Penaaleista ja kumeista
#1941. Maanantai, 6. helmikuuta 2006 klo 15.53.42, kirjoittanut Jani. 28
Voi hyvä jumala, mitä tuo Ugus on taas kirjoittanut! Hajukumi- ja penaalimuisteluja lukiessani minä itkin ja nauroin yhtä aikaa. #
Itse asiassa minä en ollut hajukumien ystävä, vaan vihollinen. Minä rakastin sitä koulusta saatavaa kulmikasta, vaatimattoman väritöntä kumia, joka oli ehdottoman hyödyllinen ja käyttötarkoitukseensa (pyyhkiminen) sopiva eikä koriste. Sen sijaan penaalini oli vastakohta tälle, jo silloin orastaneelle, spartalaiselle maulleni: minulla oli nimittäin myös sellainen penaalien tuomiopäivänkone, mech ja cyborg, tai ainakin siinä oli robottien kuvia ja minäkin kyllä hyvin muistan nuo joka suuntaan aukeavat, miljoonat luukut ja ulossinkoutuvat terotinosat, joita tietenkin hyödynnettiin erinäisten projektiilien ammuntaan (vaikken ihan varma siitä olekaan, oliko juuri omassani sellaista). #
Wow, hienoa! Joku joka piti jo pienenä ilmeettömistä neliskanteista!
Koulussa lähes parhaimpia hetkiä oli, kun jaettiin uudet staedler-lyijykynät (2 kpl) sekä staedler-kumi, valkoinen, neliskanttinen, jonka reunat käpristyivät ekaa kertaa pyyhittäessä.
Staedler! Sehän se oli. Kaikki oli aluksi niin täydellistä, niin puhdasta.
Mikään ei ole hienompaa, kuin seurata kuinka se perusvalkoinen kumi pienenee päivä päivältä. Meikäläisen oma alkaa jo olla aika pallero.
Miten olen saattanut unohtaa nuo penaalit? Mulla oli ylläripylläri sellainen vaaleanpunainen, jossa oli jokin manga-tyttönen. Ne ihanat pehmeät kannet ja ne kaikki ulokkeet! Voi luoja, mun on IHAN PAKKO saada sellainen taas. Siinä oli lämpömittarikin. Onkohan se enää ehjä? Tuskin. Ja vaikka olisikin, niin tuskin löydän sitä mistään.
Jotenkin ajankohtaista nyt, kun juuri eilen puhuin siskoni kanssa siitä, miten on unohtanut kaikki 90-luvun kivat ilmiöt ja luvattiin kahlata läpi kaikki 90-luvun “mitä missä milloin” -kirjat :)
Riku: Minä pyyhkin aina ensin sillä tekstisivulla niin, että se teksti hävisi, ja koko kumi oli ihan valkoinen.
norsis: Minäkin olin tyystin unohtanut nuo ennen kuin Ugus muistutti. Muistan minäkin nähneeni lämpömittarillisen nähneeni, itselläni sellaista ei ollut. Tosi pimp-my-penaali!
Mulla oli siinä suurennuslasi-ulokekin ♥
Jos kehitys olisi kulkenut lineaarisesti niin nykylasten penaaleissa pitäisi olla vakiovarusteena mp3-soittimet, vähintään!
Teksti? Näissä nykyajan malleissa ei taida enää olla koko tekstiä, vaikka merkki kuitenkin sama on.
Voin kuitenkin olla väärässä.
Sellanen penaali olisi hyvä, missä olisi mp3-soittimen lisäksi myös kalenteri, kännykkä, kotiavain ja lompakko, niin ei sitä sitten enää muuta tarvisikaan. Pieni dvd-soitin voisi kans olla näppärä tylsille tunneille. Ja uloke, jonne saa koulukirjat ja vielä kantohihna, niin ei tarvisi reppuakaan :D
Meidän koulussamme oli kumien lisäksi huutona myös erilaiset teroittimet ja avaimenperät. Itselläni oli pieni hedelmäpeliteroitin, mitä pystyi pelaamaan ihan oikeastikin. Siinä oli pieni kahva, jota vääntämällä rullat läksivät juoksemaan. Maksoi muistaakseni kaksitoista markkaa. Monenlaisia muitakin teroitinviritelmiä tuli ostettua, mutta ne ovat kaikki siirtyneet ajasta ikuisuuteen/limboon, jäljellä on enää vain psykoottisen näköinen ihmissusiteroitin, jota olen vaalinut pöytälaatikossani 13 vuotta.
