Tuonen lehto, öinen lehto, Mona-Liisa Malvalehto!
#1877. Lauantai, 21. tammikuuta 2006 klo 13.51.16, kirjoittanut Jani. 19
Heh heh! Eikös ollutkin näppärä otsikko? Keksin sen ihan itse viime yönä ja ajattelin piristää sillä tätä merkintää, jossa tosiasiassa luodaan katsaus eilisillan televisio-ohjelmiin. #
Haaste - Taistelusukeltajaksi.
Vaikka vielä ensimmäisen osan aikana vaikutti siltä, että merivoimien kantahenkilökunta kärtyää maavoimien väkeä vähemmän, niin kyllä sitä turhanaikaista tympeilyä alkaa sieltäkin näköjään löytyä. #
Minua jäi ensimmäisessä osassa häiritsemään se, että vaikka alokkaiden kertoman perusteella allaskaudella laatta lensi ja kavereita pyörtyili tuon tuostakin, niin sitä ei yhtä hyperventilointia ja yhtä jalkakramppia lukuunottamatta nähty ollenkaan. Paisuivatko allaskauden kokemukset alokkaiden puheissa turhan isoiksi, vai ovatko tekijät kaunistelleet sen karua todellisuutta? Ja jos ovat, niin onko se tapahtunut omaehtoisesti vai puolustusvoimien tahdosta? Ja jos omaehtoisesti, niin miksi? #
Tässä toisessa osassa tapahtuneesta onnettomuudestakaan ei ollut varsinaista kuvamateriaalia, mutta olettaisin, että se johtuu lähinnä siitä, että kuvausryhmä osallistui loukkaantuneen sukeltajan pelastamiseen. [#] #
Kova laki: Erikoisyksikkö. Voi luoja, päästäkää meidät jo tästä sarjasta ja tuokaa alkuperäinen takaisin, tai edes se Kova laki: Rikollinen mieli. Sekin oli parempi kuin nämä Christopher “Meloni” Melonin pökkelöinnit ja roolihahmonsa toikkaroinnit. #
Mitä tällä kertaa? Mitä, ei kai vaan Stabler ole turhautunut kun ei oikeus toteudu? Mitä, ei kai vaan Stabler riko hiukan sääntöjä tai tyri ihan muuten vaan? Tämäpä uutta ja omaperäistä! Eihän tällaista olekaan tapahtunut kuin… jok’ikisessä jaksossa tätä ennen!
Ainoat positiiviset puolet tässä sarjassa ovat Munch ja Fin, niin ennakkoluuloinen kuin Ice-T:n nimellä varustetun entisen räppärin suhteen etukäteen olinkin. Lisäksi Dann Florek on kaikkien aikojen kaikkien televisiosarjojen kaikista poliisipäälliköistä paras ja kovin jätkä mitä televisiosta löytyy. [#] #
Taisteluplaneetta Galactica. Voi pyhä jysäys. Seksiä, seksiä, seksiä. Kapinallinen luutnantti, joka on samalla tietysti “the best damn pilot of the fleet” ja niin edelleen. Komentaja-isän ja kapteeni-pojan tulehtuneet välit. Ketä kiinnostaa? Ei, älkää vastatko. #
Minä en kerta kaikkiaan pääse yli siitä, että näissä avaruussarjoissa avaruudessa kuuluu ääniä. Se on minusta joka kerta yhtä häiritsevää kuin olisi se, että taistelusukeltajat eläisivät veden alla ilman sukelluslaitteita tuntikausia. Se on yksinkertaisesti väärin, luonnon vastaista! Ottaisitte oppia Kubrickista! #
Jos jotain hyvää oikein hakemalla haetaan, niin ne robotti-cylonit oli modernisoitu varsin tyylikkäästi. Toivottavasti jatkossa nähdään vain niitä, eikä mitään kolmemetristä blondia, jonka “tietoisuus herää identtisessä kehossa jossain toisaalla” aina, kun yksi keho tuhotaan. Voi luoja. #
Tuon ensi viikolla alkavan Lostin on sitten parempi olla kaiken hypetyksen arvoinen! [#] #
The Ripper. Kerrankin voin olla samaa mieltä jostain Telkku.com:ia kommentoivien ääliölaumojen kanssa: kerrassaan nerokas veto taas kerran suomentajalta. Kuristajapa hyvinkin. Siitä kuristamisestahan se Viiltäjä-Jack muistetaan, joo.
