#

Olin­pa poik­keuk­sel­li­ses­ti iloi­nen kai­kis­ta pääl­le­ni sata­neis­ta aurin­gon­sä­teis­tä tuos­sa aamusel­la, kun vei­va­sin ulko­na pyö­räl­lä tee­pai­ta­sil­la­ni. Mei­nas mei­naan pik­kusen kyl­mä häp­siä. Hyvä näin, kyl­lä tämä täs­tä ilok­si muut­tuu! #

Tuli mie­leen, että voi­si pitää aina­kin yhden päi­vän vii­kos­sa sem­moi­sen, ettei blo­gai­si­kaan, vaan sen sijaan kom­men­toi­si oikein sar­ja­tul­ta joka suun­taan. Taka­rai­vos­sa­ni nal­kut­taa ääni sii­tä etten kom­men­toi kovin­kaan pal­jon, ja kui­ten­kin saan niin pal­jon kom­ment­te­ja ihmi­sil­tä, mis­tä olen teil­le syväs­ti kii­tol­li­nen. #

Kom­men­toi­mat­to­muu­te­ni joh­tuu pää­asias­sa ujou­des­ta­ni, jon­ka takia tyk­kään enem­män sanoa sanot­ta­va­ni tääl­lä omal­la tahol­la­ni. Sil­lä taval­la en tun­ge sitä tois­ten naa­maan, vaan sen voi tääl­tä käy­dä luke­mas­sa jos ketään kiin­nos­taa. Enkä kui­ten­kaan tie­ten­kään ajat­te­le teil­tä saa­mis­ta­ni kom­men­teis­ta noin, vaan vain niis­tä joi­ta jätän itse muu­al­le. Se on se sosi­aa­li­suu­den kyn­nys, jon­ka ylit­se­pää­se­mi­sen tämä blo­gi­tou­hu teki minul­le mah­dol­li­sek­si. #

Aja­tel­kaa, ei kai his­to­rias­sa ole tätä ennen kos­kaan ollut­kaan sel­lais­ta. Pöy­tä­laa­tik­ko­päi­vä­kir­jai­li­joi­den teks­te­jä­kään ei kukaan tyr­kyt­tä­mät­tä lue. Uutis­ryh­miin ja pos­ti­tus­lis­toi­hin­kin on se sama kyn­nys, en minä niil­le­kään kos­kaan ole läm­men­nyt. Nii­hin vies­tit­tä­mi­nen oli­si sitä itsen­sä tyr­kyt­tä­mis­tä, kun taas tääl­lä olen omal­la revii­ril­lä­ni ja minul­la on sanot­ta­vaa­ni täy­si oikeus, kos­ka se ei vie tilaa kenel­tä­kään muul­ta. #

Noh, täm­möis­tä jaa­rit­te­lua tänään. #