Yhdek­sän­kym­men­tä­lu­vun alus­sa, kun MTV ei ollut vie­lä eriy­ty­nyt omal­le kana­val­leen, vaan lymy­si yhä Ylen poves­sa, tuli siel­tä vii­kon­lop­puil­tai­sin (sanoi­sin, että per­jan­tai­sin, mut­ten ole täs­tä ihan sata­pro­sent­ti­nen) ame­rik­ka­lai­nen kau­husar­ja. Sar­jan perus­ju­ju oli se, että ser­kuk­set (mies ja nai­nen) oli­vat peri­neet antiik­ki­kau­pan, jon­ka tava­rat oli­vat kirot­tu­ja. Jou­kos­sa oli esi­mer­kik­si aloi­tus­jak­son Chuc­ky-tyyp­pi­nen nuk­ke, joka osa­si puhua ja tap­paa ihmi­siä. Ser­kuk­set yrit­ti­vät aina kus­sa­kin jak­sos­sa hom­ma­ta takai­sin näi­tä kirot­tu­ja esi­nei­tä. #

Vie­lä eilen minä en kuol­lak­se­ni­kaan muis­ta­nut tämän sar­jan suo­men- tai englan­nin­kie­lis­tä nimeä, enkä onnis­tu­nut sitä löy­tä­mään­kään guuglaa­mal­la. Itse asias­sa olin aivan vää­ril­lä jäl­jil­lä­kin, kos­ka tuon perus­teel­la, mitä muis­tin juo­nes­ta, ole­tin sen nimen ole­van jotain Pie­ni kau­hu­kaup­pa -tyy­lis­tä, vaik­ka sen­ni­mi­sel­lä Roger Cor­man -elo­ku­val­la ei juo­nel­li­ses­ti ole­kaan juu­ri mitään yhteis­tä tämän kans­sa. #

Näi­den hata­rien muis­ti­ku­vien poh­jal­ta eivät myös­kään lähi­tut­ta­va­pii­ri­ni ihmi­set sar­jaa tun­nis­ta­neet (tai edes muis­ta­neet), joten kään­nyin luot­to­mie­he­ni Atson puo­leen, ja sin­ne tie­dus­te­lun lau­kais­tua­ni tuli vas­taus kuin aptee­kin hyl­lyl­tä: Aavei­ta ja kum­mi­tuk­sia eli Fri­day The 13th: The Series. Eipä ihme­kään etten tuo­ta nimeä muis­ta­nut, kun englan­nin­kie­li­sel­lä nimel­lä ei tun­nu ole­van mitään yhteyt­tä sar­jan tapah­tu­miin, eikä myös­kään saman­ni­mi­seen elo­ku­vien sar­jaan. #

Muis­tan, että sar­jan kat­se­lu oli pie­nes­tä pojas­ta pelot­ta­vaa, mut­ta sil­ti sitä kat­sel­tiin aina, aina­kin sil­loin kun oma serk­ku oli kyläs­sä. Apri­koi­tiin­kin Bri­min kans­sa tovi sitä, että mik­si se onkin sil­lä lail­la, että nii­tä pelot­ta­via ohjel­mia oli sil­loin pak­ko kat­soa, vaik­ka ne pelot­ti­vat. Enää en uskal­la kat­soa mitään mikä oikeas­ti pelot­taa minua, vaan kier­rän kau­kaa kaik­ki nykyi­set kau­hue­lo­ku­vat, joi­hin ei pys­ty suh­tau­tu­maan samal­la hel­lyy­del­lä kuin vuo­si­sa­dan ensim­mäi­sen puo­lis­kon elo­ku­viin (jois­ta vii­mek­si eilen kat­se­lin Mark of The Vam­pi­ren). #

Aina­kaan vie­lä tämän kir­joi­tus­het­kel­lä ei Adressit.comista löy­dy Aavei­ta ja kum­mi­tuk­sia -vetoo­mus­ta vaik­ka sel­lai­ses­ta YleX:n kes­kus­te­lu­pals­tal­la onkin ollut puhet­ta. Pari jak­soa löy­tyy kyl­lä Juup­pa­ris­ta. #