Etsin aiem­min täl­lä vii­kol­la City­mar­ke­tis­ta vaih­toeh­to­ja rak­kal­le Start-mys­lil­le, kun olin huo­man­nut, että sii­nä on perä­ti kuusi­tois­ta gram­maa ras­vaa jokais­ta sataa gram­maa koh­den. Yhtä pal­jon ener­gi­aa ei soke­rit­to­mis­sa vaih­toeh­dois­sa tun­tu­nut ole­van, mut­ta ihan tar­peek­si lähel­le pää­si­vät monet­kin. Valit­sin Kel­logg’s Fros­tie­sinKel­logg’­sin sivut oli­vat aiem­min ihan onnet­to­mat, nyt ne toi­mi­vat ihan hyvin. Hur­raa! jo ennen kuin huo­ma­sin, että otta­mal­la ker­ral­la kak­si sai mukaan­sa askel­mit­ta­rin. Tämän tar­jouk­sen huo­mat­tua­ni otin yhden taval­li­sen ja toi­sen kol­mas­osal­la taval­li­sen soke­ri­mää­räs­tä (ener­gia­mää­rä kui­ten­kin jota­kuin­kin sama). Vas­ta koto­na äly­sin, että oli­si pitä­nyt ottaa se toi­nen­kin siel­tä var­si­nai­ses­ta muro­hyl­lys­tä eikä sii­tä tar­jous­lä­jäs­tä, kos­ka sii­nä tar­jous­lä­jäs­sä oli­vat parin kuu­kau­den pääs­tä van­he­ne­vat laa­ti­kot. #

Olen haa­veil­lut syke­mit­ta­ris­ta, mut­ta ne ovat aika hin­ta­via veh­kei­tä. Askel­mit­ta­ria en oli­si osta­nut, mut­ta täl­lai­se­na kyl­kiäi­se­nä ajat­te­lin kui­ten­kin kel­puut­taa sen. Mai­nit­ta­koon täs­sä yhtey­des­sä, että minä olen ollut vähän epä­us­koi­nen näi­den askel­mit­ta­rei­den suh­teen. Kuin­ka joku elekt­ro­ni­nen tas­ku­mu­na muka voi­si tie­tää, kos­ka minä astun aske­leen? #

No kokei­lin sitä juu­ri tuos­sa äsken käve­lyl­lä­ni kau­pun­gil­le. Kokei­lin sitä ensin tääl­lä sisäl­lä jo, ja se näyt­ti kuin näyt­ti­kin las­ke­van kaik­ki keit­tiös­tä eteis­käy­tä­vän pää­hän otta­ma­ni seit­se­män askel­ta ihan oikein. Kokei­lin sitä sit­ten uudem­man ker­ran mat­kal­la his­sis­tä ulos, ja sii­nä­kin mat­kal­la otta­ma­ni aske­leet se näyt­ti las­ke­neen oikein: 22 askel­ta. Niin­pä luo­tin sii­hen jo vähän, ja lai­toin sen tas­kuu­ni kun läh­din käve­le­mään. Ensim­mäi­sen kuu­den­sa­dan met­rin mat­kan tal­sit­tua­ni kat­soin taas mit­ta­ria. Se näyt­ti 22 askel­ta. Olin siis kul­ke­nut yli puo­li kilo­met­riä otta­mat­ta askel­ta­kaan! Näyt­ti siis sil­tä, että se, las­kee­ko tämä mit­ta­ri aske­lei­ta, riip­puu sii­tä, että tar­kis­tel­laan­ko sitä tuon tuos­ta­kin. Siis erään­lai­nen suh­teel­li­suus­teo­reet­ti­nen ja kvant­ti­me­kaa­ni­nen lai­te, ilmi­sel­väs­ti. #

Pois­tin samas­sa tas­kus­sa olleen nenä­lii­nan, jos­ko se vaik­ka oli­si onnis­tu­nut pai­na­maan mie­les­tä­ni kyl­lä ihan hyvin upo­tet­tua nol­laus­nap­pia. Käve­lin uudet kuusi­sa­taa met­riä, ja nyt aske­lei­ta näyt­ti jo ker­ty­neen ihan uskot­ta­van­tun­tui­nen luku­mää­rä, joten pudo­tin mit­ta­rin takai­sin tas­kuun ja jat­koin käve­lyä. #

Mit­ta­rin pah­vi­pak­kauk­sen taka­puo­lel­la ker­ro­taan, että pel­kän ter­vey­den yllä­pi­toa var­ten pitäi­si kävel­lä päi­vit­täin kuusi­tu­hat­ta askel­ta ja laih­du­tus­ta aja­tel­len kym­me­nen­tu­hat­ta, jois­ta 4000-6000 askel­ta yhtä­jak­soi­ses­ti. Ajat­te­lin, että kyl­lä nor­maa­lis­ta käve­ly­len­kis­tä­ni se kuusi­tu­hat­ta nyt var­maan tulee täy­teen. #

Vaan mitä vie­lä! Kävel­tyä­ni tun­nin ver­ran, eli Kel­tin­mäes­tä kes­kus­taan, oli mit­ta­riin ker­ty­nyt hui­keat 2666 askel­ta. Jos jae­taan tämä askel­mää­rä nii­den otta­mi­seen minul­ta kulu­neel­la ajal­la, saa­daan tulok­sek­si 0,7 askel­ta per sekun­ti. Tämä mer­kit­see sitä, että käy­tän jokai­sen aske­leen otta­mi­seen noin puo­li­tois­ta sekun­tia. Lisäk­si, jos jae­taan tuo mat­ka (noin vii­si ja puo­li kilo­met­riä) otta­mie­ni askel­ten mää­räl­lä, saa­daan tulok­sek­si, että jokai­nen aske­lee­ni on noin kah­den met­rin mit­tai­nen. Minua huo­let­taa nyt, että olen vähän tur­han hel­pos­ti tun­nis­tet­ta­vis­sa hii­pies­sä­ni tuol­la kau­pun­gil­la näil­lä huo­mio­ta­he­rät­tä­vil­lä, kak­si­met­ri­sil­lä aske­lil­la­ni hui­maa puo­len­tois­ta sekun­nin vauh­tia­ni. #

