Kir­jai­mel­li­ses­ti “nihi­lis­mi” tar­koit­taa “oppia ei-mis­tään”. Se on skep­ti­syy­den äärim­mäi­nen muo­to jon­ka mukaan maa­il­mas­ta ei ole mah­dol­lis­ta saa­vut­taa min­kään­lais­ta aitoa moraa­lis­ta, tie­teel­lis­tä, meta­fyy­sis­tä, poliit­tis­ta tai teo­lo­gis­ta tie­toa. Se on epis­te­mio­lo­gi­nen oppi joka kum­pu­aa sii­tä että ihmi­sen on mah­do­ton­ta tie­tää maa­il­man todel­lis­ta luon­net­ta joko sik­si, että maa­il­mal­la ei ole todel­lis­ta luon­net­ta tai sik­si, että maa­il­man todel­li­nen luon­ne on ihmi­sen intui­tii­vit­sen, älyl­lis­ten ja ais­til­li­sen havait­si­mien ulot­tu­mat­to­mis­sa. #

Nihi­lis­tin suh­de maa­il­maan on var­sin epä­ta­val­li­nen. Toi­sin kuin kar­te­sio­lai­set, nihi­lis­ti ei kos­kaan kyke­ne tun­te­maan tyy­dy­tys­tä sii­tä, että maa­il­ma on sitä mil­tä se näyt­tää. Hänel­le ei ole ole­mas­sa mitään Ark­hi­me­deen pis­tet­tä jos­ta kat­soa, eikä mitään kei­noa tie­tää mikä on todel­lis­ta ja mikä kuvi­tel­maa, tai mikä on tot­ta ja mikä val­het­ta. Nietzsche nimit­ti tätä skep­ti­syyt­tä ihmi­sen maa­il­man­hah­mo­tus­ky­ky­jä koh­taan juma­lan kuo­le­mak­si. Kun ihmi­sel­lä ei ole uskoa juma­laan eikä ikui­siin totuuk­siin, usko kaik­kiin auk­to­ri­teet­tei­hin kato­aa ja ihmi­nen jää tilaan jos­sa hänel­lä ei ole mitään syy­tä olet­taa min­kään ole­van tot­ta tai val­het­ta, pois­lu­kien hänen oma halun­sa teh­dä niin. Tämä vas­tuu omas­ta näkö­kul­mas­ta voi olla ram­paut­ta­va ja joh­taa epä­toi­von ja nega­tii­vi­suu­den tun­tei­siin. Jos mitään ei voi tie­tää var­mas­ti eikä ole ole­mas­sa mitään objek­tii­vi­sia stan­dar­de­ja joi­den mukaan totuut­ta voi­si mita­ta, elä­mä näyt­täy­tyy tar­koi­tuk­set­to­ma­na ja mie­let­tö­mä­nä. Kai­ken lisäk­si, jos elä­mä on tar­koi­tuk­se­ton­ta ja mie­le­tön­tä, ei ole ole­mas­sa mitään perus­te­lui­ta vali­ta elä­mä mie­luum­min kuin kuo­le­ma. #

Nihi­lis­ti jou­tuu vas­taa­maan kysy­myk­siin sii­tä, onko elä­mäl­lä mitään arvoa ja jos, niin mitä. Tämä aihe oli Albert Camus’n kir­joit­ta­ja­nu­ran läh­tö­koh­ta. Hän huo­ma­si, että nihi­lis­tin vaih­toeh­dot eivät rajoi­tu elä­mään kiel­tä­mi­ses­sä ja itse­mur­haan. Hän voi itse­mur­han ja kuo­le­man sijaan vali­ta elää elä­män­sä epä­var­muu­des­sa, pai­nis­kel­len joka iki­nen päi­vä nega­tii­vi­suu­den tun­tei­den­sa kans­sa. Toi­se­na vaih­toeh­to­na hänel­lä on tais­tel­la tätä nega­tii­vi­suus­tai­pu­mus­ta vas­taan ja sen sijaan, että tun­ti­si vas­ten­mie­li­syyt­tä tilan­net­taan koh­taan, tah­toa kokea kai­ken tul­kin­nal­li­suu­des­ta seu­raa­van vapau­den rie­mu. Nihi­lis­tin valin­ta ei siis sit­ten­kään ole vält­tä­mät­tä valin­ta elä­män ja kuo­le­man välil­lä vaan valin­ta pas­sii­vi­sen ja aktii­vi­sen asen­teen omak­su­mi­sen välil­lä. Sekä Camus että Nietzsche pitä­vät aktii­vis­ta nihi­lis­miä pas­sii­vis­ta nihi­lis­miä parem­pa­na valintana.
John Mar­mysz: “From “Night” to “Day”: Nihi­lism and the Wal­king Dead.”
academia.edu
suo­men­nos ja lin­ki­tyk­set omia­ni #

