Kat­soin Poi­rot-seik­kai­lun Sini­nen juna (The Mys­te­ry of the Blue Train). Se oli alus­ta mel­kein lop­puun asti telk­ka­ri-Poi­ro­ta par­haim­mil­laan. Lopun pakol­li­nen “sinä­kin se oli­sit aivan hyvin voi­nut olla, mut­tet se kui­ten­kaan sinä ollut” oli yhtä huo­no kuin aina. En tie­dä kuin­ka pit­käl­le huo­nou­den sane­lee alku­pe­räis­teks­ti, vaik­kei­pä ITV ole kaih­ta­nut raju­ja­kaan poik­kea­mia Chris­tien kaa­no­nis­ta, että oli­si kyl­lä aivan hyvin voi­nut poi­ke­ta tuos­sa­kin, jos sii­tä oli kyse. #

Olen poh­ti­nut vii­me aikoi­na sitä, miten Poi­rot ja ylei­sem­min tämä klas­si­nen dek­ka­ri­gen­re suh­teu­tuu dekon­struk­tioon. Resep­ti­hän dek­ka­reis­sa on yleen­sä se, että ensim­mäi­nen kol­man­nes kuvail­laan tapah­tu­maa, min­kä jäl­keen seu­raa­vat kak­si kol­man­nes­ta jäys­te­tään tuo­ta tapah­tu­maa pala­sik­si. Esiin kai­ve­taan kaik­ki mah­dol­li­nen, min­kä vain voi saa­da ulos ensim­mäi­ses­tä kol­man­nek­ses­ta. #

Dekon­struk­tio­ta klas­si­nen dek­ka­ri ei kui­ten­kaan gen­re­nä ope­ta, sil­lä sii­nä pur­ku­työn tulok­se­na saa­vu­taan rat­kai­suun, kiven­ko­vaan “se-ja-se suo­rit­ti mur­han näin-ja-näin” -totuu­teen, jon­ka pur­ka­mi­seen ei edel­leen roh­kais­ta. Dek­ka­ri on siis vain ensim­mäi­sen asteen ope­tus­ker­to­mus ker­to­muk­seen sisäl­ty­vän mer­ki­tyk­sen etsi­mi­ses­tä. #

Jokin aja­tus dek­ka­ris­ta meta­ker­to­muk­se­na omas­ta itses­tään tai pikem­min­kin itsen­sä luo­mi­ses­ta tai kulut­ta­mi­ses­ta minul­la kyl­lä oli, mut­ta näkö­jään en tavoi­ta sitä tänään. #