Kävin lot­toa­mas­sa äänes­tä­mäs­sä. Veik­ka­sin Äänes­tin nume­ro vii­tos­ta. #

Saa­tan olla vähän pöl­jä, mut­ta minus­ta sii­nä nume­roa rus­ta­tes­sa tun­tuu aina sil­tä kuin oli­si kiin­ni val­lan­kah­vas­sa. Se joh­tuu sii­tä riip­pu­mat­to­muu­des­ta, joka sii­nä val­lit­see; ehdo­kas­ta ei näy mail­la hal­meil­la, vaan voin kuvi­tel­la hänet jon­ne­kin pime­ään nurk­kauk­seen kyh­jöt­tä­mään peu­kut pys­tys­sä, toi­voen ja rukoil­len, että minä siel­lä kopis­sa­ni valit­sen juu­ri hänet. #

Ja vaik­ka minä lupai­sin jul­ki­ses­ti juu­ri ennen sin­ne kop­piin menoa­ni, että “nyt minä kuul­kaa aion piir­tää tähän pape­riin nume­ron kuusi!” niin sit­ten­kin, kun minä sin­ne kop­piin menen, niin minä voin ihan het­ken mie­li­joh­tees­ta, vit­tuil­les­sa­ni, piir­tää sii­hen pape­riin sit­ten­kin nume­ron yhdek­sän. Eikä se nume­ro kuusi voi sil­le yhti­käs mitään! #

Lop­pu­jen lopuk­si valin­ta piti teh­dä Hei­di Hau­ta­lan ja Hen­rik Laxin välil­lä. Valit­sin Hau­ta­lan pit­käl­ti sen intui­tion nojal­la, mut­ta myös sik­si, että Hei­dil­lä on verk­ko­päi­vä­kir­ja, Hen­ri­kil­lä ei. Vaa­li­kes­kus­te­luil­la ei täs­sä valin­nas­sa­ni ole ollut osaa eikä arpaa, kos­ka niis­tä en ole kat­so­nut ensim­mäis­tä­kään, mut­ta kuu­lem­ma Hei­di on pär­jän­nyt niis­sä­kin hyvin. #

Toi­sel­la kier­rok­sel­la äänes­tän joka tapauk­ses­sa nais­ta. Toi­vot­ta­vas­ti saan sil­loin vali­ta kah­des­ta. #