Blo­gaa­jis­sa on niin pal­jon filo­so­fe­ja, että joku var­mas­ti tie­tää sanoa, jos tämä argu­ment­ti on jo käy­tet­ty ja kumot­tu, mut­ta minus­ta tuos­sa on vir­he. Ei siis tuos­sa kuvauk­ses­sa, vaan sii­nä ajat­te­lus­sa, jota tuos­sa kuva­taan. Perus­te­len sitä sil­lä, että jos nihi­lis­min läh­tö­koh­ta­na on täy­del­li­nen epä­us­ko kaik­kia aja­tuk­sen perus­ta­via kul­ma­ki­viä koh­taan, on vää­rin yrit­tää teh­dä sel­lai­nen kul­ma­ki­vi kai­ken tul­kin­nal­li­suu­des­ta seu­raa­van vapau­den aiheut­ta­mas­ta rie­mus­ta; jos tuol­lai­nen rie­mu on abso­luut­ti, se mer­kit­see sitä, että läh­tö­koh­ta­na ollut aja­tus kaik­kien abso­luut­tien hyl­kää­mi­ses­tä (juma­lan kuo­le­ma) on ollut vir­heel­li­nen. Voi­si ehkä argu­men­toi­da, että tämä täy­si ympy­rä on kul­jet­ta­va, jot­ta tuon täy­del­li­sen valin­nan­va­pau­den rie­mun voi­si löy­tää, mut­ta sil­ti­kin se kuu­los­taa minus­ta epäi­lyt­tä­väl­tä takin­kään­tä­mi­sel­tä, elä­män­ha­lun vii­mei­sel­tä, epä­toi­voi­sel­ta oljen­kor­rel­ta. #

Vie­lä sitä­kin sur­ku­hu­pai­sam­pi on minus­ta epä­var­muu­des­sa ja nega­tii­vi­suu­den tun­tei­den kans­sa päi­väs­tä päi­vään tais­te­le­van hah­mon herooi­se­na ja roh­kea­na pitä­mi­nen (joka ei ehkä tuos­ta sitaa­tis­ta käy ilmi koko komeu­des­saan, mut­ta alku­pe­räis­teks­tis­sä heti seu­raa­vis­sa kap­pa­leis­sa kyl­lä); on minus­ta iro­nis­ta, että juu­ri kris­ti­nus­kon orja­mo­raa­lik­si lei­man­nut Nietzsche sor­tuu pitä­mään kär­si­myk­ses­sä tai sii­tä huo­li­mat­ta elä­män­sä läpi elä­vää ihmis­tä, siis mart­tyy­riä, roh­kea­na ja ide­aa­li­na ihmi­se­nä. Mik­si elä­män kär­si­myk­ses­sä läpie­lä­mi­nen oli­si roh­keut­ta ja san­ka­ruut­ta? Ja mikä tär­keäm­pää, täs­sä on se sama, isom­pi vir­he kuin valin­nan­va­paus­rie­mun­kin kans­sa: mik­si roh­keus tai san­ka­ruus oli­si sel­lai­nen ajat­te­lun kul­ma­ki­vi, jol­lais­ten ole­mas­sao­lo on läh­tö­koh­tai­ses­ti hylät­ty? #

Vas­taus on tie­ten­kin ilmei­nen: ne eivät ole­kaan kul­ma­ki­viä, vaan ne oli­vat Nietzschen kom­pas­tus­ki­viä. Ehkä se oli hänen fyy­si­nen hei­ve­röi­syy­ten­sä ja se, että Nietzsche oli nais­lau­man kas­vat­ta­ma, mikä teki hänes­tä niin epä­var­man oman mas­ku­lii­ni­suu­ten­sa suh­teen. On kuin hän oli­si sen seu­rauk­se­na etsi­nyt kipeäs­ti mie­hen mal­lia, jon­kin­lais­ta mie­huu­den ide­aa­lia. Tämä mie­si­de­aa­lin kai­puu sai hänet pal­vo­maan roh­keut­ta ja san­ka­ruut­ta ja samal­la hän vali­tet­ta­vas­ti sokeu­tui sil­le teh­des­sään filo­so­fi­aa. #

Nihi­lis­tin todel­li­nen valin­ta palau­tuu siis alku­pe­räi­seen, valin­taan elä­män ja kuo­le­man välil­lä. Elä­mä ei tar­joa mitään vaih­toeh­to­ja, jot­ka sisäl­täi­si­vät abso­luu­tin, jol­le sen voi­si perus­taa. Itse asias­sa roh­ke­nen epäil­lä, että edes valin­taa kuo­le­man ja elä­män välil­lä nihi­lis­til­le suo­tai­siin; on luul­ta­vas­ti niin, että nihi­lis­tin ainoa todel­li­nen vaih­toeh­to on juu­ri itse­mur­ha ja kaik­ki muut “vaih­toeh­dot” perus­tu­vat tosia­sias­sa enem­män tai vähem­män oman ajat­te­lun kiel­tä­mi­seen, mie­let­tö­män maa­il­man kat­seen vält­te­lyyn. #

“2 Sil­loin minä ylis­tin vai­na­jia, jot­ka ovat kuol­leet -- ylis­tin onnel­li­sem­mik­si kuin ovat ne, jot­ka vie­lä elä­vät; 3 ja näi­tä kum­pia­kin onnel­li­sem­mak­si ylis­tin sitä, joka ei ole syn­ty­nyt­kään ja jon­ka ei ole tar­vin­nut näh­dä sitä pahaa, mitä aurin­gon alla tapah­tuu.”
Saarn. 4:2
evl.fi
lin­ki­tys oma­ni #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]5. 5. 2007 18.17[/klo] Vii­la­sin pilk­ku­ja, nyky­ai­kais­tin tyy­liä ja tekniikoita.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]4. 4. 2010 18.05[/klo] Päi­vi­tin linkin.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #