Aamu­päi­väl­lä oli muis­tia ja oppi­mis­ta. Sitä tulee kuu­lem­ma ole­maan enem­män­kin, huo­men­na jo seu­raa­va ker­ta. #

Olin sen ver­ran monis­ta ja perus­ta­van­laa­tui­sis­ta asiois­ta eri miel­tä aran oloi­sen neu­rop­sy­ko­lo­gin kans­sa, etten aluk­si uskal­ta­nut esit­tää vas­ta­lausei­ta. En niin aamul­la ollut edes kun­nol­la rii­dan­haas­to­tuu­lel­la. Sanoin sit­ten lopul­ta kui­ten­kin jotain, vaik­ka han­ka­laa se oli ja huo­nos­ti esi­tin asia­ni. #

Ilta­päi­väl­lä oli stres­sia­si­aa ohjaa­ja­duon joh­dol­la. Ava­sin sii­nä­kin pari ker­taa suu­ni, ettei tämä­kään päi­vä nyt ihan huk­kaan men­nyt. Mai­nit­sin mm. etten ole kos­kaan epä­on­nis­tu­nut. Tar­koi­tin sen vit­sik­si, mut­ta kaik­ki vain tui­jot­ti­vat hil­jaa. Ilmei­ses­ti olen taas onnis­tu­nut anta­maan itses­tä­ni sel­lai­sen kuvan, että ihmi­set otta­vat tuol­lai­sen hei­ton todes­ta. #

Mikä on tie­tys­ti sekin huvit­ta­vaa, jos­kin nyt sit­ten vain mei­dän kes­ken tääl­lä näin. #

Mai­nit­sin myös eili­sen oival­luk­se­ni. Kat­se­lin illal­la Ryh­mä-X-ani­maa­tio­sar­jan jak­soa Days of Futu­re Past. Sen nimes­tä joh­duin ajat­te­le­maan, kuin­ka val­ta­vas­ti hen­kis­tä poten­ti­aa­lia nyky­het­ken muo­vau­tu­vuu­teen sisäl­tyy, kun sen mää­rit­te­lee uudes­taan tule­vai­suu­den men­nei­syy­dek­si. Kuvit­te­le vain, kuin­ka juma­lal­li­sek­si koki­sit itse­si, jos kyke­ni­sit muut­ta­maan men­nei­tä tapah­tu­mia; siir­rä sit­ten aika­ja­naa siten, että huo­maat nyky­het­ken ole­van tule­vai­suu­den men­nei­syys ja voilà! Huo­maat, että sinä todel­la kyke­net muo­vaa­maan men­nei­syyt­tä — tapah­tu­mia, joi­den muut­ta­mi­ses­ta tule­vai­suu­den ihmi­set voi­vat vain haa­veil­la. #

Koto­na lata­sin iRi­ve­riin pit­käs­tä aikaa musiik­kia. Olen jo vaik­ka miten kau­an aiko­nut ottaa sen junas­sa kuun­nel­ta­vak­si, ja aina unoh­ta­nut. Kak­si täl­lais­ta asi­aa minun piti tänään kotiin­tul­tua­ni muis­taa. Sitä tois­ta en kuol­lak­se­ni­kaan muis­ta. #