Vaarallinen intohimo
#1342. Maanantai, 11. heinäkuuta 2005 klo 19.54.20, kirjoittanut Jani. 14
“Rakkaus on paitsi onnea ja välittämistä myös vaarallisia tunteita. Viha, mustasukkaisuus ja sumea himo saattavat kääntää auvon hetkessä helvetiksi. Paradoksaalisesti kaikki tunteet, niin rakkaus kuin vihakin, ovat evoluution kuluessa osoittautuneet ihmislajille hyödyllisiksi. #
En kykene katsomaan tuota. Miksei se jätkä tappanut sitä lääkäriä kun sai siihen noinkin hyvän tilaisuuden? Ja kuten se kaveri siinä sanoi, miksei myös vaimoa? #
“Pieni määrä mustasukkaisuutta on tervettä ja osa lähes jokaista rakkaustarinaa. Jos pelkoa toisen menettämisestä ei olisi, parisuhteet tuskin pysyisivät kasassa lainkaan. #
Kun järki sumenee ja viha ja väkivalta saavat vallan, kyse on kuitenkin jostain vallan muusta.” #
(ed.) #
Väärin. Mitä vitun järkeä evoluution olisi kiduttaa ihmistä vihan tunteella, jonka tarkoituksena ei olisi saada ihmistä toimimaan? Ja mikä sen luontevampi ilmaisu äärimmäiselle vihalle kuin väkivalta? #
Saapas nähdä joudunko taas tarkkailuun, mutta mitäs vitun järkeä on sitten ollut antaa ihmiselle niitä tunteita, joiden innoittamana se saa miehet raiskaamaan pieniä tyttöjä ja poikia?
Ettäs siitä sitten vaan, vai? Kunnon relativismia.
Eiköhän nykyihmisen tulisi jollain tavalla kyetä hillitsemään kaikkia väkivaltaisia tuntemuksiaan. Enää ei todellakaan olla siellä luolassa ja tehdä sitä mitä milloinkin mielenpuuskissaan tulee keksittyä.
Tervettä mustasukkaisuutta ei ole olemassakaan eikä sitä tarvita lainkaan parisuhteiden ylläpitämisessä. Päinvastoin, mustasukkaisuus ajaa lopulta parin erilleen, koska mustasukkainen ihminen rakastaa vain itseään.
Katsoin ohjelman, mutten pysty kommentoimaan sitä. (Vaan eihän sitä odotakaan.) Omia mustia sukkiani alkoi ajatteluttamaan Saaran kommentti tuossa yllä: mustasukkainen ihminen rakastaa vain itseään. Omat mustat sukkani eivät pysty allekirjoittamaan tuota väitettä, mutta ne pystyvätkin puhumaan vain omasta puolestaan.
Saara: Kuinka kauan sinusta on tuntunut siltä, että sinua tarkkaillaan? ;)
Mutta aiheesta: eivät nuo pienten tyttöjen ja poikien raiskaamiset johdu mistään tunteista tai vaistoista vaan niiden vääristymistä. Raiskaamisesta ei ole urokselle mitään hyötyä, jollei kyseessä ole sukukypsä naaras.
“Eiköhän nykyihmisen tulisi jollain tavalla kyetä hillitsemään kaikkia väkivaltaisia tuntemuksiaan.”
Ei.
“Tervettä mustasukkaisuutta ei ole olemassakaan eikä sitä tarvita lainkaan parisuhteiden ylläpitämisessä.”
Vaikka tämä väittämäsi onkin enemmän tuota Prisman tekijäin teesiä kuin omiani vastaan, niin väitätkö, ettet koskaan ole tuntenut parisuhteessa mustasukkaisuutta, vai väitätkö, että jos olet tuntenut, se on ollut osoitusta sinun heikkoudestasi, sairaudestasi? (En poissulje kolmattakaan vaihtoehtoa, sillä en ole ihan mustavalkoinen vaikka maalainen kuinka niin väittäisi.)
“Päinvastoin, mustasukkaisuus ajaa lopulta parin erilleen, koska mustasukkainen ihminen rakastaa vain itseään.”
Melkein tekisi mieleni antaa sinulle väittämä, jolla olisit voinut lyödä minua paljon tehokkaammin kuin tällä: mustasukkainen ihminen ei kykene rakastamaan itseään ja tarvitsee siksi toista. Sanoisin itse lisäksi vieläpä, että “sairaalloisen mustasukkainen” ja “tarvitsee toista liian paljon”, mutta koska sinä todellakin tunnut väittävän, että kaikki mustasukkaisuus on sairasta ja väärin, jätin tuon ihan tuolleen.
-C-: “Katsoin ohjelman, mutten pysty kommentoimaan sitä.”
Minua kiinnostaisi tietää, johtuuko kyvyttömyytesi sanottavan puutteesta vai, kuten minulla, aiheen kivulloisesta läheisyydestä?
Olen elänyt mustasukkaisten silmien alla niin pitkään, että tiedän kyllä mitä sillä saa aikaan. Jos todella rakastaa toista ihmistä, tärkeintä pitäisi olla tarjota sille toiselle onnea, eikä vainoharhaista suhdetta; kaltereita ikkunoihin ja palloa jalkaan. Siinä vaiheessa kun et pääse enää kauppaan, tiedät mistä on kyse.
