Olen syö­nyt samaa ruo­kaa yhtä­mit­tai­ses­ti pian kak­si viik­koa, eikä kyl­läs­ty­mi­sen merk­ke­jä ole havait­ta­vis­sa. Kun lisä­sin alku­pe­räi­seen nuu­de­li­päi­väl­li­seen töl­kil­li­sen ton­ni­ka­laa, tulin samal­la näh­tä­väs­ti kek­si­neek­si vuo­si­sa­dan kuli­naa­ri­sen elä­myk­sen: se on aivan mie­li­puo­li­sen hyvää. #

Aluk­si sii­tä annok­ses­ta mei­na­si jää­dä näl­kä ja sitä koet­ti haa­ru­koi­da jok’i­ki­sen murusen lau­ta­sel­ta suu­hun­sa, mut­ta nyt se on jo ihan riit­tä­vä, itse asias­sa lop­pu­jen lopuk­si suo­ras­taan run­sas. Ilmei­ses­ti maha­lauk­ku on kutis­tu­nut, vaik­ka ulko­puo­lel­ta sitä ei huo­maa­kaan. #

Olen myös kokeil­lut eri­lai­sia eksoot­ti­sia hedel­miä, tai tar­kem­min sanot­tu­na söin äsken yhden huna­ja­me­lo­nin puo­lik­kaan. Ei piru ollut rapi­aa. Kuin jät­ti­mäis­tä, vetis­tä banaa­nia oli­si lup­sut­ta­nut. Mitä opim­me täs­tä? Kos­kaan ei kan­na­ta kokeil­la mitään uut­ta. #

Noi­den tuo­rei­den tut­ki­mus­tu­los­ten valos­sa har­kit­sen B-vita­mii­nin, tar­kem­min sanot­tu­na B12:n lisää­mis­tä aamu­nap­pien jouk­koon. Met­säs­tin jo Orio­nin hyl­lys­tä val­mis­teen, jos­sa sitä on eni­ten. #