Ensi viikolla kävellään
#2019. Perjantai, 3. maaliskuuta 2006 klo 15.31.40, kirjoittanut Jani. 2
“Auto- ja kuljetusalan lakko alkaa sunnuntaina kello 18. Lakkoa yritettiin välttää valtakunnansovittelijan toimistossa vielä perjantaina. […] Esimerkiksi Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa valtaosa linja-autoliikenteestä kuuluu sunnuntaina kello 18 alkavan lakon piiriin.” #
Ja minulla on maanantaina sinne hammashygieenikolle meno, voi saatana. Se on muutenkin liian aikaisin aamulla ja nyt joutuu kävelemään sinne. #
Eipä joudukaan! Kolminkertainen hurraa-huuto Jyväskylän liikenteen esimiesvoimin ajettaville vuoroille ja niiden ripeälle julkaisulle netissä! #
Tukisit lakkoa ja kävelisit. Päivän hyvä työ taistellessa paremman huomisen puolesta.
Tuskin se lakon toimiminen siitä on kiinni että matkustanko minä niillä esimiesten ajamilla vuoroilla vai en. Kyllä niille isot menetykset tulee joka tapauksessa ja kyse on vain siitä, että koska kamelin selkä katkeaa.
Sikäli kun minä mitään työtaisteluista ymmärrän.