Suo­men kie­len sur­kein hauk­ku­ma­sa­na on vit­tu­pää. Se saa käyt­tä­jän­sä vai­kut­ta­maan kak­sin ver­roin niin vähä-älyi­sel­tä kuin mil­lai­sen vai­ku­tel­man tämä pyr­kii tuol­la luon­neh­din­nal­la jos­tain toi­ses­ta anta­maan. Tämä joh­tuu tavas­ta jol­la sana on muo­dos­tet­tu. Se kuu­los­taa sil­tä kuin joku kor­kein­taan tei­ni-ikäi­nen, mah­dol­li­ses­ti vas­ta ala-aste­lai­nen oli­si tul­lut hau­ku­tuk­si kusi­pää- tai pas­ka­pää-nimit­te­lyl­lä, ja halun­nut sit­ten mak­saa takai­sin kor­ko­jen kera. Tämä rauk­ka­rie­pu on ensin poh­ti­nut, mikä oli­si vie­lä pahem­pi kiro­sa­na kuin kusi tai pas­ka, saa­nut vitun pää­hän­sä (sic), ja liit­tä­nyt sen sit­ten saa­maan­sa yhdys­sa­naan kusen tai pas­kan tilal­le. #

Eihän se sil­lä lail­la toi­mi! #

Jot­ta hauk­ku­ma­sa­na oli­si teho­kas, eli satut­ta­va, sen kek­si­mi­ses­sä tulee käyt­tää luo­vuut­ta! Ei tuol­lai­nen “kor­va­taan­pa yhdys­sa­nan kiro­sa­nao­suus astet­ta väke­väm­mäl­lä” -lähes­ty­mis­ta­pa tuo­ta kuin täl­lai­sia vit­tu­pään kal­tai­sia, sisäl­löl­tään vam­mai­sia ilmai­su­ja jot­ka eivät mer­kit­se yhtään mitään. Kor­kein­taan että “olen täy­sin lah­ja­ton, mitä kie­len­käyt­töön tulee.” #

Lähin­nä sitä, mitä vit­tu­pääl­lä uskoi­sin halut­ta­van ilmais­ta, jos se ilmais­tai­siin kun­nol­la, lie­nee van­ha kun­non mulk­ku. Se tosin sopii kai vain mie­hiin; nai­sia var­ten tar­vit­tai­siin joku vas­taa­va, oma sanan­sa. Sii­nä vit­tu-sanan käyt­tö läh­tö­koh­ta­na oli­si­kin sit­ten jo jär­ke­vää, jol­lei jopa suo­ta­vaa, kos­ka se oli­si viit­taus­koh­teen suku­puol­ta koros­ta­va­na hyvin perus­tel­tu. Mut­ta sitä ei mis­sään nimes­sä pidä mur­joa johon­kin jo ole­mas­sao­le­vaan hauk­ku­ma­sa­naan sel­lai­se­naan, ja kuvi­tel­la että se riit­tää. Luo­vuut­ta, juma­lau­ta, luo­vuut­ta! #