Iva­lon susi syö yöl­lä ajo­koi­ran. Isän­tä kuvaut­taa itsen­sä luu­ran­gon kans­sa leh­teen. Sen läpi näkyy Lapin­maa. Har­hai­le­va susi, sano­vat. Ei, lau­mas­ta hää­det­ty, hyl­kiö, Iva­lon susi. Kuka­pa nyt Iva­loon tuli­si, ellei jätet­ty­nä, pot­kut saa­nee­na. Mie­het läh­te­vät susi­met­säl­le. Hyväs­te­le­vät vai­mon­sa, kerää­vät vihan. Mut­ta ei löy­dy sut­ta. Pane­vat nuo­tion, pitä­vät vah­ti­vuo­roa. Iva­los­sa on yksi­näis­tä olla, pit­kät kyl­mät tal­vet, sivis­ty­mä­tön­tä, väki­val­tais­ta, hei­kom­man ja haa­voit­tu­van kimp­puun käy­dään sää­lit­tä. Kaik­ki oli­si toi­sin jos ei oli­si Iva­lon sut­ta. Iva­lon susi se on joka tap­poi sen ja sen, pani juo­maan, ja sen ja sen pani hau­li­kol­la itsen­sä lopet­ta­maan. Iva­lon susi se on että ei ole kun­non kou­lu­ja ja raha pysyy pää­kau­pun­gis­sa. Susi ajaa opet­ta­jat ete­lään. Maa­ta­lous­tu­kia leik­ka­si taas, Iva­lon susi. Ja kun yksi kii­na­lai­sen pitä­jä ajet­tiin pois jo toi­sia tuli junal­la, susia Iva­loon. Iva­lon susi vei sil­tä ja sil­tä rou­van ja sil­tä työ­pai­kan. Tar­pee­ton­ta elä­mää, rumia mata­lia viras­to­ja, mata­lia aja­tuk­sia. Myö­hem­min aamu val­ke­nee. Kaik­ki nuk­ku­vat sikeäs­ti. Nuo­tio on sam­mu­nut samaan aikaan kuin vah­ti­vuo­ro­lai­nen. Ja sii­nä se on: Iva­lon susi käys­ken­te­lee makaa­vien mies­ten kes­kel­lä. Hais­te­lee jon­kun kas­vo­ja, kät­tä joka puris­taa vie­lä hau­lik­koa. Jos aavis­tuk­sen ver­ran lii­oit­te­li­si, voi­si näh­dä sen kas­vois­sa vilah­duk­sen lem­peyt­tä, sää­liä­kin, mut­ta kova se on ja ilmee­tön, täy­si elu­kan ilme. #

Jan­ne Num­me­la, Tom­mi Nuop­po­nen, Juk­ka Vii­ki­lä: Ensyklo­pe­dia #