Hämärää lukemista
#6438. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 17.10.28, kirjoittanut Jani. 8
Minusta tuskin tulisi vakavastiotettavaa kirjallisuudenharrastajaa muutamien lukijallisuuksien heikkouksieni takia. Joihinkin niistä, kuten keskittymiskyvyn puutteeseen, voisi toki harjoittelulla vaikuttaa, mutta kaksi vakavinta puutetta taitavat olla hyvin varhain opittuja (tai pikemminkin oppimatta jääneitä) ja syvässä, jolleivät peräti synnynnäisiä. #
Ensinnäkään en koskaan hahmota kirjan ihmisiä ennen kuin aikaisintaan jossain teoksen puolivälin paikkeilla. Siihen saakka nimet ja henkilöt sekoittuvat jatkuvasti toisiinsa. Varsinkin venäläisklassikoiden lukeminen on yleensä tuntunut aika toivottomalta tästä syystä, ja se ehkä jo paljastaakin, mistä ongelmani johtuu: en ilmeisesti juurikaan osaa sijoittaa ihmisiä miellekartalleni näiden roolin perusteella tai heidän suhteissaan muihin hahmoihin. Ainut takertumiskohteeni ovat nimet vailla mitään selkeitä atribuutteja[alaviite]Sic.[/alaviite] Propagoin “kirjoitetaan kuten äännetään” -meemiä., ja senhän nyt voi arvata miten hyvin sellainen toimii. Niiden nimien ei tarvitse edes alkaa samalla kirjaimella, että niitä vastaavat hahmot menevät päässäni sekaisin. #
Toinen yhtä hämärä elementti ovat paikat. Kuvaukset siitä mikä paikka on idässä, mikä lännessä, ja miten paikat sijoittuvat toisiinsa nähden muutenkin, menevät minulta lukiessani ihan ohi. Kaikki tapahtumat ovat päässäni yhdellä ja samalla näyttämöllä, jossa kohtausten välillä korkeintaan vaihdetaan vähän lavasteita ja henkilöhahmoja (ja jälkimmäisten sijasta ensinmainitun ongelmani takia vieläpä pikemminkin vain heidän nimiään). En tiedä millainen avaruudellinen hahmotuskykyni on noin muutoin, mutten ehkä toisaalta olisi välttämättä valmis ihan suoraan yhdistämäänkään sitä tähän kyvyttömyyteeni tajuta tilakuvauksia. Ei sen hahmotuskyvyn mahdollisesta heikkoudesta tosin varmaan apuakaan tässä toisessa kyvyttömyydessä ole. #
Olen aina kiitollinen, jos kirjan mukana tulee kartta, mitä tietysti sattuu lähinnä vain varsin vähän harrastamani fantasiakirjallisuuden kohdalla. Yhtä hyödyllinen tarkistusväline on näytelmäkäsikirjoitusmainen henkilöhahmojen esittelyluettelo. Muistaakseni joskus jossain kirjassa oli sellainenkin. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]23.2.2009 17:33[/klo] Venäläisklassikoiden-linkki.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
1. Luulen, että aika moni on kokenut tuon venäläisklassikko-ongelman. 2. Kaikki kirjailijat eivät ole hyviä kertomaan paikoista ja tiloista. Oma tuntumani on, että usein kerrotaan aivan liikaa, siis kuvaillaan yksityiskohtaisesti, vaikka sillä ei olisi mitään merkitystä juonen tai tematiikan kannalta. Sellainen on sekavaa.
Joskus viihteellisiä romaaneja suomentaessani rasitun niiden “elokuvallisuudesta”. En tarkoita elokuvallista tunnelmaa tai mitään sellaista, tarkoitan että tekstit on usein kirjoitettu ikään kuin potentiaalinen elokuva olisi mielessä kirjoitushetkellä. Kerronnasta tulee yltiödeskriptiivistä ja sekavaa. Ja monet tietenkin haaveilevat Hollywood-diilistä.
Mennäkseni hieman sivupolulle: tästä seuraa pahimmassa tapauksessa esim. sellainen hauska juttu, että vaikka käytettäisiin minä-muotoa, päähenkilöltä puuttuu tyystin sisäinen elämä. Tärkeämpää on, miltä hän näyttää. Miten hän pukeutuu. Törmäsin taannoin hupaisaan lauseeseen. Hahmo istuu mietteissään, itseensä syventyneenä, miettien tapahtumasarjaa joka muutti koko elämän, ja sitten minua ilahdutetaan tällaisella lauseella: “A sad smile crossed my face.” O RLY? Yksinkertainen lause mutta kaataa naurettavuudessan kaikki kulissit, johon lukija on luvannut väliaikaisesti uskoa, kaikki…
No niin, nyt lopetan ruikutuksen ja palaan töihin.