Mutta oli ihan kelvollinen elokuva, noin niin kuin tuommoiseksi kello yhdeltä yöllä unettomuuden vaivaaman katseltavaksi. Tämä edusti sitä “prinssi Eddy teki sen” -koulukuntaa. [#] #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]28.1. 21:35[/klo] Lisäsin ikilinkit.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Jaa-ha. Olen siis surrut suotta, etten pääse todistamaan uutta Galacticaa. Pienenä pidin kovasti Galacticasta - Muffit oli suosikkini! Äitikälläni kesti aika kauan keksiä mikä rotu tosiaan oli kyseessä siinä koirassa, jonka lemmikikseni halusin (Ei-eij-ej! Sillä pitää olla isommat silmät ja punaane turkki!)
Vahdattuani uudestaan niitä Galacticoja sitten myöhemmällä iällä tajusin, että jotain on tapahtunut sen jälkeen, kun täytin 5…
Edit: Korjasin linkin. -Jani
Anonymous 1. oli siis minä. Kun vaan ei osaa niin ei. Tai tajuu tai siis. Jotain-jotain-jotain (lainatakseni suurta ajttelijaa)
Minulla on vanhasta Galacticasta vain epämääräisiä, hämäriä muistoja. Muistan ajatelleeni, että idea avaruudessa olevasta taisteluasemasta on ihan übersiisti, mutta juonesta tai hahmoista en sitten muistakaan yhtikäs mitään. Muistoni perustunevat vain elokuvaan, sillä en tiedä, esitettiinkö tv-sarjaa Suomessa kuinka myöhään 80-luvulla.
Vanha Galactica näytettiin viimeksi pari vuotta sitten subilla.
Tiedän, että avaruusääniefektien haukkuminen on suosittua hupia. Itseäni kummastuttaa, että kukaan näin valittavista ei koskaan valita mitä omituisimmissa kohdissa kuuluvasta musiikista. Onko siellä avaruudessa sinfoniaorkesteri ja jos on niin miten sen soitto kuuluu tyhjjiössä?
Niinpä niin, musiikista ei ärsyynnytä mutta ääniefekteistä ärsyynnytään. Missä logiikka? En muista yhtään tarinaa, jossa kukaan henkilöistä mitenkään antaisi ymmärtää, että he itse kuulevat nuo äänet, saati että näillä äänillä olisi joskus ollut vaikutusta tarinan kulkuun. Ergo nämä tehosteäänet eivät kuulu tarinaan vaan on samanlainen osa tarinankerrontaa kuin mahtipontinen musiikki.
Sitä paitsi jos realismia haluat, niin ei pidä katsoa mitään avaruusjuttuja, joissa liikutaan laajemmalla alueella kuin yhden aurinkokunnan sisällä. Minusta se on tylsää, joten en välitä tällaisista :9
“Vanha Galactica näytettiin viimeksi pari vuotta sitten subilla.”
Kas, minulta se(kin) tilaisuus on sitten mennyt ohi.
Minäpä en tiennyt, että avaruusääniefektien haukkuminen on suosittua hupia, enkä näin ollen haukkunut niitä siksi, vaan vain siksi, että avaruudessa ei kuulu ääniä, piste.
“Ergo nämä tehosteäänet eivät kuulu tarinaan vaan on samanlainen osa tarinankerrontaa kuin mahtipontinen musiikki.”
Höpön löpön. Räjähdys-, törmäys- ja tuikutinäänien yritetään uskotella olevan lähteidensä autenttisia ääniä. Muutoinhan niitä voisi kuulua lähes mielivaltaisina aikoina, mielivaltaisissa paikoissa. Laserkanuunan lauetessa voisi kuulua räjähdyksen ääni, koska se on paljon vaikuttavampi kuin sirkuttava ääni, ja kahden pienen hävittäjän törmätessä toisiinsa voisi tylsän “pum”-räjähdyksen sijasta kuulua synteettinen, mahtipontinen TZZZZIUUURRRPPOKKSSS, jos kyse olisi tunnelmanluomisesta.
Sellaistapa ei vaan koskaan ole nähty ja ennustan, ettei tulla kuunaan näkemäänkään, ja lisäksi veikkaan, että jos tulisi, niin sinäkään et sellaista sarjaa viitsisi katsoa, koska pitäisit sitä täysin naurettavana.
Niinpä kyse on siitä, että efektien uskotellaan olevan autenttisia ääniä.
