Aamu­päi­väl­lä mie­tit­tiin mis­sä men­nään tänään, kurs­sin vii­mei­sen ryh­mä­vii­kon ensim­mäi­se­nä päi­vä­nä. Haas­teel­li­sek­si mai­nit­sin har­joit­te­lu­pai­kan saa­mi­sen, ja “potu­tuk­sen” aiheek­si har­joit­te­lu­paik­ka­kan­di­daa­tit, jois­ta yhdes­tä­kään ei ole kuu­lu­nut mitään. #

Ilta­päi­vä oli itse­näis­tä työs­ken­te­lyä, ja sen käy­tin suun­ni­tel­ma­ni mukai­ses­ti, eli soit­te­lin noi­hin nel­jään paik­kaan, joi­hin olen hake­muk­set lähet­tä­nyt, ja kävin yhdes­sä, johon en. #

Etu­kä­teen kaik­kein mie­lui­sim­mak­si arvioi­ma­ni paik­ka A, johon lähe­tin ensim­mäi­sen hake­muk­se­ni jo iät ja ajat sit­ten, ei vas­tan­nut. Pai­kan B, jota etu­kä­teen pidin kaik­kein lupaa­vim­pa­na, nume­ros­sa oli kes­kus­nei­ti, rek­ry­toi­ja puhui tois­ta puhe­lua. Pai­kan C rek­ry­toi­jan sain kiin­ni, ja siel­tä oli­si ilmei­ses­ti lupa odot­taa hen­ki­lö­koh­tais­ta vas­taus­ta; nii­den lähet­tä­mis­tä oli lykän­nyt vii­me­viik­koi­nen kon­fe­rens­si ulko­mail­la. #

Pai­kan D, jon­ne soit­ta­mis­ta jän­nä­sin (hake­muk­sien englan­nin­kie­li­syys­vaa­ti­muk­sen takia) eni­ten, rek­ry­toi­ja oli äärim­mäi­sen ystä­väl­li­nen ihmi­nen. Heil­tä­kin kuu­lem­ma vas­ta­taan, kun­han vii­me­viik­koi­sen kon­fe­rens­sin aika­na syn­ty­neel­tä sumal­ta ehdi­tään. Tuon puhe­lun perus­teel­la täs­tä tuli uusi suo­sik­ki­paik­ka­ni, vaik­ka­kaan saa­ma­ni kuvan perus­teel­la har­joit­te­li­joi­ta sin­ne ei juu­ri­kaan ole tavat­tu ottaa. #

Soi­tin paik­kaan A uudes­taan, eikä siel­tä vie­lä­kään vas­tat­tu. Alkaa sen suh­teen tun­tua sil­tä että pitä­kää tunk­kin­ne. Sit­ten soi­tin vie­lä pai­kan B kes­kus­nei­dil­le, ja kun rek­ry­toi­ja ei vie­lä­kään vas­tan­nut, jätin soit­to­pyyn­nön. Välit­tö­mäs­ti puhe­lun pää­tyt­tyä tun­sin itse­ni aivan idioo­tik­si: oli­sin aivan hyvin voi­nut sanoa soit­te­le­va­ni joku toi­nen päi­vä. Nyt jou­dun jän­nää­mään puhe­lin­ta niin kau­an, että se soi, jos kos­kaan. #

Sit­ten kävin impro­vi­soi­dus­sa pai­kas­sa E (tie­to­ko­ne­kaup­pa), tar­jou­duin har­joit­te­li­jak­si, ja sin­ne ei kuu­lem­ma ote­ta ollen­kaan. Tun­sin itse­ni kak­sin­ker­tai­sek­si idioo­tik­si (pel­käs­tään oman itse­ni takia, rek­ry­toi­ma­ton hen­ki­lö oli kyl­lä ihan asial­li­nen ja ystä­väl­li­nen), ja siel­tä läh­det­tyä­ni kol­min­ker­tai­sek­si, kun en ollut älyn­nyt käyt­tää tilai­suut­ta hyväk­se­ni ja kysyä tar­jous­ta päi­vi­tys­pa­ke­tis­ta koneel­le­ni. #

Juna­mat­kan käy­tin tehok­kaas­ti itse­soi­mauk­siin ja masen­tu­mi­seen. Kaup­paan pääs­tyä­ni olin jo vähän lep­py­nyt itsel­le­ni, ja pal­kit­sin hänet osta­mal­la eines­po­ron­kä­ris­tys­tä (euron kal­liim­paa kuin kes­ki­mää­räi­nen eines, joi­ta yleen­sä olen nyt kurs­sin aika­na koto­na syö­nyt) ja mus­tik­ka-vanil­ja-vanuk­kaan. Jon­ka syön nyt. #