Ihminen rakastaa niin paljon itseään, ettei suo toiselle minkäänlaista vapautta, puhumattakaan että tarjoaisi hänelle onnellista parisuhdetta. Mustasukkaisuuden syistä kaikkein sitkein on pelko tulla loukatuksi, hyväksikäytetyksi. Ihminen pitää itseään usein niin kovin erinomaisena ja ainutlaatuisena.
Minulla on sellainen periaate, että se joka käyttäisi esim. minua hyväkseen, on se perseenläpi. On hänen häpeänsä olla sellainen kuin on, ei minun. Siinä vaiheessa pitää miettiä, onko se ihminen edes sellainen, jonka kanssa haluaisin elämäni elää.
Mitä mustasukkainen ihminen sitten parisuhteeseen antaa? Se lukee tekstiviestejä, salakuuntelee puheluita, seuraa, ahdistaa, telkeää sisälle joskus jopa kymmeniksi vuosiksi. Yhtäkkiä sitä herää sitten jossakin nurkassa riepu kädessään ja miettii, onko minulla omaa elämää ollenkaan.
Mustasukkainen käyttäytyy juuri päinvastoin kuin hänen pahimpien pelkojensa valloittaja. Pahimmillaan hän käy kiinni ja hakkaa akkansa tai ukkonsa silloin tällöin henkihieveriin, ettei tämä ikinä uskalla lähteä.
Se ei ole minun käsitykseni kestävästä parisuhteesta.
Saara: Ymmärrän, että taustasi valossa aihe on sinullekin herkkä. Väistit kuitenkin samalla myös kysymykseni siitä, oletko itse koskaan tuntenut mustasukkaisuutta? Tuon kertomasi perusteella veikkaisin, että koska olet kokenut kääntöpulen, eli sen kohteena olemisen, niin julmetun pahoin, arastelet samojen tunteiden tunnistamista ja tunnustamista itsessäsi.
Minä myönnän suoraan, ettei minulla ole kokemusta vainoharhaisesti mustasukkaisen ihmisen kahlitsemana elämisestä, mutta veikkaan, että sinulla ei vastaavasti ole kokemusta siitä, millaista on elää ja tuntea niin julmettua mustasukkaisuutta toisesta ihmisestä.
Jaa, noh, ehkä nuorempana sitä ei vielä osannut ajatella niin, ettei toista voi väkipakolla vaatia itseään rakastamaan, jos kerran toiset kiinnostavat.
Ei se helppoa ole, kyllä minä sen tiedän. Siksikin siitä olisi pyrittävä poispäin.
Aah, lisätään nyt vielä, että mustasukkaisuudesta voi päästä eroon ja saman suhteen voi rakentaa terveemmälle pohjalle, jotta se tyydyttää paremmin molempia osapuolia.
Kommentoimiskyvyttömyys johtuu aiheen läheisyydestä.
Saara: Tuollaisesta vainoharhaisuudeksi yltyneestä mustasukkaisuudesta on ehkä joidenkin kohdalla mahdollista päästä normaalille tasolle, mutta minä en usko, että mustasukkaisuudesta sinänsä voisi päästä eroon sen enempää kuin vaikkapa vihasta tai kateudesta. Se on osa ihmistä.
Josta pääsemmekin takaisin alkuperäiseen teesiini: tyypillä, jonka mustasukkaiset pelot osoittautuvat todeksi kun kumppani tunnustaa pettäneensä, on minusta täysi oikeus (vrt. intohimorikos) toteuttaa sen herättämät impulssit, mukaanlukien murha.
Vaikkakin murhaa oikeudenmukaisempi tapa käsitellä pettureita olisi heidän sitomisensa ja sen jälkeen kiduttamisensa kuumilla raudoilla, hapoilla, pistävillä ja purevilla hyönteisillä, huulten viiltelyllä, neulojen työntämisellä kynsien alle, kynsien repimisellä, sen jälkeen sormien ja varpaiden repimisellä, sitten käsien ja jalkojen, sitten kyynärvarsien ja säärien, sitten olkavarsien ja reisiluiden repimisellä. Ja sen jälkeen käytäisiin sukuelinten kimppuun. Mutta nyt minä eksyn aiheesta.
“Josta pääsemmekin takaisin alkuperäiseen teesiini: tyypillä, jonka mustasukkaiset pelot osoittautuvat todeksi kun kumppani tunnustaa pettäneensä, on minusta täysi oikeus (vrt. intohimorikos) toteuttaa sen herättämät impulssit, mukaanlukien murha.”
Hehheh, jo on itserakas ajatus, että joku toinen olisi olemassa pelkästään sinua varten. Ja jos niin ei ole ikuisesti, sen toisen voikin sitten murhata.
Saara: Ei tässä ole kyse ajatuksista vaan tunteista, teoista ja varsinkin tunteista seuraavista teoista.
Ihmisellä on käsittääkseni molemmat, sekä järki että tunteet.
Viha voi olla äärimmäisen puhdistava tunne, mutta en minäkään millään tavalla suosittele sitä, että purkaisi mustasukkaisuuden tunteensa sitten tappamalla se, joka petti. Ei se sitä kipua siitä tapahtuneesta kyllä paranna - olen aivan varma.