“Sitä paitsi jos realismia haluat, niin ei pidä katsoa mitään avaruusjuttuja, joissa liikutaan laajemmalla alueella kuin yhden aurinkokunnan sisällä.”
Eihän se nyt taas niinkään mene.
Niin kuin mikään, ei tämäkään tietenkään ole mustavalkoinen asia. En minä vaadi täydellistä realismia, vaan kohtuullista järjenkäyttöä, ja siihen minun mielestäni sisältyy tiettyjen fysiikan lakien huomiointi. Sinun rajasi sille, mitkä lait on otettava huomioon, jotta tarinankerronta ei siitä häiriinny, voi olla eri. Voi myös olla, että riittävä altistuminen tietynlaiselle materiaalille siirtää niitä rajoja, eli, että jos on katsonut valtavat määrät avaruus-scifiä, jossa avaruudessa kuuluu ääniä, se ei enää häiritse.
Luulisi muuten juuri sinun scifin ja teknologian tuntijana uskovan itseni tavoin, että teknologinen kehitys voi mahdollistaa kaikenlaista sellaista, mikä tällä hetkellä voi vaikuttaa mahdottomalta, ja on sikäli järkeenkäypää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa. Sen sijaan mikään, ei kerta kaikkiaan mikään tulevaisuus ole sellainen, jossa avaruudessa kuuluu ääniä.
Periaatteessa sellaiseen tulevaisuuteen johtavia seikkoja voisi tietysti kuvitella ja kehitellä, mutta mitään sellaista asetelmaa ei yksikään näistä “tsiu-tsiu-pum kräsh” -sarjoista ole koskaan sille ääntelylleen pedannut.
“Jos seisoisimme noiden, kuvassa noin sadan metrin päässä olevien ihmisten vieressä, kuulisimme heidän keskustelunsa näin” on tarinankerronnan kannalta riittävän hyvä perusteltu epärealistiselle tehosteelle. “Jos olisimme tämän astronautin kypärän sisällä, kuulisimme hänen radiostaan tällaista” on myös.
“Jos avaruudessa kuuluisi ääniä, kuulisimme siellä tällaisia ääniä” ei ole.
Itsekkään en muista, koska Galactica ekaa kertaa telkussa pyöri - 80-83 olis sellainen rohkea arvaus oman ikäni perusteella (mahtavaa! Koko galaksi pyörii minun ympärilläni!)
Subilta tuli sitä seurattua ja hämmästeltyä lapsuuden kadonnutta tenhoa. Cylonitkaan eivät pelotytaneet enää. Mikä pettymys. Mutta hauskanahan sarja pysyi silti toistasoisesti.
Elokuvien äänistä täytyy kyllä sen verran kanssa sanoa, että ainakin itseäni häiritsee elokuvissa usein juuri se musiikki osasto - toisaalta kertoo elokuvan kertomisen tasosta paljon se, että katsoja vauhkoontuu taustasta. Kaikkein ärsyttävintä on ns. “kansallismielinen patsastelu”, jossa musiikki soi TÄÄÄYYSIILLÄÄÄ ja jossain taustalla liehuu n- tai k- valtion lippu ja etuallalla joko kyynelehditään sankarillisen loppuratkaisun kourissa tai sitten rynnätään hidastettuna ihmiskunnan vihollisia päin. Tuskatuskatuska.
Efekteissä taas tuntuu, että ärsyttää turhuus: jos efekti istuu kupletin juoneen hyvin, niin oolrait, mutta joskut lisäefektit on niiiin totaalisen turhia, että koko homma toimisi ilman paljon paremmin. Esimerkkinä käyköön tässä tikitaalisestiremasteroidut starwars episodit 4-6: lisätyt efektit tuntuvat useissa kohdissa heikentävän tarinaa ainakin alkuperäisen tekeleen nähneen silmissä. Uskoisimpa vielä, että jonkun 10 vuoden päästä tikilisäykset näyttävät entistäkin kohloimmilta. Sitten varmaan taas remasteroidaan…
“Kaikkein ärsyttävintä on ns. »kansallismielinen patsastelu«”
No äläpä jo muuta! Ja sitten kun sitä sotketaan kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin elokuviin jostain Hämähäkkimiehestä lähtien! Jossain II maailmansodasta kertovassa elokuvassa sen vielä hädin tuskin ymmärtää (vaikka yhtä vastenmielistä se on silloinkin), mutta… eih.
Tässä suhteessa muuten Star Trekit ovat aika hyviä, kun niiden tulevaisuudessa ei lipuille kumarrella (vaikkakin liiton tunnukset ovat tietysti jokaisen rintamuksessa näkyvät).
