Näin vii­kon­lop­pu­na unta, että luin kir­jas­ta, joka luul­ta­vas­ti oli se yksi kir­jas­tos­ta taan­noin lai­naa­ma­ni aivo­jump­pa­kir­ja, jotain, mikä kōa­nin tavoin järi­syt­ti aivo­ja­ni ja sai minut käsit­tä­mään ole­vai­sen todel­li­sen luon­teen, ja olin yhtä kai­ken kans­sa ja niin zen, että herä­sin. Ja arvat­kaa­pa vain, muis­tin­ko enää herät­tyä­ni, mitä sii­nä kir­jas­sa luki. #

The Eco­no­mis­tin maa­il­man­kaik­keu­den mah­dol­lis­ta ikui­suut­ta käsit­te­le­vä jut­tu herät­ti myö­hem­min sama­na päi­vä­nä vähän saman­lai­sia värei­tä. Pys­tyn simu­loi­maan tuo­ta tun­net­ta miet­ti­mäl­lä sitä, että mik­si yli­pään­sä on mitään sen sijaan, ettei oli­si­kaan yhtään mitään. Jokin tämän­kal­tai­nen yksin­ker­tai­nen aja­tus sii­nä unes­sa luke­mas­sa­ni kap­pa­lees­sa repäi­si ker­ta­kaik­ki­ses­ti todel­li­suu­den ver­hon mie­les­sä­ni. Har­mi ettei se ole pysy­vää, ja vie­lä isom­pi har­mi, etten muis­ta mitä se oli, mitä luin. #

Oikeas­ta pos­kes­ta­ni löy­tyi eilen implant­ti. Epäi­len, että se lähet­tää tie­to­ko­neel­le sig­naa­le­ja, jot­ka nos­ta­vat äänen­voi­mak­kut­ta vai­vih­kaa ylös­päin niin, että jat­ku­vas­ta alas­päin kor­jaa­mi­ses­ta huo­li­mat­ta se hii­pii aina uudes­taan lii­an isol­le. Se on aina lii­an isol­la! #