Näin unta, että ohja­sin his­to­rian huo­noim­man Bat­man-elo­ku­van. Itse nahk­hii­riuk­ke­li­kaan ei esiin­ty­nyt sii­nä kuin vas­ta ihan vii­mei­sil­lä minuu­teil­la, ja sil­loin­kin vain ker­toak­seen pahis­ten pahaa suun­ni­tel­maa pake­ne­val­le ris­tei­ly­väel­le, että mitään vaa­raa ei ole. Ensi-iltay­lei­sö­ni oli lie­väs­ti sanot­tu­na pet­ty­nyt. #

Mitä­hän muu­ten Bat­man teki­si tilan­tees­sa, jos­sa ainut toi­min­ta­ta­pa oli­si vaa­ras­ta tie­dot­ta­mi­nen kuu­lu­vaa ään­tä käyt­täen? Pitäi­si­kö hän kiin­ni möri­si­jä­ni­ma­gos­taan vai pelas­tai­si ihmi­set? Lyön­pä vetoa, että jos Bat­man alkai­si kai­lot­taa, hänen äänen­sä kohoai­si kimeäk­si kie­ku­nak­si, tai vähin­tään­kin se sor­tui­si fal­set­tiin kes­ken lauseen, eikä äänen­mö­ris­tin­kään pys­tyi­si pelas­ta­maan super­san­ka­rin kas­vo­ja. #