Räjähdys-, törmäys- ja tuikutinäänien yritetään uskotella olevan lähteidensä autenttisia ääniä. Muutoinhan niitä voisi kuulua lähes mielivaltaisina aikoina, mielivaltaisissa paikoissa. Laserkanuunan lauetessa voisi kuulua räjähdyksen ääni, koska se on paljon vaikuttavampi kuin sirkuttava ääni, ja kahden pienen hävittäjän törmätessä toisiinsa voisi tylsän “pum”-räjähdyksen sijasta kuulua synteettinen, mahtipontinen TZZZZIUUURRRPPOKKSSS, jos kyse olisi tunnelmanluomisesta.
Vai että tehosteita voisi laittaa minne vain? Toki, jos haluaa tuhota tarinansa. Ei sen paremmin romattista pianonpimputustakaan laiteta räisikintäkohtauksen taustamusiikiksi (ellei tästä syntyvä signaalien ristiriita ole juuri se mitä tarinankertoja tarkoittikin).
Luulisi muuten juuri sinun scifin ja teknologian tuntijana uskovan itseni tavoin, että teknologinen kehitys voi mahdollistaa kaikenlaista sellaista, mikä tällä hetkellä voi vaikuttaa mahdottomalta, ja on sikäli järkeenkäypää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa. Sen sijaan mikään, ei kerta kaikkiaan mikään tulevaisuus ole sellainen, jossa avaruudessa kuuluu ääniä.
Sf ei ole tulevaisuuden ennustamista. Sf ei ole dokumenttigenre vaan fiktiota. Vanha kunnon kovan sf:n nyrkkisääntö kuuluu seuraavasti: “sf-tarina on fiktion keinoin esitetty tutkielma siitä kuinka todellisen maailman muuttaminen yhdellä spekulatiivisella elementillä muuttaa maailmaa”. Jopa tällaiseen ahtaaseen sf:n tulkintaan kuuluu ajatus siitä, että sf-tarinoissa on jotain epätodellista. Harva visuaalisen median sf-tarina on kovaa sf:ää, joten yhden spekulatiivisen elementin sääntöä tai tutkielmanomaisuutta on turha odottaa noudatettavan siellä.
Pystyn kuvittelemaan muutamankin tulevaisuuteen sijoittuvan premissin, joka mahdollistaa avaruudessa kuuluvat äänet (sekä täysin konkreettisesti että enemmän tai vähemmän kuvaannollisessa mielessä). Suunnilleen yhtä hölmöjä ovat ne premissit, jotka mahdollistavat minkäänlaisen käytännöllisen avaruusmatkailun aurinkokunnan ulkopuolelle. Molemmat ovat mahdollisia, mutta en pidä kumpaakaan todennäköisenä reaalimaalimassa edes tulevaisuudessa.
Joka tapauksessa pääpointti on tässä: älä anna koskaan faktojen pilata hyvää tarinaa :)
“Vai että tehosteita voisi laittaa minne vain?”
Ei, vaan lähes minne vain. Olenpa nyt tyytyväinen, että korjasin heti tuon sanamuodon lievemmäksi, koska arvasin, että muutoin tartut heti siihen ja väität minun tarkoittaneen, että mitä tahansa efektejä voisi laittaa mihin vain. Vaan enpä olisi olettanut, että tartut siihen tuosta lievennyksestä huolimattakin.
Näin ollen tuo pianonpimputusesimerkki ei todellakaan ole sitä, mitä tarkoitin, vaan juuri sitä, minkä lieventävällä lähes-sanalla tarkoitin olevan tästä poisluettavaa, tarkoituksella (ja helposti) kehitettyyn esimerkkiin sisältyvää tarinanheikennystä.
“Sf ei ole tulevaisuuden ennustamista.”
Enkä minä ole sitä sellaiseksi väittänytkään.
“Sf ei ole dokumenttigenre vaan fiktiota.”
En ole muuta väittänytkään.
“Vanha kunnon kovan sf:n nyrkkisääntö kuuluu seuraavasti: “sf-tarina on fiktion keinoin esitetty tutkielma siitä kuinka todellisen maailman muuttaminen yhdellä spekulatiivisella elementillä muuttaa maailmaa”.”
