O sole mio
#9796. Perjantai, 25. syyskuuta 2009 klo 10.16.03, kirjoittanut Jani. 3
Mikäs riivatun molkura se tuolla taivaalla möllöttää? Kohta on lokakuu, menisi jo helvettiin sieltä ja pysyisi poissa! #
Olen narkkari. Kun en ole salilla, ajattelen siellä olemista, ja kun pidän taukopäivää, lasken tunteja siihen että se on ohi ja pääsen taas reenaamaan. Vaikka olisi miten synkkä olo aamulla, se paranee kun saan rääkätä itseni ihan piippuun, ja loppupäivä on leijailua. #
Kummallisesti tuo kaikki nielee päivät niin että tuntuu, etteihän tässä kerkiä juuri mitään muuta tekemään. Pitäisi kartoittaa ja kuvata tämä lähiympäristö, mutta sekin tuntuu että missä välissä sitä nyt muka ennättäisi. Vaikka juuri siihenhän minä pyrinkin, hävittämään päiviä niin että ne soljuvat huomaamatta ohi. Toisin sanoen tekemään sitä, mikä monilta luonnistuu itsestään ja tiedostamatta. #
Pää täynnä ajatuksentynkiä. Ei mitään kunnollista oikein, siis niin täyttä ajatusta että siitä irtoaisi mitään kirjoitettavaa, muuta kuin tämä. #
[…] O sole mio http://mummila.net/marginaali/2009/09/25/o-sole-mio/ a few seconds ago from Laconica […]
Tästä tulee mieleeni Eppu Normaalin kappale, Urheiluhullu. Saisimpa iteki vähä paremman asennoitumisen tuohon “urhoiluun” kuten sitä voisin kuvailla. Minusta ei vaan oikein urheilullista taia saada kuumilla raudoillakaan.
Ja ku oon täs lipunut flunssan rajamailla, vähän enemmän ja vähemmän nyt pian kaksi viikkoa. Hulluksihan sitä kyllä meinaa tulla. Yrittää olla rauhassa ettei sairastuisi, sit ku taas pitää mennä juokseen ympäri paikkoja, se on kurja olo takasin seuraavana päivänä entistä pahempana. Makes no sense!
Ei sairaana piä riehua, liian riskaabelia hommaa. (Hyvä sanoa, en minä itekään viimeksi malttanut olla kuntoilematta niin kauan kuin ei kuumetta ollut. Ja heti kun kuume meni niin taas reenaamaan.)
Minä olisin vielä kymmenen vuotta sitten vannonut, ettei minua ikinä kyllä vapaaehtoisesti liikkumaan saada. Vaan niinpä vain sitten kärpänen puri.