Dream on
#974. Tiistai, 15. helmikuuta 2005 klo 14.36.47, kirjoittanut Jani. 4
Minä näin unta, että läksin Uguksen kanssa kylään luokse Uguksen veljen, joka asui ihan tuossa Jyväskylän itäpuolella. Sivumennen sanottuna se Uguksen veli oli se Sotkan mainoksista elämänuransa tehnyt poika, mutta sillä ei unessa ollut sen isompaa merkitystä, muuta kuin että tunnistin. En muista, mitä touhusimme yhdessä (olisiko liittynyt jotenkin nepasteluun). Sitten pitikin jo lähteä, Uguksen Turkuun ja minun kotiini, lentämällä tietenkin. Kuinkapa sitä muutaman kilometrin matka muutoin. Uguksella meinasi itse asiassa tulla pienoinen hoppu (en muista miksi). #
Vaan lentokoneet, perhanat, seisoivat jostain ongelmista johtuen. Jo lentokoneeseen nouseet matkustajatkin joutuivat tulemaan pois, takaisin terminaalin ja lentokoneen välissä olevaan pikkuruiseen odotustilaan. Lentokapteeni miehistöineen hääräsi paikalla ja oli aivan julmetun tyly ja töykeä kaikkia, varsinkin meitä matkustajia kohtaan. Sen sijaan lentoemännät ja stuertit (jotka olivat oikein stereotyyppisiä omia itsejään, siis kanoja ja homppeleita) yrittivät siitä huolimatta olla oikein ystävällisiä. #
Sitten monen tunnin odottamisen jälkeen lentokapteeni komensi kaikki koneeseen, ja kone lähti kiihdyttämään. Jostain syystä matkustamosta näki koneen eteen ihan yhtä hyvin kuin auton takapenkiltä, ja huomasin, että kiitorata oli täynnä asuntovaunuja. Lentokone vain kiihdytti niitä päin (ajattelin, että kapteeni tekee niin suutuspäissään tahallaan) ja törmätessään niihin hajotti ne kuin ne olisivat olleet pahvia. Ajattelin, ettei se silti voi olla vaikuttamatta koneen nousuun, ja suljin kauhuissani silmäni kun kone kiihdytti aivan järjettömään vauhtiin ja nousi lopulta ilmaankin vain tullakseen melko pian takaisin alas, sillä vauhti ei törmäysten takia riittänyt pitämään sitä ilmassa. Vieressä istunut entinen luokkatoveri piti silmänsä auki tämän touhun ajan ja kyselin häneltä aina välillä, mitä siellä edessä näkyy. #
Sitten olin kontaten matkalla Savukoskelle ja väistin tien viereen kyyristyen tiellä ajanutta isoa rekkaa. Siinä huomasin sitten, että pystyn luomaan kopioita sydämenpuolikas-kaulakorustani pelkällä ajatuksen voimalla. Se oli siistiä! Sitten huomasin, että pystyin luomaan samanlaisia kopioita myös minulla aiemmin olleesta rippiristi-kaulakorusta (ja vielä jostain muustakin samalla tavalla kullatusta korusta, en muista mistä). #
Sitten olin yhtäkkiä (perillä) mummilassa, oli yö. Siellä huomasin, että pystynkin luomaan sillä ajatuksen voimalla mitä tahansa, tosin nyt niiden luomusten aine oli muuttunut siitä kullattujen korujen metallista sellaiseksi kristallikiteiden tapaiseksi, joka oli kyllä kovaa mutta minun käsissäni (tai ajatusteni kourissa) kuin muovailuvahaa. Ensimmäinen luomusyritelmäni oli tietenkin fallossymboli. Sitten yritin jotain ihmisen rintakuvan näköistä hahmotelmaa. Sen jälkeen otin kaikki siihenastiset harjoitelmani ja rusensin ne yhteen myttyyn, josta päätin muotoilla täydellisen, pallonmuotoisen pallon. Se oli hieman hankalampaa, mutta vähitellen aine totteli ja muuttui koko ajan enemmän pallon näköiseksi. #
Minua koko ajan hieman huoletti, että kuinka pystyn hallitsemaan ajatukseni niin, etten luo holtittomasti mitä sattuu, tai paljasta tahattomasti ihmisille, mitä ajattelen, kun ajatukset plopsahtivat konkreettisiksi kristallikuviksi niin helposti. #
Se ajatuksen voimalla luominen oli kyllä muutoin aivan tajuttoman siistiä!!1! #
“You make me feel like a natural woman…”
Ei perkele, piti siteerata ihan yhtä toista piisiä tähän.