Tarkoitatko sanoa, että “jos avaruudessa kuuluisi ääniä” on tv-scifissä tällainen spekulatiivinen elementti? Minusta tuntuu, että niillä spekulatiivisillä elementeillä viitataan ihan johonkin muuhun kuin ääniefektien kuulumiseen, jonka ainoa peruste on todennäköisemmin luultavasti vain se, että tv-pomot (jos ei peräti tuotantoväkikin) on sitä mieltä, että jos avaruuden äänettömyydelle oltaisiin uskollisia, sarjasta tulisi tylsä.
“Pystyn kuvittelemaan muutamankin tulevaisuuteen sijoittuvan premissin, joka mahdollistaa avaruudessa kuuluvat äänet […]. Suunnilleen yhtä hölmöjä ovat ne premissit, jotka mahdollistavat minkäänlaisen käytännöllisen avaruusmatkailun aurinkokunnan ulkopuolelle.”
Eivät sikäli, että avaruusmatkailun mahdollisuuden tarkoitus on nimenomaan luoda puitteet, joissa tarina kerrotaan, eli ilman sitä tarinan kertomisella olisi täysin erilaiset rajoitteet kuin sen kanssa (ei voitaisi sotia toisten maailmojen kanssa avaruudessa, noin esimerkiksi).
Sen sijaan ääniefekteillä tällaista tarinan kannalta rajoja luovaa tarkoitusta ei ole. Kuten itsekin mainitsit tuossa aiemmin, scifissä ei kukaan hahmoista anna “ymmärtää, että he itse kuulevat nuo äänet, saati että näillä äänillä olisi joskus ollut vaikutusta tarinan kulkuun”. Se ei minusta tosin niinkään kerro siitä, että ne efektit olisivat musiikin kaltaisia, kuvitteellisia elementtejä, kuin siitä, kuinka keinotekoinen, tarinan kannalta tyhjänpäiväinen lisäys ne ovat.
Niiden tarkoitus on siis puhtaasti viihteellinen, mutta ne ovat valitettavasti viihteellisiä vain, jos pystyy sujuvasti sulkemaan pois mielestään (tai jollain keksityllä premissillä kiertämään mielessään) sen tosiseikan, että avaruus on äänetön. Keskivertokatsojat, joiden television ääreen raahaamisesta näillä sarjoilla sivumennen sanottuna mainoskrediitit revitään, pystyvät siihen silkkaa tietämättömyyttään. Paatuneet scifin ystävät luultavasti pystyvät siihen tottumuksesta. Minä en kuulu kumpaankaan joukkoon, mikä selittää niitä kohtaan tuntemaani vastenmielisyyttä.
“Joka tapauksessa pääpointti on tässä: älä anna koskaan faktojen pilata hyvää tarinaa :)”
Oi voi. Minun pääprinsiippini kun on jotakuinkin täysin päinvastainen: vaikka faktat olisivat kuinka rumia ja tekisivät kuinka pahaa jälkeä alkujaan niin kovin kauniissa tarinassa, niin minä olen uskollinen faktoille. ;)
Noh, tosiasiassa tämä pätee enemmänkin metakertomuksiin, enkä nyt toki ihan aina ja kaikkea fiktiota katso hampaat irvessä ja suurennuslasin kanssa. Kyllä minä pystyn esimerkiksi hyvästä avaruusscifi-elokuvasta nauttimaan sen “tsirp-poks-zziuuh” -äänimaailmasta huolimatta, jos tarina on tarpeeksi hyvä ja nautittava.
Useimpien tv-sarjojen tarinat eivät siihen kuitenkaan valitettavasti läheskään yllä. Mutta jos sarja on uskollinen avaruuden laeille, se kompensoi minun silmissäni sillä heti valtavasti juonellisia heikkouksiaan, kun vertailukohteista noin 99 % sortuu siinä kohtaa virheeseen.
Tunnen olevani rikkinäinen levy, mut en ehkä täällä ole jankuttanut vielä tätä asiaa: suomentajat eivät päätä elokuvien suomenkielisistä nimistä, suomentajat eivät päätä elokuvien suomenkielisistä nimistä, suomentajat eivät päätä elokuvien suomenkielisistä nimistä…
Suomentajat ovat yleensä varsin hyvin perillä - sanoisinpa jopa että huomattavasti paremmin kuin tavallinen elokuvan katsoja - siitä, mitä vaikkapa “ripper” tarkoittaa. Mutta ilmeisesti markkintointipuolen jepet pitävät Kuristajaa jostain syystä myyvempänä tai Viiltäjä on jo käytetty tms. votevö. Kaupallisuusasioista me suomentajat (vaikka ite olenkin ollut suomentamatta x vuotta, kutsun nyt itseäni kys. tittelillä) ollaan tietty ihan antilooppeja.
