Pitikö noi pissavaivat kaikille kertoa?
Tässä kuluneiden neljän kuukauden aikana olen ehtinyt kiintyä moniin nettilapsiini niin paljon, että eilinen hätäni hukassa olevista pojista oli liki rinnastettavissa niihin tunteisiin, joita äiti kokee kiertäessään puistoja etsimässä omille teilleen unohtuneita natiaisiaan.
Helpotti huomattavasti, kun Vajaatoimittaja löytyi lopulta Karu Sellin laatikosta. Toivoa on vielä tavata täällä blogimaailman kellujapuolella, vaikkei kiinteää osoitetta ole sen paremmin minulla kuin hänellä.
PA: “Toisekseen mietin, olisiko minunkaan pitänyt puhua kuolemasta tässä tapauksessa. Kuinka kauhealta tuntuisi, jos jokin blogi loppuisi oikeasti kirjoittajansa kuolemaan. Onkohan tällaista ehtinyt Suomessa tapahtua?”
Tämäkin nyt taas kertoo enemmän minusta kuin mistään, mutta minustahan tämä blogikin kertoo: minä olen jo monen monta kertaa miettinyt tuota asiaa. Mm. silloin, kun S.B. oli hiljaa pitkän aikaa, mietin tuota mahdollisuutta (sen ohella, että S.B. on joutunut suljetulle osastolle). Ja oikeastaan melkein aina, kun joku on hiljaa päivän tai parikin, tai viikon, tuo tulee mieleen.
äiti: “Pitikö noi pissavaivat kaikille kertoa?”
Se oli muistaakseni S.B. itse joka ne vaivasi alkujaan paljasti, että kyllä niistä tiesi jo kuule koko Suomi muutenkin! (Tämä ei ehkä helpottanut sinun oloasi, mutta vapautti minut syyllisyydestä.)
Hienoa, että löysit lapsesi.
Tämän postauksen kommentointi on suljettu.
Mietin, että itseäänkö sitä tässä eniten suree toisen kuoleman hetkellä. Sinne meni kaksi linkkaajaani.
Toisekseen mietin, olisiko minunkaan pitänyt puhua kuolemasta tässä tapauksessa. Kuinka kauhealta tuntuisi, jos jokin blogi loppuisi oikeasti kirjoittajansa kuolemaan. Onkohan tällaista ehtinyt Suomessa tapahtua?