1. Lohdullista kuulla.
2. Alkuperäisessä päänsisäisessä luonnoksessani tästä oli maininta siitä, että kuvailijoissa on varmasti myöskin keskinäisiä taitavuuseroja. Näköjään siis pään sisältöä näytölle siirtäessäni jäi jälleen osa luonnosta matkan varrelle, mutta tulinpahan sen ansiosta täyttäneeksi yhden ylimääräisen kohdan Sun äitis muistinvaraisesti hahmottelemasta blogikirjoittamisohjeiden listasta (“säästä jotain pointteja kommenttikeskusteluun”).
Sen sijaan tuota liiallista kuvailua, minkä mainitsit, en tullut ajatelleeksi ennen kuin sen mainitsit, vaikka myös sen nyt tunnistan ja muistan sellaiseen elokuvahaaveiluun itsekin joskus kiinnittäneeni huomiota.
Mäkin sekoitan nimet ja henkilöt ihan liian pitkään. Joskus pitää jopa palata kirjan alkuun tarkistaan, että oliko toi nyt se tyyppi vai joku muu. Ja yhtä kirjaa lukiessani tajusin vasta puolenvälin jälkeen, että päähenkilö olikin mies, eikä nainen xO
Minä en ruukaa nykyisin enää edes palailla takaisin vaan mennä posotan vain eteenpäin, ja luotan siihen että epäolennaiset hahmot karsiutuvat vähitellen ja olennaiset nousevat esiin niin että ne lopulta erottaa. Sitten jos kirja osoittautuu lopulta hyväksi, niin sen voi joskus lukea uudemman kerran ja sitten yleensä jo sentään muistankin että kuka on kuka.
Minä en myöskään hahmota mitään paikkoja kirjoissa (en, vaikka olisi kartta mukana), mutta en minä hahmota niitä tosielämässäkään. Jossain vaiheessa tajusin, että kaikille ei tuota samanlaista ongelmaa esim. ohje “käänny puiston kohdalta vasemmalle”, mutta minä jään miettimään, kuinka puisto määritellään ja jos puistolla on useita sivuja, mikä niistä on vasen. Ja jo pari mutkaa matkassa tuntuu suistavan minut pois reitiltä. Se, että olen mennyt jonnekin monta kertaa, ei tarkoita, että osaisin sieltä pois, koska toiseen suuntaan kaikki näyttää erilaiselta! Siksi en pidä autolla ajamisestakaan, kun maisema menee ohi niin nopeasti, etten ehdi paikallistaa itseäni niin kuin kävellessä.
Mutta tämä nyt ei liity enää kirjoihin mitenkään.
(Elokuvissa sen sijaan en koskaan tajua, että on kyse samasta henkilöstä, kun pitkään poissa ollut tyyppi tulee takaisin kuvaan. Joskus ajattelen, että juonessa ei ole mitään järkeä, kunnes joku ystävällisesti selittää, että “tuo on se sama, joka siinä alussa teki näin ja näin”.)
Hah, minullakin on kyllä noita tuollaisia filosofisia vaikeuksia suunnistusohjeiden tulkinnassa. Ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi, että keskustelutilanteen jännittäminen tekee kaiken keskusteluitse saadun tiedon käsittämisestä hankalaa, niin sitten täytyy vielä arvuutella sitä että mitä kaikista mahdollisista merkityksistä niiden suunnistusohjeiden antaja on mahtanut tarkoittaa (ja jälkimmäinen pätee tietysti siinäkin tapauksessa, että ne ohjeet saa vaikka kirjoitettuina). Eikä tietenkään missään tapauksessa voi kysyä tarkennusta, koska sittenhän paljastuisi miten kummallisen monimutkaisesti minä ajattelen.
Tuollaista elokuvahahmojen tunnistusongelmaa minulla ei sen sijaan muistaakseni ainakaan ole. Paitsi Godzilla-elokuvien kanssa oli jonkin aikaa, kun KAIKKI VINOSILMÄT NÄYTTÄVÄT NIIN SAMANLAISILTA oho, tulipa poliittisesti korrekti perustelu, ja vielä Caps Lockilla. No, eihän sille nyt enää voi mitään. Pitäisi keksiä semmoinen nappi jolla voisi pyyhkiä Internettiin tekemiään virheitä.
Pakko kirjoittaa jotain, kun vastauksesi sai minut niin hyvälle tuulelle. Mutta en keksi mitä kirjoittaa.
Keksitpäs. :)