16-bittisen Sega Megadriven mukana tuli paitsi Sonic ykkönen, niin myös helkkarin hieno 3D Sonic-avaimenperä joka pöllittiin minulta alle kuukaudessa. Jos jollakulla on vielä jäljellä laatikonpohjalla kyseisen mallinen Sonic-avaimenperä, olen valmis ostamaan sen hyvään hintaan (samoista syistä miksi ostin Hopeanuoletkin dvd:llä. Nostalgiaa.)
Riku: Eikö siellä heti repeävän pahvin alla edes? Muistelen, että siinä alla, kumin pinnassa siis, olisi ollut se sama logo kuin pakastarepäistyn kumin päällä. Vaikka ajathan muuttuvat, ja kumit niiden mukana.
norsis: Veikkaan, että japanilaistytsyillä tuommoisia jo on!
Tuo kumi johon linkkasit, on penaalissani. Tai sitten kyseessä on kyseisen mallin lähisukulainen. Koulun antama kuitenkin. Ja ei sen pahvin alla kyllä tekstiä ole, mikäli nyt vain oikein muistan.
Brim: Toimiva hedelmäpeliteroitin, voi luoja!
Voi elämä: joka syksy oli ostettava uusi penaali niin, että jossain vaiheessa niitä oli muovikassillinen (krhm, penaalikaupan ovi taisi käydä useamminkin kuin vain lukuvuoden alussa). Kaikki ne vaaleanpunaiset, pinkit, pastellit, monioviset, lokeroiset, tekniset kynäkotelot saattavat olla tallessa vanhempien kellarissa vieläkin. Hajukumi-intoakin kesti niin kauan, kunnes ne myrkyllisinä kiellettiin. Niin ainakin muistelen. Silloin Tiimari oli pienen ihmisen paratiisi.
Ja kyllä, vielä lukio- ja yläasteaikoinakin ostin joka syksy uuden kynäkotelon. Ostaisin varmaan vieläkin, mutta kun niitä ei enää tarvitse. Yksi on silti yhä varalla lipastonlaatikossa.
Jospa noista vain vieläkin olisi yhtä innostunut kuin silloin. Se olisi niin kovin paljon edullisempi ilonaihe kuin nykyiset “tahtoo”-kohtausten kohteet (DVD:t, tietokoneet ja sen sellaiset). Ainako se menee niin, että kun johonkin on varaa, sitä lakkaa himoitsemasta?
Voi hyvä jumala itsellesi; pimp-my-penaali! Sen rinnakkaistodellisuuden haluaisin nähdä jossa tuo MTV:llä pyörii.
Täytyy nyt hajukumientusiastinakin silti sanoa, että pidin myös siitä valkoisesta staedtlerista. Tosin se ei kauaa ollut valkoinen käytössäni - pistelin sen joka sivulta aina tuhkatiheään täyteen pieniä reikiä lyijykynällä niin että siitä tuli kerta kaikkiaan jänskän näköinen. Siihen meni tuhansia pistoja.
Olenpa minäkin tuota hyvien, valkoisten kumien lyijykynälläpuhkomisperversiota ollut todistamassa ja peräti kokeillut itsekin. Mutta en koskaan löytänyt siitä sitä viehätystä, jota niin monet.
Aah…en voi lopettaa, näistä tulee vaan niin hyviä muistoja kerrassaan.
Teroitin, teroittimet! Tunnen sellaisen ylpeyden ja suosiossa olemisen tunteen sydämessäni kun muistelen että minulla oli luokan toimivin säiliöteroitin. Sellainen Body shopin muovinen, jossa oli norsuja…sitä lainasivat kaikki pojat ja joku tarjoitui ostamaankin sen 10 markalla.
En kyllä myynyt sitä, teroittimen käytin loppuun saakka kunnes se hajosi reunoista. Nyt minulla on uusi samanlainen, vaikka nykyään käytössä ovatkin täytelyijykynät.
