Aina välil­lä minä lei­kit­te­len aja­tuk­sel­la että osai­sin olla täy­sin piit­taa­ma­ton mis­tään, niin kuin tuos­ta syö­mi­ses­tä. Söi­sin vain aivan hol­tit­to­mas­ti, niin kuin tein­kin vain vie­lä muu­ta­ma vuo­si sit­ten. Kuvi­tel­mis­sa­ni sii­hen ei lii­ty sitä masen­ta­vaa itsein­hon tun­net­ta joka minut sil­loin oikeas­ti aina val­ta­si heti ahmi­mi­sen jäl­keen. #

Samal­la lail­la haa­vei­len, että rupe­ai­sin kai­ken tyh­jän­päi­väi­sen ja kaik­ki tyh­jä­päi­set ihmi­set onnel­li­si­na ja tyy­ty­väi­si­nä pitä­vän viih­teen kulut­ta­jak­si. Teki­sin tie­toi­sen pää­tök­sen olla välit­tä­mät­tä sii­tä miten suun­nat­to­man vas­ten­mie­li­siä sel­lai­set ihmi­set minus­ta ovat, ja joten­kin pys­tyi­sin sug­ge­roi­maan itse­ni ole­maan näke­mät­tä kai­ken sen tyh­jän­päi­väi­syyt­tä. #

En tun­ti­si mitään vas­tuu­ta tai syyl­li­syyt­tä sii­tä että maa­il­ma on päin per­set­tä enkä mitään vel­vol­li­suut­ta yrit­tää paran­taa asioi­ta mil­lään lail­la. Kes­kit­tyi­sin täy­sin omaan napaa­ni niin kuin niin monet muut­kin teke­vät, kos­ka sil­lä ei kui­ten­kaan lopul­ta­kaan ole mitään väliä. #

Mäs­säi­ly minul­ta ehkä onnis­tui­si­kin, mut­ta jäl­kim­mäi­nen tus­kin kos­kaan, kos­ka popu­laa­ri­viih­teen kulut­ta­mi­seen opet­te­le­mi­nen tun­tuu minus­ta jo pelk­kä­nä aja­tuk­se­na­kin yhtä mie­lek­kääl­tä kuin lasin­si­ru­jen syö­mi­seen opet­te­lu luul­ta­vas­ti tun­tui­si. #