Olen tääl­lä olles­sa­ni käy­nyt joka päi­vä hiih­tä­mäs­sä. Kyl­lä vain! Hit­to soi­koon, ei sitä oli­si kym­me­nen vuot­ta sit­ten kyl­lä usko­nut, että jonain päi­vä­nä minun näh­täi­siin vapaa­eh­toi­ses­ti nouse­van hiki­lau­doil­le, mut­ta niin­pä täs­sä vain on käy­nyt. #

Ala­sel­kään se kos­kee joka ker­ta heti ensi­met­reis­tä läh­tien, enkä minä sik­si edel­leen­kään usko että sii­tä oli­si pitem­män pääl­le mitään muu­ta kuin hait­taa ter­vey­del­le. Täl­lai­ses­sa tila­päi­ses­sä mie­len­häi­riös­sä se kui­ten­kin menet­te­lee var­sin­kin, kun se on jota­kuin­kin ainoa aero­bi­sen lii­kun­nan muo­to jota tääl­lä voi har­ras­taa leik­ki­mät­tä hen­gel­lään ohia­ja­vien tuk­ki­rek­ko­jen kans­sa. #

Lii­ken­teen vaa­rois­ta puheen ollen, mei­na­sin ajaa tasa-arvoi­ses­sa ris­teyk­ses­sä vasem­mal­ta eteen tul­leen auton pääl­le. Onnek­si vauh­dit oli­vat vaa­ti­mat­to­mia ja autos­sa­ni hyvät nas­ta­ren­kaat, joten pel­ti­vau­rioil­ta­kin väl­tyt­tiin. #

Huo­men­na kotiin Jyväs­ky­lään, jos VR:n tuna­rit suo­vat. #