Kävin Ten­nis­pa­lat­sin tai­de­museos­sa kat­so­mas­sa Sal­ly Mannin valo­ku­va­näyt­te­lyn. Ei valit­ta­mis­ta. Toi­sek­si­pe­rim­mäi­ses­sä huo­nees­sa ollei­ta lähi­kas­vo­ku­via tosin oli hitusen lii­kaa, mut­ta nekin muut­tui­vat hel­pom­min sula­tet­ta­vik­si kun nii­tä kat­se­li hie­man kau­em­paa. Kai­ken­kaik­ki­aan suo­sit­te­len tätä kai­kil­le oikein läm­pi­mäs­ti. Me köy­hät­kin voim­me käy­dä näyt­te­lyis­sä ilmai­sek­si per­jan­tai­sin. #

Kak­kos­ker­rok­sen Juha­na Bloms­tedt -näyt­te­ly oli­kin sit­ten enim­mäk­seen ihan lii­an abstrak­ti jot­ta sitä oli­si miten­kään mah­dol­lis­ta erot­taa ros­kas­ta. #

Sen jäl­keen Rata­to­uil­le, jota en oman koke­muk­se­ni perus­teel­la aina­kaan aikui­sil­le voi suo­si­tel­la, ja tus­kin lap­sil­le­kaan, kos­ka elo­ku­van ongel­ma­na oli sen pituus. Lop­pu­puo­lel­la oli ihan lii­an mon­ta mut­kaa jot­ta mie­len­kiin­to oli­si säi­ly­nyt. Ani­maa­tio­jäl­ki oli kyl­lä enim­mäk­seen lois­ta­vaa, tuon tuos­ta­kin sitä huo­ma­si unoh­ta­neen­sa kat­sel­leen­sa koko ajan ani­maa­tio­ta eikä oike­aa elo­ku­vaa. Ja ylim­män ruo­ka­krii­ti­kon rata­to­uil­le-takau­ma onnis­tui mai­nios­ti lunas­ta­maan sil­le mais­te­lu­het­kel­le etu­kä­teen pelot­ta­van kor­keak­si kasa­tut odo­tuk­set. #