Ei, ääni avaruudessa ei tavallisesti ole se spekulatiivinen elementti. Jos se olisi, sillä olisi juonellista merkitystä :)
Taitaa olla parasta todeta, että olemme eri mieltä itse asiasta.
Kaura: Minusta tuntui, että olet sinä tuosta ennenkin sanonut, mutta ei se sitten vissiin ollut täällä, kun en löytänyt sitä kommenteista.
Puolustuksekseni voin sanoa vain, että kun puhun suomentajasta, en ajattele juuri sitä henkilöä, joka siellä sen käännöksen ensikädessä tekee, ja jos ajattelen, niin en suinkaan ajattele, etteikö hän tietäisi, mitä vaikkapa “ripper” tarkoittaa.
Tämä siis vain sen selventämisenä, etten epäile kääntäjän kykyjä, mitä näihin tulee. Syytän hänen sijastaan siis sitä ihmistä, joka lopullisesta, esimerkiksi tässä käsillä olevan esimerkin tavoin minun mielestäni typerästä käännöksestä on vastuussa.
Siihen, että nimitän häntä virheellisesti “suomentajaksi”, vaikka kyseessä olisi pelkkä markkinointijeppe, olen tietysti syyllinen ihan itse (kuinka ironista!). Siispä pahoittelen ammattinimikkeesi väärinkäyttöä! Pyrin olemaan tarkempi jatkossa.
Antti-Juhani: “Taitaa olla parasta todeta, että olemme eri mieltä itse asiasta.”
Tältä se minustakin vaikuttaa. Jostain syystä minusta tuntuu, että aika useat keskusteluni päättyvät tähän toteamukseen :)
Arvaat varmaan, että olen aika usein saanut kuulla idioottimaisista suomenkielisistä leffannimistä, kun tyypit ovat kuulleet, minkä alan immeisiin kuulun :-)
Arvaan kyllä, ja niistä kukkasista varmaan myös!
Hey - mitäs vikaa Kovassa laissa on? Perussarja ja kaksi spin-offia ovat telkkarin parasta tarjottavaa. Nämä ovat niin vakiohyviä, ettei huonoja jaksoja edes ole. Sarjan aiheet saavat hyvin usein tunteet kuohumaan, joka on varsin harvinaista näinä päivinä.
Ei Kovassa laissa mitään vikaa olekaan, niinhän minä tuolla mielestäni annoin ymmärtää. Se onkin paras poliisisarja, mitä tv:stä tulee. Spinoffeista sen sijaan Rikollinen mieli on vain jotakuinkin kelvollinen ja tämä SVU sitten jo noita yllä luettelemiani seikkoja lukuunottamatta ja yllä luettelemillani perusteilla täys paska. Eli sitä vikaa siinä.
[…] Taistelusukeltajat sitten valmistuivat. Viimeisessä jaksossa oli ihan tolkuton tohina ja päällimmäiseksi koko sarjasta jäikin sellainen tunne, että kolmessa neljänkymmenenviiden minuutin jaksossa on ihan liian vähän aikaa noin intensiivisen 362 vuorokauden koulutuksen kuvaamiseen muutoin kuin pintapuolisesti (sic). […]
[…] Taistelusukeltajat sitten valmistuivat. Viimeisessä jaksossa oli ihan tolkuton tohina ja päällimmäiseksi koko sarjasta jäikin sellainen tunne, että kolmessa neljänkymmenenviiden minuutin jaksossa on ihan liian vähän aikaa noin intensiivisen 362 vuorokauden koulutuksen kuvaamiseen muutoin kuin pintapuolisesti (sic). #Myös kahden ensimmäisen jakson lopussa olleiden teasereiden asettamat odotukset jäivät minusta lunastamatta, mikä olisi vältetty helposti joko jättämällä ne teaserit kokonaan pois tai sitten niin, että niistä ei olisi tehty niin ylidramaattisia suhteessa siihen, mistä niissä näytetyissä kohtauksissa sitten todellisuudessa loppujen lopuksi oli kyse. Mutta kokonaisuutena oikein mielenkiintoinen ja viihdyttävä sarja ainakin näin varusmiespalveluksen suorittaneen näkökulmasta. #Tuota sarjan nimeä hakusanana käyttäen on viime päivinä aika usein päädytty tänne. # […]