Ilmapalloista
#1222. Tiistai, 31. toukokuuta 2005 klo 21.21.51, kirjoittanut Jani. 9
Vähän kuten veljeni Leijonakieli kerran kirjoitti, haluaisin kertoa teille, että haluaisin kertoa teille, mitä haluaisin. Koska kuitenkin sen kertominen, mitä haluaisi kertoa, on mahdotonta ilman, että samalla tulisi paljastaneeksi, mitä haluaisi, ja koska siitä puhuminen on poikkeuksetta tulkittavissa väärin pelkästään säälin- tai huomionkerjuuksi, päätin tällä kertaa jättää sen kertomatta. Ehkä sen sijaan kerronkin jotain muuta: vertauksen. #
Täyteenpuhallettuna oleminen ei ole ilmapallon luonnollinen tila. Ilmapallon luonnollinen tila on olla tyhjä ilmasta; joko niin, että ilmaa ei koskaan ole palloon puhallettu, tai sitten niin, että se palloon puhallettu ilma on tullut ulos joko vähitellen ajan myötä tai sitten väkivaltaisen, puhkeamisesta räjähtämisen hetkenä. Tämän määrää termodynamiikan toinen pääsääntö. #
Olen aina pelännyt ilmapalloja, koska ilmapallot voivat räjähtää. Kerran räjähtänyt ilmapallo ei enää voi räjähtää, mutta räjähtäneestä ilmapallosta jääneillä riekaleilla on mahdollista tehdä pieni temppu: otetaan isoin, kokonainen riekale, ja asetetaan se tiukasti vasten raotettuja huulia. Sitten imaistaan ilmaa sisäänpäin, jolloin riekale pullistuu suuhun pieneksi pallukaksi. Huulet puristetaan tiukasti yhteen ja ulos jääneet reunat pyöritellään itsensä ympäri monta kertaa; mahdollisesti jopa solmitaan, jos siihen on varaa. #
Tuloksena on pikkuruinen ilmapallo, joka on minusta vähintäänkin yhtä hauska kuin täysikokoiset pallot ilmeisesti joidenkin mielestä ovat. Vääjämättä seuraavassa räjähdystapahtumassa tämä pikkuinen pallo ei aiheuta läheskään yhtä kammottavaa, poksahtavaa ääntä, eivätkä riekaleet sinkoile hirvittävällä tavalla joka suuntaan, kuin ison pallon räjähtäessä. #
Tässä vaiheessa se lienee jo ihan ilmeistä, mutta alleviivataan se nyt tässä: minä olen riekaleesta tehty pikkupallo. Aina joskus minä tunnustelen aivan kauimmaisia reunojani, joiden repaleisuus muistuttaa minua siitä, että kerran minäkin olin iso pallo, joka poksahti hirvittävässä, väkivaltaisessa räjähdyksessä riekaleiksi. Samalla tunnen salaista, sadistista mielihyvää siitä, että kaikki tekin, te isot pallot, tyhjenette vääjäämättä joko pikku hiljaa tai sitten samalla tavalla kuin minä, räjähtäen kerralla tuskallisesti kappaleiksi. #
Mietin myös sitä, että jonain päivänä minäkin taas poksahdan, vaikken yhtä kovasti kuin ensimmäisellä kerralla, mutta sen jälkeen ei enää ole riittävän pientä suuta, joka taikoisi jäljellä olevista riekaleista edes pienenpienen pallon. #
Muistakaa tämä: täyteenpuhallettuna oleminen ei ole ilmapallon luonnollinen tila. Ilmapallon luonnollinen tila on olla tyhjä ilmasta. #
Jos ilmapallon täyttää varovasti, se kestää useamman täyttökerran, räjähtämättä. Toiset osaavat antaa itsensä tyhjentyä tietyn verran luonnostaan ja sitten aukaista itsensä, päästää ilmat ulos ja täyttää itsensä välittömästi. Toiset taas tekevät tavallasi; räjähtävät ja pienenevät kerta kerran jälkeen.
Fakta on kuitenkin, että nykyteknologia ja jeesusteippi korjaa mitä vain. Koita jaksella. *väkisinrutistus*
Nauti viikosta…
Mielenkiintoinen kirjoitus, selväksi kävi ilman lopun alleviivaustakin… Pisti miettimään omaa elämää. Pelottavin ajatus on se, että vaikka tällä hetkellä uskonkin jo kerran räjähtäneeni tyhjäksi, on mahdollista ettei olekaan niin. Että olen vain luullut ja pahin on edessäpäin vasta.
Syystä tai toisesta monet kirjoitukseksi herättävät tämänkaltaisia hieman hermostuttavia mutta toisaalta herätteleviä ajatuksia. Mutta edellisen kommentoijan tapaan tuli pohdituksi sitäkin että onko mikään todella lopullisesti rikki? Vai muuttuuko vain olomuoto ja olemus?
Rupesin miettimään, tunnenko yhtään isoa, räjähtävää palloa, ja pääsin laskuissani yhteen (mieheeni Kissaan). Kaikki muut tuntemani ovat poksahtaneet pelottavasti.
Joo, ilmapallot ovat sairaan pelottavia. Vapun jälkeen niitä oli Dodon toimistolla, ja äkkiä yksi räjähti tuosta noin vain, ilmeisesti auringon lämmöstä. Lopun aikaa taisin tuijottaa palloja silmät melkein päästä pullistuen.
Loistava.
Tulin vain kertomaan, että olen vielä hengissä, mutta räjähdän kohta liiasta kuivalihavellin syömisestä. Kiintoisia pohdiskeluja olette, rakkahat kommentaattorit, taas kerran esittäneet!
En ole koskaan ajatellut itseäni ilmapallona. Siinä tosin voin sympatiseerata, että puhuminen ei ole aina helppoa, vaikka olisi haluakin.
HMH. Olen varmaan sitten ollut sellainen superiso ilmapallo, sillä jos poksahtamista on tapahtunut, on se tapahtunut jo moneen otteeseen. Olenkin tyytyväinen repaleiseen olemukseeni siis! (vielä on varaa räjähdelläkin..) Kevytmielistäkö? Kerrankin juu.
Niin semmonen venäläinen jauhottu kuvoittavan punainen ilmapallo. Son kestävää laatua.
Ja ne haisee pahalta. hehehe.
*slown down cowboy*, tuli hämärä ilmoitus siitä että kommentin voi laittaa vain 15 sekunnin välein. :)
Toisinaan kirjoittajan tekee mieli poimia jokainen tekstinsä lukijoistaan kirvoittama kommentti erikseen vastailtavaksi. Toisinaan kirjoittajasta taas tuntuu paremmalta antaa tekstin herättämien kommenttien nousta omille siivilleen, elämään omaa elämäänsä, jolloin omien ajatusten tunkemisessa niiden väliin on suorastaan prosessia pilaava maku.