Old skool
#16336. Lauantai, 4. joulukuuta 2010 klo 18.20.50, kirjoittanut Jani. 12
Päätin vihdoin, kaikki nämä vuodet täältä ruudun takaa lurkittuani, että nyt tiedän tarpeeksi, ja niinpä kävin eilisiltana heittämässä livekeikan sisäpiirin pikkujoulujuhlissa. Tämä tällainen ei todellakaan kuulu tapoihini. Edelliskerrasta ns. baarissakin on lähemmäs kymmenen vuotta. #
Tapoihini sen sijaan kuuluu huolellinen etukäteisvalmistautuminen: katsoin reitit ja varareitit paikan päälle ja pois, sekä tietysti Googlen Katunäkymästä missä ovi on. Valitettavasti Katunäkymä-auto ei vielä ole vieraillut sisällä liikkeissä, joten tuntemattoman raja minulle alkoi Weeruskan ovelta. Meinasi jo sydäntä kylmätä, kun en ensin saanut sisempää ovea auki, mutta sitten älysin onneksi kokeilla toiseen suuntaan, ja olin sisällä! #
En tunnistanut ketään, ja tarjoilija hyökkäsi kimppuuni. “Tulin pikkujouluihin”, minä piipersin, ja jotenkin tarjoilija ymmärsi päästää minut peremmälle, mistä jo onneksi sitten löysin kuin löysinkin yhdet tutut kasvot, jotka kuuluivat pnille. #
Sain aika hyvän paikan, ja pian vastapäiselle paikalle istahti Marinadi. Koska en ollut tätä ennen koskaan käynyt pubissa (ei siis vain tässä pubissa, vaan ylipäänsä koskaan missään pubissa), mietin hetken, että voisin hyödyntää Marin kuluttajuustietämystä ja kysyä mitä pubissa ruukataan yleensä juoda. Sisu meni kuitenkin kaulaan, joten tyydyin vain seuraamaan muiden esimerkkiä ja suuntasin tiskille. Olin bongannut taululta glögin ja tilasin sellaisen. (Olikin muuten hyvää!) Pian pöytään palattuani sen toiselle puolelle istahti tämän hetken kuumin muotiblogaaja, Kari Haakana. #
Kaiken tämän tapahtuessa ympärillä pörräsi paljon muitakin ihmisiä, mutta joita en tunnistanut ja jotka siksi jäivätkin minulle enimmäkseen tuntemattomiksi. Ei nyt puhettakaan, että olisin mitään kysymään rohjennut. Toisin kuin Kriisi, joka tuli reippaasti esittelemään itsensä ja sai minusta heti asianmukaisen tylyn vaikutelman, kun ei kuullut nimeäni ensin lainkaan, eikä sen jälkeen meinannut oikein sulattaa sitä, kun en lihassani ilmeisesti oikein vastannut tekstiäni. Pääsimme kuitenkin pian yhteisymmärrykseen ja totesimme, että edellisestä riidastamme onkin jo kulunut tovi. #
Tässä vaiheessa myös Kari Haakana esitteli itsensä, ja ilmeisesti en hänenkään kohdallaan ollut täysin vastannut mielikuvia. Kari tarjosi kaljan, ja otin sen vastaan yrittäen parhaan kykyni mukaan vaikuttaa vanhalta tekijältä, vaikkei minulla tosiasiassa ole aavistustakaan tällaisten asioiden protokollasta. Mainitsinko jo, etten juurikaan käy ulkona? #
Seuraavaksi paikalle saapui ehkä eniten odottamani ja toivomani blogituttavuus, Sun äitis. Taas kävi niin, ettei minua aluksi tunnistettu, mutta kun näin ahaa-elämyksen Äitis kasvoilla, minusta tuntui kuin… kuin äiti olisi minut tunnistanut? Rohkenin halaamaan (sen olin oikeastaan jo etukäteen päättänyt), ja loppuilta vierähti mukavasti Sun äitis viekussa. #
Toiselle puolelle istahti ja itsensä esitteli jossain vaiheessa iltaa myös Arttu Silvast, jonka blogissa olin sattumalta käynyt ensimmäistä kertaa vain hieman aiemmin samana päivänä. #
Just Sopivasti saapui paikalle mestarin elkein ja sanoimme käsipäivää. Sun äitis huikkasi pöytään myös PA:n, jonka olin nähnyt jo aiemmin, mutta jota en tällä kertaa itse ollut tunnistanut. Josta pääsenkin sujuvasti pääasiaan, eli omiin vaikutelmiini ihmisistä: #
PA poikkesi muista siinä, että hän oli isompi kuin mitä olin kuvienkin perusteella olettanut. Kaikki muut olivat pienempiä kuin olin olettanut, etenkin Marinadi, joka oli paljon laihempi kuin mitä videoidenkin perusteella olin olettanut. Vain Kari Haakana ja Sun äitis olivat kutakuinkin itsensä kokoisia ja vaikuttivat muutenkin aika pitkälti mielikuvieni mukaisilta, varmaankin videoiden ansiosta. #
Pni oli paljon ilmeikkäämpi ja eläväisempi kuin mitä totisilmeisten profiilikuvien perusteella olen olettanut. PA oli ujompi ja toisaalta veijarimaisempi kuin olin olettanut. Just S. oli paljon puheliaampi kuin olin olettanut. #
Näin paljon kasvoja, jotka vaikuttivat hämärästi tutuilta, mutta joita en pystynyt nimeämään. Ja opin uuden sanan: skrode. En päässyt sitä paikan päällä guuglaamaan, mutta pystyin onneksi päättelemään sen merkityksen asiayhteydestä, joka olin minä, buhahahaa. #
Kaiken kaikkiaan kaikki olivat suusanallisesti juuri niin pelottavan hyviä kuin olin pelännytkin: joko yhtä hyviä tai parempia kuin teksteissään. Tunsin kuitenkin oloni suhteellisen turvalliseksi, sillä koin tuntevani nämä ihmiset ennestään. Ehkä myös se, että tiedän heidän tietävän minut ja oikkuni, oli osaltaan helpottamassa oloani, vaikka toisaalta toivoisin, että se saisi minut rauhoittumisen lisäksi avautumaan puolestani. #
Olen silti tyytyväinen, että voitin itseni ja menin. Kyllä minä tämän kerran vuodessa kestäisin. #
Ehkä oli ihan hyyä etten tullut paikalle, sillä paitsi että olisin tunnistanut sinut, olisin kyllä varmasti myös halannut. :)