“Davi­din tapauk­ses­sa näyt­tää sil­tä, että hänen käyt­täy­ty­mi­sen­sä [on] alus­ta alkaen lähes täy­sin […] muo­tou­tu­nut hänen van­hem­pien­sa toi­vo­mus­ten ja odo­tus­ten mukai­sek­si; hän oli täy­del­li­nen mal­li­lap­si, jos­ta kos­kaan ei ollut huol­ta. Olen pää­ty­nyt pitä­mään täl­lai­sia tie­to­ja yksi­lön var­hai­sim­mas­ta käyt­täy­ty­mi­ses­tä eri­tyi­sen pahaen­tei­si­nä, ellei­vät van­hem­mat ollen­kaan vai­nua vaa­raa vaan päin­vas­toin ker­to­vat sii­tä ilmei­sen ylpei­nä.” #

R. D. Laing: Pirs­tou­tu­nut minuus (suo­men­ta­nut Erk­ki Pura­nen) #

Jos sai­sin poi­mia täs­tä kir­jas­ta mukaa­ni vain yhden aja­tuk­sen, niin se oli­si tämä. #

“Toden­mu­kai­suu­des­ta ja vil­pil­li­syy­des­tä puhues­sa­ni olen jo mai­nin­nut, että on monin tavoin jär­ke­vää totel­la, mut­ta että kyke­ne­mät­tö­myys tot­te­le­mat­to­muu­teen ei ole syis­tä par­hai­ta.” #

ed. #

Tämä ei ole Lain­gin kes­kei­sin aja­tus, eikä se var­maan­kaan oli­si hänen omas­ta mie­les­tään edes kir­jan tär­keim­pien jou­kos­sa (pikem­min­kin sil­lä luo­daan perus­taa tär­keim­mil­le), mut­ta minus­ta tämä oli se mie­len­kiin­toi­sin. #