#

Tänään aion ottaa rau­hal­li­ses­ti. Ruo­kaa pitäi­si nyt olla sen ver­ran, ettei tar­vit­se käy­dä kau­pas­sa­kaan. Istun vaan ja olen. Tie­to­ko­neel­la. #

Kirk­ko­num­men Sano­mat on vii­me nume­rois­sa (luet­ta­vis­sa leh­den sivuil­la PDF:inä, hyvä hyvä!) ker­to­nut kel­la­ri­ko­me­ro­mur­to­jen sar­jas­ta täs­sä tämän kadun var­rel­la ole­vis­sa talois­sa. Hyvä ettei minul­la ole tuol­la omas­sa­ni mitään arvo­kas­ta. Ei sil­lä ettei­kö arvo­ton­kin var­kail­le kel­pai­si: nyt vii­mek­si­kin tuol­ta naa­pu­ris­ta vie­tiin mat­to­ja ja, hel­vet­ti, pilk­ki­rep­pu. Arvot­to­man tava­ran katoa­mi­nen ei kui­ten­kaan vitu­ta niin kuin arvok­kaan. #

Tuli tuos­sa äsken jos­tain… no hyvä on, taas ker­ran Godzil­laa kat­sel­les­sa­ni, mie­leen, että miten pit­käl­ti ihmi­sen tem­pe­ra­ment­ti, stres­saan­tu­mi­nen ja stres­siin rea­goi­mi­nen mää­rää hänen koh­ta­lo­aan. Osaan uskoak­se­ni eläy­tyä sel­lai­sen ihmi­sen ase­maan, joka rea­goi stres­siin ihan eri lail­la kuin minä. Eläy­ty­mis­het­ke­ni saa­vat minut kyl­lä toi­vo­maan, että minun­kin rea­goin­ti­mal­li­ni oli­si hyö­dyl­li­nen. #

Tie­tys­ti sii­tä­kin mal­lis­ta voi sit­ten olla omat ongel­man­sa, eikä minun­kaan ongel­ma­ni ehkä niin­kään ole rea­goin­ti­mal­li­ni sinän­sä, vaan sen äärim­mäi­syys. Jos oli­sin yhtä kau­ka­na akse­lin kes­ki­pis­tees­tä kuin nyt, mut­ta sen toi­ses­sa pääs­sä, oli­sin var­maan mel­ko levo­ton tyyp­pi. Sai­sin jat­ku­vas­ti olla hake­mas­sa impuls­se­ja, vaik­ka­pa mur­tau­tu­mal­la tois­ten kel­la­ri­ko­me­roi­hin varas­ta­maan van­ho­ja mat­to­ja ja pilk­ki­rep­pu­ja. Nyt­hän minun täy­tyy olla juu­ri näin, istua pai­kal­la­ni teke­mät­tä pal­jon mitään, jot­ta vält­tyi­sin impuls­seil­ta. Minä kun en juu­ri­kaan kyke­ne sie­tä­mään impuls­se­ja. #

Aioin lin­kit­tää täs­sä Veloe­naan, kos­ka olin var­ma että luin siel­tä tem­pe­ra­men­tis­ta jotain ihan vas­ta­kin, mut­ta en sit­ten löy­tä­nyt­kään sitä. #