Näin unta jos­sa itse­ni lisäk­si esiin­tyi kak­si lap­suu­den leik­ki- ja kou­lu­to­ve­ria. Yri­tin unen mer­ki­tys­tä poh­ties­sa­ni sovit­taa sii­hen id, ego ja supe­re­go -kol­mi­nai­suut­ta. Se tuot­ti kui­ten­kin vai­keuk­sia, sil­lä vaik­ka viet­ti­poh­jan viit­ta sovel­tui­kin unes­sa jopa todel­li­suut­ta­kin koros­tu­neem­min ruu­miil­li­sen kave­rin ylle, en miten­kään kyen­nyt näke­mään tois­ta, unes­sa ihan itsel­tään vai­kut­ta­nut­ta kave­ria yli­mi­nä­nä­ni. #

Sit­ten oival­sin yhtäk­kiä, että sii­nä, mis­sä nor­maa­li-ihmi­sen unes­sa egon pitäi­si suo­men­kie­li­sen nimen­sä­kin (minä) mukai­ses­ti tul­la luon­te­vim­min esil­le oman itsen hah­mos­sa, minul­la se ei täs­sä tapauk­ses­sa men­nyt­kään näin. Sen sijaan minän roo­lia esit­ti­kin tämä toi­nen kave­ri, ja minun hah­mo­ni esit­ti minän sijas­ta yli­mi­nää. #

Vaik­ka taval­li­ses­ti olen ylpeä itse­ku­ris­ta­ni ja kai­kis­ta muis­ta­kin vaa­ti­van per­soo­nal­li­suu­te­ni ilmen­ty­mis­tä, tämä oival­lus teki minut jos­tain syys­tä kovin surul­li­sek­si. Sitä miet­ties­sä­ni minul­la on vah­vas­ti sel­lai­nen tun­ne, että asiat eivät ole niin kuin nii­den pitäi­si olla, tai että anka­ruu­te­ni itseä­ni koh­taan on sai­raal­lois­ta. #