marginaali

Päivä 30 päiväosastolla

#17689. Maanantai, 28. maaliskuuta 2011 klo 18.26.23, kirjoittanut Jani.

Aamul­la masen­si taas anka­ras­ti junas­sa. (Masen­nus on ver­bi­nä ihan pöl­jän kuu­loi­nen, jos sil­lä ei ole sub­jek­tia, ja sub­jek­tin myön­tä­mi­nen sil­le on tosi työ­läs­tä. Vain har­vat asiat ovat riit­tä­vän pai­na­via, että nii­den voi­si sanoa masen­ta­van. Mut­ta toi­saal­ta tun­tui­si yhtä pöl­jäl­tä kir­joit­taa joka ker­ta, että “kai­ken tar­koi­tuk­set­to­muus ja tur­huus ja ihmi­set masen­si­vat”, mitä minä yleen­sä tar­koi­tan, kun puhun masen­nuk­ses­ta ilman sub­jek­tia.) #

(No niin, nyt pää­sin sii­hen tilaan, jos­sa koko sana­kaan ei näy­tä enää edes sanal­ta. Masen­si, masen­si, masen­si — onko se japa­nia? Kuu­los­taa ihan Masa­jil­ta.) #

Eni­hau, aamu­pa­lal­la olin jo aika luon­te­vas­ti muka­na. #

Kym­pil­tä tapa­sin sosi­aa­li­työn­te­ki­jän. Jutel­tiin eri kun­tou­tus­vaih­toeh­dois­ta. Tämä sos. tt Han­na oli minus­ta oikein muka­va sil­lä lail­la, että osa­si tuo­da vaih­toeh­dot esiin posi­tii­vi­ses­ti ja kan­nus­taen, mut­ta kui­ten­kin ilman ahdis­ta­vaa patis­te­lua. Koen ne siis itsel­le­ni ehkä jos­sain vai­hees­sa mah­dol­li­si­na pol­kui­na enkä taus­tal­la vaa­ni­vi­na mör­köi­nä. #

Ruo­ka­na oli savu­lo­hi­tuo­re­juus­to­pas­taa, oli oikein her­kul­lis­ta. #

Ryh­mäs­sä pelat­tiin taas Piir­rä ja Arvaa­ta, isoim­mal­la poru­kal­la tähän asti. Oli taas haus­kaa. #

Päivä 25 päiväosastolla

#17598. Maanantai, 21. maaliskuuta 2011 klo 19.11.11, kirjoittanut Jani.

Yöl­lä, tai jo illas­ta asti oli kurk­ku kipeä. #

Aamul­la luin Met­ros­ta, että Masa­lan ase­ma oli taas pala­nut (oli­sin lin­kan­nut tähän Met­ron jutun, jos ei nii­den­kin näköis­leh­teä oli­si pii­lo­tet­tu Meder­ran Flash-käyt­tö­liit­ty­män taak­se). Nap­pa­sin rau­niois­ta kuvan kun Y pysäh­tyi. #

Masalan aseman rauniot #

Aamu­pa­lal­la osal­lis­tuin taas aika vähän. Väsyt­ti. #

Kym­pin ryh­mäs­sä onnek­si pelat­tiin taas Piir­rä ja Arvaa­ta, oli ihan haus­kaa. #

Ruo­ka­na oli loh­ta, se oli joten­kin mau­ton­ta. Jäl­ki­ruo­ka­mar­jat­kin oli­vat ihmeen heik­ko esi­tys. #

Pala­pe­lis­sä on jäl­jel­lä enää sem­moi­nen Saa­ta­nan pöpe­lik­kö, jos­sa ei ole mitään sel­kei­tä hah­mo­ja, pitää vain kokeil­la kaik­ki palat lai­das­ta lukien. Pel­kä­sin jo, että se jää teke­mät­tä, mut­ta tänään paker­sin sitä väki­sin jon­kin mat­kaa, ja ehkä sit­ten­kin saan sen val­miik­si. #

Sel­lon tun­ne­lis­sa soit­taa ker­jä­läi­nen. Nii­den soit­to on niin kuin psy­koo­ti­kon puhet­ta: sinän­sä ihan kohe­ren­teis­ta pie­nis­tä pät­kis­tä levot­to­muut­ta aiheut­ta­van epä­ko­he­ren­tis­ti kokoon kur­sit­tua. #

Junas­sa luu­lin viis­tos­ti vas­ta­pää­tä­ni istu­nut­ta mies­tä ensin Kemp­pi­sek­si, mut­ta tulin lopul­ta sii­hen tulok­seen, ettei se ollut. #

Päivä 17 päiväosastolla

#17430. Keskiviikko, 9. maaliskuuta 2011 klo 20.03.52, kirjoittanut Jani.

