Tron: Perintö
#16835. Sunnuntai, 23. tammikuuta 2011 klo 10.28.46, kirjoittanut Jani. 0
Huom: Spoilereita tulee vasta lopussa erillisen varoituksen kanssa. #
Kuten Feibussa eilisiltana pian elokuvan nähtyäni hihkaisin, ainakin seuraavat ehdot täyttävien kannattaa käydä katsomassa Tron: Perintö: jos #
a) olet nähnyt Tronin ja
b) pidit siitä tai ainakin uskot sen olleen aikaansa edellä ja
c) tykkäät kovan luokan teknopornosta. #
Näiden lisäksi Jeff Bridgesiä, varsinkin karismaattisesti vanhentunutta Jeff Bridgesiä fanittavat saattavat pitää elokuvasta, vaikkeivät yllä olevia ehtoja täyttäisikään. Kolmas ryhmä ovat Daft Punk -fanit, vaikka todelliset Daft Punk -fanit ainakin minun laskuissani täyttävät vähintäänkin ehtoluetteloni c)-kohdan. #
Tron: Perinnön juoni on paljon yksinkertaisempi kuin Tronin, mutta jatko-osan asetelma nojaa sen verran vahvasti edeltäjäänsä, että epäilen, ettei edeltäjää näkemättömien ole kovin helppo orientoitua sen ympäristöön jollei virtuaalitodellisuuksista ole muutenkaan kokemusta. Visuaalisesta karkista nauttimista se ei tietenkään estä, ja sitä Tron: Perinnössä kyllä piisaa. #
Siitä puheen ollen, tämä oli ensimmäinen kolmiulotteinen elokuva jonka olen nähnyt, ja täytyypä sanoa, että… I am disappoint. Osin sitä ehkä selittää se, että ainakin Tron: Perintö sisälsi vähintään yhtä paljon perinteistä kaksiulotteista kuvaa kuin kolmiulotteista, mutteivät ne kolmiulotteisetkaan osuudet kyllä luvalla sanoen mitenkään tajuntaaräjäyttäviä olleet. #
En toki panisi pahakseni jos kolmiulotteisuus tulisi ilmaisena lisänä — silloin jopa suosisin 3D-versiota perinteisen kustannuksella, jos valita pitäisi. Kolmiulotteisuudesta pitää kuitenkin maksaa 15-30 % ylimääräistä, ja mikä pahinta, se edellyttää elokuvan katselua epämukavien lasien kanssa. Ainakaan minulle jo ennestään silmälasipäisenä noiden polarisoivien lasien epämukavuus ei kyllä ollut niillä luodun vaikutelman arvoinen saatika, että siitä lystistä olisi kannattanut maksaa ylimääräistä. #
Totta puhuen halusin käydä tämän kikan nyt katsastamassa, sillä jo etukäteen suhtautumiseni sen vaikuttavuuteen oli sen verran epäluuloinen, että pelkäsin, että koko villitys menee pian ohi eikä kolmiulotteisia elokuvia sen jälkeen taas näytetä minun elinaikanani. Aiemmin perustin tämän epäilyni siihen, miten laimealta 3D:n vastaanotto on tuntunut, mutta nyt voin vedota kokemukseen: tuohon laimeuteen on hyvät syynsä. #
Spoilereita. #
Juoni oli, kuten jo sanoin, varsin yksinkertainen. Pidin erityisesti siitä, ettei päähenkilön mukana roikkunut väkinäistä koomista sivuhahmoa niin kuin surullisen usein toimintaseikkailuissa tapahtuu. Lisäksi pääosanesittäjä Garrett Hedlund ei ollut läheskään niin ärsyttävä kuin tällaisen “nuori kapinallinen” -hahmon esittäjät turhan usein tuppaavat olemaan. Hedlund saattaa jopa olla turhankin laimea joidenkin (naisten) makuun, mutta sitä makua tyydyttämään mukana onkin sitten Jeff Bridgesiä oikein kaksin kappalein. #
Romanssikuvio oli lopulta ihan perinteisen turha, vaikka siihen saakka Olivia Wilden esittämä Quorra oli kyllä ihan riittävän itsenäinen ja vahva hahmo ollakseen olematta pelkkä ärsyttävä koriste. Michael Sheenin Castor oli herkullinen riekkuva gayhahmo, ja sitä suurempi pettymys oli tuon hahmon perinteinen petturinrooli. #
Lisäksi elokuvassa minua ärsytti Disneyn lumikinvalkoinen todellisuus, jossa muita ihonvärejä näkyy korkeintaan sivurooleissa. Tosin tokihan sekin on parannusta alkuperäiseen verrattuna. #