Kävin kun­non käve­ly­reis­sul­la Kel­jon kau­pois­sa. Ihan koti­nur­kil­la, tuos­sa kir­kon­mäel­lä, vas­taan tuli kak­si tyt­töä jot­ka koh­dal­le­ni tul­tu­aan kat­soi­vat minuun ja sanoi­vat yhteen ääneen “moi”. Huo­li­mat­ta sii­tä, että olin jota­kuin­kin täy­sin älli­käl­lä lyö­ty täs­tä tapah­tu­mas­ta, kyke­nin mumi­se­maan jon­kin­lai­sen vas­ta­moin. #

En ollut edes kiin­nit­tä­nyt hei­hin sen kum­mem­min huo­mio­ta tätä ennen, enkä oikeas­taan vie­lä­kään osaa sanoa heis­tä juu­ri mitään luo­tet­ta­vaa, sil­lä tilan­ne oli ohi sil­män­rä­päyk­ses­sä. Ole­tan hei­dän olleen tuos­ta ala-asteel­ta, sen vii­mei­sil­tä luo­kil­ta. #

Kehi­tin välit­tö­mäs­ti tapah­tu­neel­le aina­kin nel­jä eri seli­tys­tä. #

1. Kyse oli jon­kin­lai­ses­ta lei­kis­tä. Siis näi­tä täm­möi­siä “etpä uskal­la sanoa seu­raa­val­le vas­taan­tu­li­jal­le moi”, “no var­maan uskal­lan”, “no et”, “no pal­jos­ta vetoa”. Tätä ei kui­ten­kaan tuke­nut se, miten vaka­val­la naa­mal­la molem­mat oli­vat, sil­lä yleen­sä täl­lais­ten tem­paus­ten lopuk­si lap­si­ty­töt (niin kuin -pojat­kin) purs­kah­ta­vat nau­ruun kun jän­ni­tys lau­ke­aa. Näin ei täs­sä tapauk­ses­sa tapahtunut.
2. Kyse oli kah­des­ta nuo­res­ta mar­gi­naa­lin luki­jas­ta. Oman par­haan­sa kan­nal­ta vaa­ral­li­sen nuoresta!
3. Kyse oli vää­räs­tä tun­nis­tuk­ses­ta. Eli minua luul­tiin jok­si­kin jos­kus tun­nin tai kak­si pitä­neek­si sijaisopettajaksi.
4. Puuse­pän­vers­taas­ta lei­ju­nut, tanak­ka lii­man­ha­ju sai minut puhe­le­maan yksik­se­ni mielikuvitustytöille.

Joka tapauk­ses­sa vedin tämän jäl­keen hupun pää­hä­ni ja tai­val­sin lopun mat­ka­ni var­muu­den vuok­si incog­ni­to. #

Esi­mur­ro­si­käis­ten tyt­tö­las­ten kie­li oli­si muu­ten vah­vin­ta mah­dol­lis­ta maus­tet­ta sil­le suun­nit­te­le­mal­le­ni omal­le kie­lel­le. Nii­den maa­il­mas­sa on aivan käsit­tä­mä­tön­tä sanas­toa. #

Vuo­sien ajan minua häi­rit­si, kun olin jos­sain teksti-tv:n nuor­ten pals­tal­la näh­nyt puhut­ta­van swap­pauk­ses­ta, sla­meis­ta ja decois­ta, enkä tien­nyt että mis­tä on kyse. Nyt sit­ten tör­mä­sin (juu­ri tul­leen kom­men­tin kaut­ta) kao-hoi­to­loi­hin (tai “kao hoi­to­loi­hin” kuten alan har­ras­ta­jat sen näko­jään lähes sys­te­maat­ti­ses­ti yhdys­sa­na­ty­pot­ta­vat), ja olen tulos­sa hul­luk­si kun mis­tään ei löy­dy mitään vink­kia sii­tä, että mitä nämä kao-hoi­to­lat ja kao-anit oikein ovat. #

Sii­tä pal­jon puhu­tus­ta fasis­ti­ses­ta pahuu­des­ta en ole löy­tä­nyt todis­tei­ta. #