Vien aamul­la Kii­naan muut­ta­neel­ta teh­taal­ta työt­tö­mäk­si jää­neen isä­ni työ­voi­ma­toi­mis­ton kurs­sil­le Kemi­jär­vel­le. Vii­den­kym­me­nen kilo­met­rin mat­kal­la näh­dyis­tä ihmi­sis­tä puo­les­ta puo­let on tut­tu­ja, puo­let puo­li­tut­tu­ja. #

Lapin Radion “kuin­ka hul­lua pide­tään jän­ni­tyk­ses­sä” -osuu­des­sa toi­mit­ta­ja met­säs­tää lap­si­työ­voi­mal­la teh­tä­vää tuo­tet­ta. Soit­ta­jien vas­taa­not­ti­met ovat sys­te­maat­ti­ses­ti lii­an isol­la (pitää­hän se oma ääni radios­ta kuul­la). Sit­ten, kun kier­to­ää­nes­tä juu­ri ja juu­ri sel­vil­le saa­dut arvauk­set alka­vat men­nä ihan met­sään, toi­mit­ta­ja pal­jas­taa, ettei kysees­sä ole­kaan lap­si­työ­voi­mal­la teh­tä­vä tuo­te. Mel­kein oikean vas­tauk­sen (joka oli pos­ti­kort­ti) arvan­nut halu­aa kuul­la vete­raa­nin huu­to­lau­lua. #

Huo­maan, etten taas­kaan muis­ta­nut otta­nut kame­raa mukaan, kun kuu­len välil­lä pai­kas­ta, jos­sa oli taas vas­ti­kään näh­ty hir­viä. Hir­viä ei täl­lä ker­taa näy, mut­ta yksi koh­tuul­li­sen­ko­koi­nen han­hi­par­vi sen­tään. Rus­kas­ta­kin voi­si ottaa kuvia. #

Paluu­mat­kal­la kidu­tan itseä­ni kuun­te­le­mal­la lisää Lapin Radio­ta. LKS:ssä (joka ei ole Luu­mäen Karis­ma­seu­ra vaan LSHP:n pää­kal­lon­paik­ka) puu­ha­taan tupa­koi­mis­kiel­toa. Kuin taka­pa­jui­suu­den kul­mi­noi­tu­ma­na keuh­ko­tau­tien yli­lää­kä­ri sotii sitä vas­taan. Haas­ta­tel­taes­sa kysei­nen puos­ka­ri liet­soo itsen­sä mel­kein hur­mok­seen, alkaa kie­kua kuin Tat­ja­na Lebe­de­va ja antaa tul­la semi­kris­til­lis­tä paa­tos­ta armos­ta ja “veli vel­jeä vas­taan” -men­ta­li­tee­tis­ta. #

Jee­sus sen­tään. #