AbTronic
#1464. Torstai, 25. elokuuta 2005 klo 14.29.21, kirjoittanut Jani. 9
Tuli
mieleeni nuo ostos-tv:n mainiot sähköiset vempeleet jo tässä jokin aika sitten, ja siitä lähtien on ollut tarkoitukseni vähän penkoa, mitä tutkittua tietoa niistä on olemassa. #
Ensinnä päädyin Andrew Weil -nimisen, lääkäriksi itseään tituleeraavan miekkosen sivuille, joilla hän vastaa suoraan kysymykseen siitä, toimivatko sähköiset vatsalihasten supistajat. Vastaus on varovainen ei. #
Hieman tuon vastauksen kirjoittamisen jälkeen (kesällä 2002) Yhdysvaltain liittovaltion kauppakomissio ilmoitti aikovansa syyttää näitä vehkeitä myyviä tahoja petoksesta, sillä niiden vaikutuksesta ei ollut mitään näyttöä ja pahimmissa tapauksissa ne olivat aiheuttaneet palovammoja, sähköiskuja ja haitanneet sydämentahdistimien toimintaa. #
Seuraavana vuonna Suomen kuluttajaviraston sivuilla julkaistu juttu kansainvälisestä mainonnan valvonnasta kertoo, mitä Suomessa on tehty: #
“AbTronic vatsalihasten kiinteytyslaitteen mainontaan puuttuminen on eräs esimerkki verkostotyön toiminnasta. AbTronicia on markkinoitu maailmanlaajuisesti mm. televisioiden ostoskanavilla. Väitteitä laitteen tehosta ei ole koskaan voitu todistaa, ja Yhdysvalloissa ja Australiassa tuomioistuimet ovat kieltäneet harhaanjohtavien väitteiden käytön ja tuominneet asiassa korvauksia. […] Ruotsissa ja Suomessa kuluttaja-asiamiehet puuttuivat katteettomiin markkinointiväittämiin ja ostoskanavat lopettivat laitteiden markkinoinnin.” #
Tiedote 9.10.2003: “Katteetonta mainontaa yli rajojen valvotaan kansainvälisesti”
Kuluttajavirasto #
Ja totta tosiaan, eipä löydy AbTronicia enää ainakaan TV Shopin tai Mediashopin sivuilta. Vaan eipä kuitenkaan tarvita kuin simppeli suomenkielisten sivujen haku Googlesta ja päästään suomenkieliselle tvins.com-sivustolle ostamaan AbTronicia. Uskon vahvistamiseksi voi vaikka lukea Markus Vuoren omakohtaisia kokemuksia laitteesta, vaikka Markuksenkaan linkittämän kanadalaisfirman sivuilta AbTronicia ei ainakaan sillä nimellä enää löydy. #
Jokin aika sitten urheilijaserkuilla oli tämmöinen vehje, ja sain itsekin sitä kokeilla. Oli se kyllä. Helvetti niin kuin olisi sähköaidassa kiinni. Välillä se nykytti ihan mukavan tuntuisesti niin kuin hieromalaite, välillä sitten jyskytti sisuskaluja niin kuin jokin scifi-elokuvan kidutuskammion sähköpiiska. #
Minä olen kerran sammunut AbTronic vatsaani tykyttäen.
No, ajattelin nyt vain kertoa. Mutta sattui se aamulla!
Minua harmittaa aina sanoinkuvaamattomasti se, että nämä tämänkaltaiset laitteet eivät ole niin paljon totta, että niillä saisi aikaan sitä mitä kerrotaan. Olisi mukavaa edes uskoa mitä ostokehoituksessa sanotaan, koska onhan sitä saanut kuulla ostos-tv:ssakin monenlaisista ihmeistä joiden toivoisi olla totta.
Vt: Olisikohan AbTronicista apua kirjoittajan blokkiin? Siis jos sen kiinnittäisi päälaelle… taikka ranteeseen!
-C-: Siksipä minäkin tuota läksin tutkimaan, kun ei niistä koskaan tiedä; voipa joku vekotin jopa peräti toimiakin. Mutta tälläkään kertaa ei tärpännyt.
Yleensähän ne vain laskettelevat semmoista kevyttä luikuria, eli näytetään valtavaa läskikasaa ja sitten huipputimmiä steroidipommia ja väitetään, että tätä meidän vekotinta kaksi sekuntia käyttämällä pääset edellisestä jälkimmäiseen, vaikka tosi asiassa sitä pitäisi käyttää päivittäin kuusi tuntia ja sittenkin tulokset olisivat lähinnä kohtuullisia.
Siihen minä olisin ollut valmis, että sitä kuusikin tuntia olisi pitänyt tuolla vehkeellä läskiä poksutella niin että se olisi lähtenyt, mutta kun se ei näköjään toimi edes silläkään lailla!
Minua harmittaa myös ettei mikään ikinä tehoa, toimi eikä auta. Tokihan me kaikki tietty sitten oltaisiin timmejä ja kauniita, jos toimisivat. Oih, hampaat paistaisivat naapurin kaivolle, hiukset häikäisisivät ja joka iikka olisi pelkkää ruskettunutta, kiiltävää ja karvatonta lihasta. Poissa olisivat maksaläiskät ja kaikki muu ikävä. Olisi pitkät kynnetkin, joilla voisi pitää sampanjalasia kädessään uima-altaan reunalla tepastellessa. Sitähän ne aina lopulta tekevät. Kävelevät uima-allasta ympäriinsä.
Voi sentään. Miksiköhän ne eivät toimi.
Paitsi minä en tepastelisi uima-altaan reunalla. Minä tepastelisin weppikamerassa. Tepastelisin, venyttelisin muskeleitani ja hymyilisin helmenhohtavaa pepsodent-hymyä.
Hahaa, hyvä idea.
Tosin voisi olla katsojapula, jos kaikki oltaisiin yhtä komeita, mutta voihan sitä aina silti tepastella weppikamerassa. Hö.
[…] Mikon linkkiblogi (josta en löydä ikilinkkejä, eivätkä RSS:n tarjoamat osoitteetkaan toimi, joten onko tämä nyt teknisesti ottaen sitten blogi?) viittasi Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille -blogiin (voi että näitä pitkiä, joskin sinänsä mahtavia nimiä, on hankala pyöritellä), jossa on oltu kuluttajansuoja-aktiivisia ja saatu Nelosen AbTronic-mainostus loppumaan viime vuoden lopussa. Itsehän perehdyin tähän AbTronic-asiaan viime elokuussa, ja totesin toisen käden tietojen perusteella ne huuhaaksi. […]
[…] vimie vuoen lopussa. Itsehän perehdyin tähän AbTrnoic-asiaan viime elokuussa, ja totesin toisen käden tietojen perusteella ne huuhaaksi. #Silloin löytämäni Tvins.com-saitti myy edelleen AbTronicia (kuinkahan tuon […]