Eilen ja tänään olen taas jos­tain tun­te­mat­to­mas­ta syys­tä ollut taval­lis­ta masen­tu­neem­pi. Aina näin ollen yri­tän jäl­jit­tää sitä syy­tä miet­ti­mäl­lä oli­si­ko olo­ni parem­pi jos jot­kin asiat oli­si­vat toi­sin. Täl­lä het­kel­lä oloa­ni toden­nä­köi­sim­min hel­pot­ta­va asia oli­si se jos edes­sä ole­va muut­to kaik­ki­neen oli­si jo ohi. Itse pon­nis­tus, sit­ten kun sen aika on, on kaik­ki­nen­sa kaik­kein ahdis­ta­vin­ta, mut­ta tämä, kun se vas­ta häi­lyy edes­sä epä­mää­räi­sen ajan pääs­sä, syö voi­mia pik­ku­hil­jaa ja sala­ka­va­las­ti. #

Täl­lä lail­la masen­tu­neim­mil­la­ni teen myös kokei­ta mie­lia­lal­la­ni: yri­tän tar­jo­ta itsel­le­ni asioi­ta jot­ka nor­maa­lis­ti piris­täi­si­vät minua ja kat­son mil­lai­nen reak­tio­ni nii­hin on nyt. Itse asias­sa sen perus­teel­la voin­kin sanoa että täl­lä het­kel­lä olen sel­väs­tä not­kah­duk­ses­ta huo­li­mat­ta edel­leen kau­ka­na sii­tä mitä olen pahim­mil­la­ni ollut, sil­lä sil­loin kaik­ki nuo ehdo­tuk­set masen­ta­vat minua vain enti­ses­tään. Täl­lä het­kel­lä suh­tau­tu­mi­se­ni nii­hin on vain lie­vä hai­keus, ja jot­kin asiat (kah­vi!) jopa toi­mi­vat yhä piris­tei­nä. #