Fakiiri naulamatolla Aamul­la oli pari­ta­paa­mi­nen. Paria­ni jäns­kät­ti jos­tain syys­tä etu­kä­teen mitä minä ajat­te­len hänen (minua kos­ke­vis­ta) näke­myk­sis­tään. Siis ikään kuin hänel­lä oli­si taka­tas­kus­sa joi­tain hir­vei­tä salai­suuk­sia sii­tä, mitä minus­ta ajat­te­lee, vaik­kei ole. #

Ehkä se on se, että kenen tahan­sa käsi­tys minus­ta, jos rea­lis­ti­nen, tun­tuu tuos­ta kenes­tä-tahan­sa hir­veäl­tä, jos tämä kuka-tahan­sa on suht’ nor­maa­li ihmi­nen. Sel­lai­ses­ta voi­si louk­kaan­tua, jos asian­omai­sen oma käsi­tys itses­tään onkin epä­rea­lis­ti­nen. Minä kui­ten­kin tie­dän mil­lai­nen… kum­ma­jai­nen? hir­viö? olen, ja olen ihan sinut sen kans­sa, eikä minul­la näin ollen ole syy­tä louk­kaan­tua, jos kuu­len­kin sitä kuvail­ta­van jon­kun toi­sen suul­la. I yam what I yam and tha’s all what I yam. #

Kym­pin ryh­mäs­sä pelat­tiin Piir­rä ja Arvaa­ta. Oli ihan haus­ka peli. Ei aivan Aliak­sen veroi­nen minul­le, mut­ta vähän saman­kal­tais­ta kivaa. Tosin iso osa sen vie­hä­tyk­ses­tä tuli sii­tä, että piir­tä­mi­sen ohel­la tai sijas­ta mei­dän muun­nel­mas­sam­me sai käyt­tää pan­to­mii­mia. #

Ruo­ka­na oli kanaa, taas sama jut­tu kuin vii­me vii­kol­la: söin eilen koto­na broi­le­rin koi­pia, ja jätin vie­lä täk­si päi­väk­si yhden. Jäl­ki­ruo­ka­na oli man­go… -vanu­kas­ta? Oli ihan hyvää. Kana kans. #

Rupa­tel­tiin taas elo­ku­vis­ta. Nos­tin esiin Night of the Living Dea­din. Ker­roin myös eilen vii­mein­kin lop­puun saa­mas­ta­ni The Descen­tis­tä. Sii­nä­pä pit­käs­tä aikaa oikein tosi huo­no elo­ku­va, hrrrrh. #

Tapa­sin toi­min­ta­te­ra­peu­tin. Arvioin epä­on­nis­tu­nee­ni kes­kus­te­lun­li­sää­mis­teh­tä­väs­sä, mut­ta onnis­tu­nee­ni minua kiin­nos­ta­vien aihei­den puhee­nai­heik­siot­ta­mi­sis­sa, joten se otet­tiin nyt uudek­si teh­tä­väk­si: etsiä ja ottaa nii­tä lisää esil­le. Koin taas itse­sää­li­koh­tauk­sen, ja tt antoi sen ins­pi­roi­ma­na lisä­teh­tä­väk­si itse­ni kan­nus­ta­mi­sen. Näi­den har­joi­tus­ten prag­maat­ti­suus on minus­ta vie­hät­tä­vää vaih­te­lua psy­ko­lo­gin kans­sa teh­ty­jen har­joi­tus­ten int­ros­pek­tii­vi­sa­na­lyyt­ti­syy­des­tä. #

Pala­pe­li­kin ete­ni. #

Olin saa­nut puhe­lun Kes­se­lil­tä, joten käve­lin junal­ta sin­ne ja lunas­tin huol­los­sa olleen pyö­rä­ni. Jei! Käve­ly alkoi jo tym­piä. Tosin nyt, kii­tos aurin­gon­mul­ke­ron, alkaa los­ka­pas­kan auraa­mi­nen, enkä täl­lä suin­kaan tar­koi­ta sitä, että­kö se los­ka­pas­ka aurat­tai­siin kun­nan toi­mes­ta, vaan, että minä ja muut pyö­räi­li­jät saam­me aura­ta sitä pyö­ril­läm­me. Sil­loin kun emme luis­te­le los­kas­ta jää­ty­neil­lä uril­la. #

Tämä Jonas Kop­pin Resi­dent Advi­sor -set­ti on kyl­lä pirun hyvä, mut­ta tämä nyt ei kyl­lä enää lii­ty tähän miten­kään, kofeii­nin vii­mei­set rip­peet vain naput­te­li­vat sor­mil­la­ni ja johon­kin piti osua. #