New York (äännetään suvantolaisittain “nevf-yorkki”)
#1753. Maanantai, 12. joulukuuta 2005 klo 9.53.21, kirjoittanut Jani. 6
Veloenan ja Eufemian hypettämä Strand vaikuttaa kiinnostavalta, mutta shoppailun lisäksi (toivottavasti aikataulun tiukkuus ei muuta ‘lisäksi’-sanaa sanaksi ‘sijasta’) minua kiinnostavat nähtävyydet. Ihan sellainen turistibussikierros kaikkine kliseisine kohteineen, jotka on nähnyt vain telkkarissa, olisi kiva. #
Toisaalta minua kiinnostaisi sitäkin enemmän pyhiinvaellus epätavallisille paikoille, joihin virallisista turistikohteista kuuluu vain WTC:n rauniot. Haluaisin nähdä Bellevuen vankimielisairaalan, paikat, joissa Son of Sam, David Berkowitz vaani ja tappoi, Sing Singin ja muita sellaisia kohteita. #
Ensimmäiset mielleyhtymäni tuota kaupunkia ja sinne matkustamista ajatellessani ovat päivänvalossa tapahtuvat ryöstöt, ohiajavista autoista tapahtuvat ampumiset ja lapsenryöstöt. Realistisempi pelonaihe lienee kuitenkin se juntti-suomalaiselle täysin käsittämätön juomarahakäytäntö. Kylvää nyt rahaa sillä tavalla ympäriinsä! #
Sun pitää mennä “sex and the city” -kierrokselle, jossa bongaillaan ravintoloita, joissa ne kävivät XD
Juomarahatouhu on kyllä friikkiä. Muistin sentään Lontoossa useimmiten jättää tippiä. Toisinaan unohtui :S Mutta en muistanut sanoa “please”, kuin vasta muutamana viimeisenä päivänä :O
Sex And The City -kierros olisi jotain aivan kauheaa! Mieluummin kävisin vaikka opastamattomalla kierroksella tuolla Bellevuen sisällä! Itse asiassa se olisikin siistiä…
Siellähän voi nähdä vaikka mitä, joten kamera valmiina. Yksi tuttu sattui paikalle, kun Robert De Niro oli kuvaamassa 15 minutes -elokuvaa. Sai kuviakin Robertista otettua päiden takaa. Siitä taitaa kyllä olla aikaa, joskus silloin kuin elo oli vähän viattomampaa ja tornit pystyssä.
No niin, nyt ne hyväkkäät olivat siellä ruvenneet vänkäämään kuitenkin, että se matka on henkilökohtainen, vaikka vielä perjantaina sen luovuttamiselle ei oltu nähty mitään estettä. Saa nyt sitten nähdä.
Äh, mokomat vänkääjät. Mutta jos ei vänkäys osoitaudu aidosti ongelmalliseksi, suosittelen turistibussikierroksen sijasta turistilaivakierrosta Manhattanin ympäri.
Kiitoksia vihjeestä!
Ah, Manhattan. Tuo Hämiksen legendaarinen ekoympäristö.