Risteymä
#9620. Tiistai, 15. syyskuuta 2009 klo 9.47.39, kirjoittanut Jani. 19
Poimitaanpa vaihteeksi taas jutun juurta muilta. #
“Lisäksi pelkään kovia ääniä. Tämä on ongelma, esimerkiksi keittiötä remontoidessa. Seinä kun sattuu olemaan jonkinlaisen betonin ja tiilen risteymää, ja poran helvetillinen ääni tuntuu repivän pään riekaleiksi. Onneksi kauniimmalla meistä pysyy pora hyvin kädessä, joten kuuliaisesti katselen vierestä, parhaassa tapauksessa toisesta huoneesta mikäli tällainen mahdollisuus on.” #
Minäkin tunnen itseni epämiehekkääksi tässä suhteessa. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin en menisi niin pitkälle, että väittäisin suorastaan pelkääväni kovia ääniä, mutta ne tekevät kuitenkin oloni epämukavaksi. Sitä on ikään kuin jatkuvassa hälytysvalmiudessa niin kauan kuin joku tuollainen kova ääni hallitsee ympäristöä, ja se on inhottavaa. #
Vastaavasti yksi iljettävimpiä miehekkyyden ilmentymiä on minusta kovista äänistä tykkääminen. Se on niin äärimmäisen miehekästä että se on minulle vieraudessaan oksettavaa. Niin puhtaassa miehekkyydessä on jotain vajaata sanan kaikissa merkityksissä. Sitäkin masentavampaa on sellaisesta miehekkyydestä aiheutuva eroottinen vetovoima. Minä olen tyystin sellaisen ulkopuolella ja jään siis kokonaan paitsi sen aiheuttamalta huomiolta. #
Yksi parhaita omissa oloissa olemisen puolia on se, että voi halutessaan viettää vaikka koko päivän niin ettei ulkoa kantautuvien äänien lisäksi kuulu mitään muuta kuin tietokoneen tuulettimen pöhinä ja näppäimistön naputtelu. Hiljaisuus antaa tilaa, ja minä tarvitsen tilaa ympärilleni tunteakseni oloni turvalliseksi. #
Eristystä. #
Pienenä haaveilin vankilaan pääsemisestä. En tietenkään silloin tiennyt yksityiskohtia, mutta tosiasiassa haaveilin eristämisestä, yleinen osastohan olisi minulle painajaista. Eristysselliin suljetuksi tuleminen olisi suojellut minua muilta ja muita minulta. #
En päässyt vankilaan. #
Peljätkää. #