Jos­kus ajat sit­ten löy­sin Jim Gas­pe­ri­nin tem­po­raa­li­tek­nii­kal­la teh­dyt siis­tit kol­miu­lot­tei­set kuvat. Aja­tus on pyö­ri­nyt pääs­sä jo pit­kän aikaa, ja olen teh­nyt pari kokei­lua. Ensim­mäi­nen meni pie­leen, mut­ta antoi pari arvo­kas­ta ope­tus­ta: jos käy­tet­tä­vis­sä ei ole ste­reo­ka­me­raa, vaan illuusio teh­dään otta­mal­la kak­si kuvaa ja siir­tä­mäl­lä kame­raa nii­den otta­mi­sen välis­sä, sen siir­ron tulee olla mel­koi­sen pie­ni. Toi­sek­seen ei kan­na­ta vali­ta koh­det­ta siten kuin itse tein, eli niin, että hyvin lähel­lä on var­si­nai­nen liik­ku­ma­ton koh­de ja taus­tal­la ole­vat asiat ovat kau­ka­na. Täl­löin tulok­se­na on aivan lii­kaa tuti­se­va taus­ta, vaik­ka siir­to oli­si miten varo­vai­nen. Parem­man tulok­sen saa, kun mat­kal­la var­si­nai­ses­ta koh­tees­ta pers­pek­tii­vis­sä kauim­mai­siin objek­tei­hin on tasai­ses­ti sekun­dää­ri­siä koh­tei­ta. #

Lau­an­tai­aa­mu­na nap­pa­sin par­vek­keel­ta kak­si kuvaa (kuva 1, kuva 2) sumui­sis­ta puis­ta. Vaik­ka ne näyt­ti­vät hie­noil­ta sel­lai­se­naan­kin, taka-aja­tuk­se­na­ni oli se, että täs­sä koh­tees­sa oli sopi­vas­ti molem­pia edel­lä hyö­dyl­li­sik­si mai­nit­tu­ja omi­nai­suuk­sia. Tulos oli jo heti pal­jon parem­pi kuin ensim­mäi­nen kokei­lu­ni pos­lii­ni­del­fii­nin kans­sa, vaik­ka täs­sä­kin on vie­lä roi­mas­ti paran­ta­mi­sen varaa. Kame­ran siir­to onnis­tui täs­sä ihan hyvin mää­rän suh­teen (ei lii­an pal­joa tuti­naa), jos­kin kul­ma muut­tui hie­man otos­ten välis­sä ja sitä jou­duin kor­jaa­maan GIMPillä.Toisaalta se kier­ty­mi­nen joh­tuu myös eri­koi­ses­ta ylä-ala-suun­tai­ses­ta kuva­kul­mas­ta. Näin ollen lisät­tä­köön kol­man­nek­si vin­kik­si näi­den kuvien otta­mi­sek­si, että par­ve­ke ei ole sii­hen paras mah­dol­li­nen paik­ka. #

Kor­jauk­sen jäl­keen­kin kul­mat poik­kea­vat vie­lä kuvien alao­sien osal­ta toi­sis­taan, joka näkyy kes­kim­mäi­sen koi­vun ala­lai­tao­san tuti­se­mi­se­na, joka yhdes­sä ylä­osan pai­kal­laan­py­sy­mi­sen kans­sa saa aikaan lie­vän ei-toi­vo­tun pyö­ri­mi­se­fek­tin. Sivu­huo­mau­tuk­se­na mai­nit­ta­koon, että osit­tain tuon pyö­ri­mi­sen sivu­vai­ku­tuk­se­na näi­tä kuvia tar­peek­si tui­jot­ta­mal­la pys­tyn saa­maan aikaan sen saman hui­maus­ti­lan, joka minul­la jos­kus iskee makoil­les­sa­ni seläl­lä­ni, kun tasa­pai­noe­li­mes­sä nes­teet menee joten­kin sopi­vas­ti niin, ettei se elin-poloi­nen enää tie­dä, mikä suun­ta on ylös- ja mikä alas­päin. #