En oikein kos­kaan ole osan­nut kuol­lei­ta sur­ra, vaan nii­den­kin kuol­lei­den, jot­ka ovat olleet lähei­siä, tapauk­sis­sa se suru on ollut omas­ta ja mui­den eloon­jää­nei­den puo­les­ta sure­mis­ta sen mene­tyk­sen takia. Kata­stro­fi­uu­ti­soin­ti nime­no­maan kuol­lei­den mää­rän kaut­ta ärsyt­tää sik­si minua toi­saal­ta, kun eihän niil­lä kuol­leil­la mitään hätää ole, ja sil­ti nii­den luku­mää­riä koros­ta­mal­la teh­dään sel­lai­nen vai­ku­tel­ma kuin oli­si. #

Toi­saal­ta taas (niin kuin jo sanoin­kin), se on kui­ten­kin kata­stro­fin laa­juu­den taval­li­sin mit­ta­ri, ja sii­hen on ihan hyviä­kin syi­tä, että niin on: louk­kaan­tu­nei­den mää­rän las­ke­mi­nen on pal­jon vai­keam­paa jo pel­kän luku­mää­rän takia, kul­ku­tau­tien ja mui­den vai­ku­tuk­sis­ta puhu­mat­ta­kaan. Sii­hen, että vies­ti kata­stro­fis­ta menee tehok­kaas­ti peril­le, kuol­lei­den luku­mää­rän arvioin­ti voi olla jopa paras kei­no. #

Ehdo­tan siis: älä kuun­te­le nii­tä luku­mää­riä, vaan kat­so kuvia eloon­jää­neis­tä hävi­tyk­sen kes­kel­lä. Siis niis­tä, joi­den on jää­tä­vä sin­ne, kos­ka hei­dän koko elä­män­sä (tai se, mitä sii­tä on jäl­jel­lä) on siel­lä. Aina­kaan minun ei sil­loin tar­vi kysyä itsel­tä­ni, että tar­vi­vat­ko­han nuo ihmi­set nyt ihan oikeas­ti muka jotain apua. Minul­le se on päi­vän­sel­vää, että tar­vit­se­vat. #

Suo­ma­lai­sis­ta viis, suo­ma­lai­set, jot­ka pää­se­vät siel­tä telk­ka­riin, pää­se­vät kyl­lä kotiin­kin. #

Kii­tok­set ins­pi­raa­tios­ta PA:lle. #