Haa, minullakin oli teroitin, josta olin ylpeä: sellainen tynnyrin muotoinen säiliöteroitin, jossa oli keltainen säiliöosa ja ruskea “korkki” (jossa se teroitinosa oli kiinni). En kyllä muista sitä erityisesti minulta lainatun, mutta muistan sen tyydytyksen tunteen, jonka sen teroittimen erinomaiset teroitinominaisuudet tuottivat. Rrrrousk.
Jani: raskas nostalgia-aalto meinasi pyyhkäistä mennessään kun muistin että minulla oli samanlainen teroitin. Siitä on pakko olla yli 25 vuotta…
Vastustan! Kateuden aalto pyyhkäisee vieläkin ylitseni, kun tähän teemaan päästään. En nimittäin koskaan ole omistanut yhtään hajukumia, enkä magneettipenaalia kasvatuksellisten vakaumusten takia: äitini mielestä mokomat vermeet harhauttavat keskittymiskyvyn olennaisesta eli opiskelusta (siis ei voi!). Kun vihdoin sain läpivietyä sen seikan, että kaikki muutkin pärjäävät koulussa ihan hyvin vaikka saavatkin leikkiä opiskeluvälineillään, äiti tuumasi, että vermeet ovat liian kalliita, toimivat heikommin, kuin ns. perussetti ja lisäksi katseeni suunnattiin turhan kuluttamisen aiheuttamiin kiroihin. Hajukumit oivat lisäksi epäilyttäviä kemialliselta koostumukseltaan - saan vielä astman, kun sellaisetn kanssa alan tuuskaamaan. Meikällä oli siis pakko-staedlerit vetoketjullisessa pussissa.
Yksi penaali on jäänyt yli muiden mieleen näistä tovereiden leikkikaluista: eräällä tytöllä oli penaali, jonka yksi osasto aukesi mininukkekodiksi, jossa oli sellaiset puccan näköiset asukkaat, terassi, kaksi kerrosta, irralliset huonekalut ja kaikki. Hänen takanaan istuessaan panin merkille, kuinka rattoisasti sitä matikan tunti voi mennäkkään.
Voi trauma. Taidanpa soittaa äitille tänään.
/mek: Hyvässä lykyssä se teroitin on tuolla pohjoisen-kotona vielä tallessa. Pitää katsella, jos löydän sen, ja kuvata, niin voidaan vertailla teroittimia.
V.: No niin, mininukkekoti-penaali vie voiton tähänastisista.
Äitisi näkemys on ollut visusti käytännönläheinen ja eettisesti korrekti, mutta jättänyt huomiotta lasten sosiaaliset kuviot. Malliesimerkki siitä, kuinka traagisesti hyvää tarkoittanut kasvatustapa voikin kääntyä traumaattiseksi.
“…jättänyt huomiotta lasten sosiaaliset kuviot.”
Heh: voin suorastaan kuulla korvissani erään äidin klassikkolausahduksen, kun luin tuon:
“Sanot heille, että he ovat itse tyhmiä.”
Joo varmasti:
- V. onkii läskii - kukaa syyä käskii!
- TE olette itse tyhmä.
:D
Harhantaa ajatuksen pahasti siihen, että minkähänmoiset lasten sosiaaliset kuviot oli 50-luvulla, kun äityli koulua kävi…
Onneksi nykyään nuo traumanaiheet jo hymyilyttää - johtunee faktasta, ettei koskaan enää tartte ala-asteelle palata. Tämän vuodatuksen päätteeksi Ben F. varmaan neuvoisi mua saapastelemaan oitis Tiimariin.
Hyvä kuulla, että nykyisin jo hymyilyttää.
Tuo äitisi neuvo on sentään kannustanut aktiiviseen reagointiin. Omani neuvo oli lähinnä, että “eihän siitä tarvi välittää”. Onneksi minua ei kiusattu mitenkään erityisesti. Lapsuuden sinnilläni harjoitetulla välittämättäolemaan pyrkimisellä pääni olisi varmaan poksahtanut jo silloin eikä vasta myöhemmällä iällä.
V (23): tuollaisia minullakin oli mielessäni, kun Uguksen lootassa älähdin.
Nykyään suhteeni tavaraan on samankaltainen kuin vanhemmillani eli koetan välttää turhaa kuluttamista ja kierrätän kaiken mahdollisen. Tähän näkemykseen palaaminen vaati vissiin minulta sen myöhäisteini-iän pienen kulutuspyrähdyksen.