Läk­sin etsi­mään tie­toa sii­tä, että mis­tä Geor­ge Orwell oikein ammen­si luo­des­saan 1984:n klaustro­fo­bis­ta ase­tel­maa, ja sii­nä sivus­sa tulin löy­tä­neek­si seu­raa­van kat­kel­man. #

Täs­sä suur­piir­tei­nen tyy­li on itses­sään erään­lai­nen kier­toil­mai­su. Kasa sano­ja lan­ke­aa tosi­asioi­den pääl­le peh­meän lumen tavoin, hämär­täen ääri­vii­vat ja kät­kien kaik­ki yksi­tyis­koh­dat. Sel­keän kie­len suu­ri vihol­li­nen on vil­pil­li­syys. Kun oikei­den pää­mää­rien ja ääneen sano­tun välil­le jää kui­lu, sitä tulee kuin vais­to­mai­ses­ti käyt­tä­neek­si pit­kiä sano­ja ja lop­puun­ka­lut­tu­ja kie­li­ku­via, niin kuin mus­te­ka­la rois­kii mus­tet­ta. #

Mei­dän ajas­sam­me ei ole ole­mas­sa­kaan sel­lais­ta kuin “poli­tii­kas­ta eril­lään­py­sy­mi­nen”. Kaik­ki asiat ovat poliit­ti­sia asioi­ta, ja poli­tiik­ka puo­les­taan on kasa val­hei­ta, väis­te­lyä, jär­jet­tö­myyt­tä, vihaa ja skit­so­fre­ni­aa. Kun ylei­nen ilma­pii­ri on huo­no, kie­li jou­tuu kär­si­mään. #

Geor­ge Orwell: Poli­tics and the English Lan­gua­ge (Char­les’ Geor­ge Orwell Links (via Wiki­pe­dia); suo­men­nos, kap­pa­le­ja­ko ja lin­ki­tys omia­ni) #

Hui­kai­se­vaa! #

Seu­raa­vak­si aion lukais­ta Emma Lar­kinin Fin­ding Geor­ge Orwell In Bur­ma -teok­sen arvos­te­lun. Sen otsik­ko nimit­täin lupai­lee, että sii­tä löy­tyi­si vas­taus kysy­myk­seen, mis­sä Orwell oppi dik­ta­tuu­ris­ta ja sen pahuuk­sis­ta. Totuu­den minis­te­ri­öön, jos­sa Wins­ton Smith näper­te­li sana­muo­to­jen paris­sa, Orwell näyt­tää saa­neen vai­kut­tei­ta pes­tis­tään osa­na BBC:n sodan­ai­kais­ta pro­pa­gan­da­ko­neis­toa. #

Se saa­rel­la rie­hu­va mons­te­ri­han on tie­tys­ti se bad robot! Mut­ta oli­pa siel­lä luu­kun alta pal­jas­tu­nei­den por­tai­den pääs­sä sit­ten mitä tahan­sa, niin se ei miten­kään pys­ty vas­taa­maan sii­hen ladat­tui­hin odo­tuk­siin. #

Koe­tin kytä­tä Atson­kin etsi­miä hah­mo­ja räjäh­dys­sa­vus­ta, mut­ta ihmis­kas­vo­ja muis­tut­ta­vim­mat­kaan hah­mot eivät näh­däk­se­ni ole mitään muu­ta kuin parei­do­li­aa (WTC-tor­nien sor­tu­ma­sa­vuis­sa näh­dyt hah­mot ovat täs­tä tun­net­tu esi­merk­ki). #

Tuo puun­run­gon kuvioin­ti (antaa­ko­han Blog­ger lin­ka­ta kuviin näin?) puo­les­taan on mie­les­tä­ni vain pelk­kä tek­ni­nen epä­hie­nous. Räjäh­dy­se­fek­tin simu­loi­mi­sek­si kuvaa on täräy­tet­ty muu­ta­man frei­min ajan kes­ki­tys­koh­das­taan sivuun, ja kun fil­min reu­na on tul­lut vas­taan, sii­hen on lisät­ty digi­taa­li­ses­ti mate­ri­aa­lia nopeim­mal­la ja yksin­ker­tai­sim­mal­la tar­jol­la ole­val­la kei­nol­la, eli pei­laa­mal­la. Sen näkee sii­tä­kin, että Jac­kin jalas­sa on sama pei­lie­fek­ti. #

Los­tin juo­ni­pal­jas­tuk­sia lupaa­va mer­kin­tä­ni on kom­men­teis­ta pää­tel­len alka­nut elää omaa elä­mään­sä. #

Atso link­ka­si juu­ri jul­kai­suun tule­vien, mui­den muas­sa suo­men­kie­lis­ten DVD:denDVD:den vai DVD:iden? Vai DVD:diedeinden? Äh! lis­taan, ja voih! Alku­pe­räi­nen Godzil­la jat­ko-osi­neen, puhu­mat­ta­kaan kuu­den Goji­ra-lef­fan bok­sis­ta! Joko minä olen mai­nin­nut, että minä rakas­tan hir­viöi­tä? Jo näkö­jään. #

Sitä pait­si sii­nä tavas­sa, jol­la Godzil­la hei­jas­te­lee ato­mi­pom­mi­te­tun Japa­nin trau­mo­ja, on minus­ta jotain äärim­mäi­sen säväh­dyt­tä­vää. #

Godzil­las­sa oli sano­maa. Elo­ku­va syn­tyi vain yhdek­sän vuot­ta Hiros­hi­man ja Naga­sa­kin ato­mi­pom­mien jäl­keen, ja sen teki ohjaa­ja joka oli itse näh­nyt nii­den aiheut­ta­man tuhon, eikä Godzil­la näin ollen ollut pel­käs­tään Japa­nin vas­ti­ne King Kon­gil­le vaan vaka­va varoi­tus ydin­ko­kei­den yleis­ty­mi­sen hul­luu­des­ta. #

Ste­ve Ryfle: “Godzil­la’s Footprint” (VQR; suo­men­nos oma­ni) #