Karheus silmään pistävä
#2750. Perjantai, 25. toukokuuta 2007 klo 18.34.43, kirjoittanut Jani. 4
Meitän omasta pääkirjastostahan minä sen Jouko Turkan Seitsemän veljestä löysin, ei tarvinnut sen kauempaa etsiä. Hurraa, Yleisradion tallennepalvelu ja kotimainen kirjasto! #
En muistanutkaan, millainen kavalkadi 90-luvun kotimaisten elokuvien vakionaamoja tämä sarja on. Kai Lehtinen, Jarmo Mäkinen, Martti Suosalo et cetera — vielä nuoria, potria teatteriopiskelijoita. #
Ihan kuten epäilinkin, ei tämä nyt katsottuna näytä ollenkaan niin älyttömältä kuin millaiseksi muistan tämän silloin 80-luvun lopulla leimatun. Eritteitä lentelee kieltämättä varsin runsaasti, muttei kyllä yhtään sen enempää kuin oikeassa elämässäkään mielestäni. Tässä ei todellisuutta vain ole siloiteltu sillä lailla kuin… no, jotakuinkin kaikessa muussa televisiossa, ja se on virkistävää, ainakin vielä ensimmäisen jakson aikana. #
Kyllä tässä huonojakin puolia on. Äänitys on paikoin aivan onnetonta. En tiedä eikö tuonaikasella tekniikalla tuon parempaan vain yksinkertaisesti pystytty ilman että mikrofonit olisi viety suoraan näyttelijöiden naamoihin kiinni, vai onko siinä vain rehellisesti tyritty, mutta puheesta ei joka tapauksessakaan meinaa saada tolkkua ilman aktiivista korvien höristelyä. #
Voi tosin ehkä toisaalta olla että riittävän kovalla äänenvoimakkuudella se ei olisi ongelma, ja että se riittävän kova on Turkalle tarkoittanut sitä että silloin itku ja huuto kuuluvat luonnollisella kovuudellaan. Se kuulostaisi loogiselta jatkeelta sille näyttelijäntyön mukana tunteiden elämiselle mitä tämä jo pelkällä karulla visuaalisella ilmeellään pakottaa tekemään. Kun minä kuitenkin pelkään kovia ääniä, niin se ei siltä osin tule onnistumaan. #
Ainakin ensimmäisen jakson perusteella kohtauksissa olisi myös ollut paljon leikkelemisen varaa. Tapahtumia on liian vähän nykymittapuulla mammuttimaiseen 68 minuutin kestoon nähden. Ehkä jonkinlaisena ohjaajan versiona tämä menettelisi, mutta ensikertalaisen katsottavaksi tahti on hitusen liian hidasta. #