetta olla johdonmukainen, mutta en ole riittävän hyvä puhuja sitä tarvetta toteuttaakseni. Sanon vääriä asioita tai oikeita asioita väärillä tavoilla, en huomaa tai osaa korjata virheitäni riittävän sujuvasti, ja ajaudun siten helposti sivuraiteille tai puhumaan jopa täysin perättömiä. Kirjoittaessani voin rauhassa korjata epäjohdonmukaisuuteni ennen kuin painan julkaisunappia. #
Tämä kaikki nojautuu tietysti liian vahvasti ihanteelliseen käsitykseen itsestä, joka ei koskaan ole epäjohdonmukainen. Osin siksikin luulen, että kaikkein omimpana pitämäni minä itse olisi täysin vailla sanoja ja varsinkin tapoja sanallistaa se. Vielä joitain vuosia sitten olin sitä mieltä, että jos sisimpäni olisi pakko pukea äänteiksi, se olisi silkkaa tuskanhuutoa, mutta enää minä en onneksi tunne niinkään. Omin minäni on palannut hiljaisuuteen, jota se oli ollut luultavasti jo hyvin kauan ennen tuota jaksoa. #
Omana itsenäni olemisen ultra-asteeksi nimitän sitä tilaa, jossa tiedostamaton lakkaa vaikuttamasta, ja olen vain tavallisesti sen varjoon jääneitä kerroksia. Se onkin mielenkiintoinen tila, sillä se on samanaikaisesti kiehtova ja pelottava. Yleensä sen pelottavuus on vahvempaa kuin kiehtovuus, ja siksi minä pääasiassa välttelen sitä. Erityisen pelottavaa on sen paljastuminen muille ihmisille. #
Puoleensavetävintä siinä taas on se, että luultavasti siinä tunnen kaikkein vahvimmin olevani oma itseni. Siksi nimitänkin sitä tässä ultra-asteeksi, sillä se sijoittuisi ylläolevassa asteikossa ykköstason yläpuolelle. Siitä tuskasta huolimatta, jota masennus aiheuttaa, olen toisaalta alusta asti rakastanut tätä kipua ja sen aiheuttajaa, koska ne ovat tuottaneet minulle näitä ultratason kokemuksia. Luetkin tässä parhaillaan intiimeintä paljastusta, jonka masokisti voi itsestään tehdä. #
Tämän alkukantaisen minuuden esiintuomiseen on tietysti muitakin teitä kuin masentuminen ja siitä saatava psyykkinen kipu. Päihteet ovat keinoista varmaankin se tunnetuin ja ilmeisin. Toinen ovat äärimmäiset kokemukset, jollaisia olisivat esimerkiksi erilaisiin onnettomuuksiin joutumiset, mutta joita on jo kauan voinut hankkia paradoksaalisesti myös täysin turvallisesti: huvipuistojen pelontunnetta tuottavien laitteidenEnglannin käsitteellä thrill ride ei taida olla varsinaista suomenkielistä vastinetta. viehätys selittynee ehkä juuri sillä vaikutuksella, että toimiessaan se pakottaa ihmisestä tietoisen ulos jättäen jäljelle vain joidenkin “alemmiksikin” nimittämät kerrokset. #
Minä en ole koskaan ollut erityisen innostunut huvipuistojen näistä laitteista, isolta osin siksi, että monissa niistä pyöritään, ja sen minussa herkästi aiheuttama fyysinen pahoinvointisuus on vastenmielisimpiä asioita mitä tiedän. Mutta muutoinkaan näiden laitteiden tuottamat elämykset eivät ole minusta miellyttäviä siksi, että huvipuistot ovat julkisia paikkoja ja kuten sanoin, kaikkein omimman itsen paljastaminen muille on minusta pelottavaa. #
Omimpana itsenäni olemisen tunne on kuitenkin ilmeisen voimakas, sillä kävin kaikesta tästä huolimattakin lauantaina Linnanmäen Raketissa, joka on jo kauan houkutellut minua vahvasti fallisella muodollaan. Sulkijalihaksen pettäminen oli näin hilkulla ja sylki taisi pirskahtaa hallitsemattomasti suusta alastulovaiheen lopussa, mutta muuten se meni ihan hyvin. #
Ylösmeno ei ollut läheskään yhtä pahan tuntuista kuin se ensimmäinen alastulo, joka ei matkustajille ollutkaan pelkkää vapaata pudotusta niin kuin olin olettanut: olkapäät puristuivat valjaiden yläosaan ja perse tuntui väkisinkin nousevan penkistä. Siinä vaiheessa luottamukseni laitteen turvallisuuteen oli mennyttä yhdessä tietoisuuden kanssa, ja juuri sehän oli tietysti tarkoituskin. #