Joten­kin sen aina huo­maa sii­tä, että sitä tah­too kuun­nel­la Björ­kiä, tämän mikä nyt taas on: anka­ra apa­tia, mato­mai­nen makoi­lu ja aihee­ton itkes­ke­ly. Vaik­ka oli­han sen merk­ke­jä havait­ta­vis­sa jo eilen sii­tä että kak­si koko­nais­ta suklaa­le­vyä ei tun­tu­nut mis­sään. Pahuk­sen Spar-kau­pan Fazer-tar­jous. #

Mitä on masen­nus? Par­haim­mil­laan, siis sie­det­tä­vim­mil­lään se on maa­doi­tet­tuut­ta; huu­mo­ri, hyvä ruo­ka ja muut muka­vat asiat nos­ta­vat mie­len nol­laan, jol­loin hymyi­lyt­tää se, ettei ole enää mii­nus mil­joo­na volt­tia. Pahim­mil­laan se on pola­ri­tee­tin kään­ty­mis­tä pää­lael­leen. Mii­nuk­ses­ta tulee plus­saa ja plus­sas­ta mii­nus­ta: kaik­ki hyvä, muka­va, haus­ka antaa hir­vit­tä­vän tärs­kyn, kir­pai­see tus­kal­li­ses­ti muis­tut­taes­saan vain katoa­vai­suu­des­taan, ja pahat, kau­heat, surul­li­set asiat kään­tä­vät suu­pie­let hir­vit­tä­vään hymyyn, kos­ka sil­loin sitä tun­tee ole­van­sa koto­nan­sa, asioi­den ole­van oikeal­la tolal­laan, juu­ri niin kuin ne ovat ihan oikeas­ti. #

“No mie­ti­pä tätä, Mau­ri: Mikä on se, jol­la on kak­si­tois­ta jal­kaa, kuusi sil­mää, kar­vai­nen kes­ki­ruu­mis, löy­tyi kuol­lee­na ter­raa­rios­ta tänä aamu­na, ja jos­ta voi­lei­väs­tä­si hau­ka­tes­sa­si kuu­lu­va ‘rousk’-ääni on peräi­sin?” #