Kes­kus­tas­sa kävin Foru­min K-kau­pas­sa, jos­sa minua vitut­ta­vat suun­nat­to­mas­ti ne ale­tar­rat, joi­hin on mer­kit­ty vain alen­nus­pro­sent­ti, ikään kuin sitä oli­si ihmi­sil­lä aikaa kau­pas­sa ruve­ta las­ke­maan, että kuin­ka edul­lis­ta on 4,95 euron por­saan sisä­fi­le, jon­ka hin­taa on alen­net­tu kol­me­kym­men­tä pro­sent­tia. No, minul­la tie­tys­ti on, mut­ta luu­let­te­ko juu­ri, että rupean las­ke­maan? En rupea! Jätän osta­mat­ta. Enkä minä por­saan sisä­fi­let­tä raas­ki­si sitä pait­si ostaa sii­tä alen­nuk­ses­ta huo­li­mat­ta kui­ten­kaan. #

Olin aiko­nut ostaa siel­tä lei­pää ja käsi­saip­pu­aa, mut­ta ei siel­lä ollut lei­pää. Eikä siel­lä­kään ollut nii­tä Bliw-täyt­tö­pul­lo­ja. Ei siis vai­ku­ta ostaa sitä­kään saip­pu­aa enää. Vie­res­sä oli Pirk­ka-saip­pu­aa, jos­ta näkyi ole­van sekä pump­pu­pul­lo­ja että täyt­tö­pul­lo­ja, joten ajat­te­lin sit­ten ostaa sem­moi­sen. Mut­ta sit­ten ajat­te­lin, että vitut minä kyl­lä yhtä saip­pua­pu­te­lia tääl­tä rupea osta­maan, kun ei se enti­nen Bliw edes ole vie­lä lop­pu­nut koto­na. #

Niin­pä käve­lin sit­ten bus­si­py­sä­kil­le ja ker­ran­kin, ker­ran­kin bus­si tuli juu­ri samaan aikaan kuin minä­kin. Jos oli­sin muni­nut siel­lä kau­pas­sa vie­lä vii­si­tois­ta sekun­tia kau­em­min, oli­sin ennät­tä­nyt juu­ri näke­mään tuon auton perä­va­lot ja jou­tu­nut odot­ta­maan seu­raa­vaa. #

Oho, Miloše­vić on kuol­lut. #

Lak­ko lop­pui, eikä tämän talon ros­kik­set olleet lähes­kään äärim­mil­leen täyn­nä. Yksi oli jopa mel­kein koko­naan tyh­jä kun äsken uskal­tau­duin vie­mään oma­ni. Eikä nii­tä ros­kia minul­la­kaan astiat pur­suil­leet. #

Bio­jä­teas­tian poh­jal­le oli vain ehti­nyt ker­tyä epä­mää­räi­sen rus­ke­aa nes­tet­tä ja huvi­tin itseä­ni kuvit­te­le­mal­la het­ken, että kulau­tan sen sii­tä kurk­kuu­ni. Samal­la lail­la kuin jos näkee kadul­la oksen­nus­ta tai mitä hyvän­sä epä­mää­räi­sen näköis­tä, voi kuvi­tel­la mene­vän­sä kon­tal­leen ja nuo­le­van­sa sitä. Gllrgh! #

Tyh­jiö­pa­ka­tuk­si tule­mi­ses­ta en ole haa­veil­lut vähään aikaan, mut­ta sor­mien ja var­pai­den varas­sa äärim­mil­leen levi­tet­ty­nä roik­ku­mi­nen kuu­luu edel­leen vakio­fan­t­asioi­hin. Maa­tes­sa­ni vuo­tees­sa­ni, jos­sa useim­mat näis­tä kuvi­tel­mis­ta läh­te­vät liik­keel­le, kuvit­te­len usein myös pai­no­voi­man kään­ty­vän pää­lael­leen niin, että putoan kat­toon vuo­de­vaat­tei­ne­ni (jot­tei kovin pahas­ti koli­si­si, kun pudo­tus on mel­koi­nen), mut­ta muut esi­neet oli­si­vat yhä taval­li­sen pai­no­voi­man vai­ku­tus­pii­ris­sä. #

Vii­me aikoi­na olen myös huo­man­nut haa­vei­le­va­ni kak­sin käsin jol­lain kät­tä­pi­dem­mäl­lä lyö­mi­ses­tä. Itse lyö­mi­ses­tä siis sinän­sä, en min­kään tai kenen­kään tie­tyn lyö­mi­ses­tä, vaan sii­tä itse teke­mi­ses­tä. Sel­lai­ses­ta, jos­sa koko var­ta­lo jän­nit­tyy ensin taak­se­päin niin kaa­rel­le kuin mah­dol­lis­ta, ja sen jäl­keen kädet hujah­ta­vat pään yli, teh­den siis sel­lai­sen halon­hak­kuu­liik­keen. Välil­lä kuvit­te­len myös, että sei­son tätä teh­des­sä­ni jon­kin­lai­sen ison jousen pääl­lä niin, että jän­nit­täes­sä­ni var­ta­loa­ni kal­lis­tan samal­la jous­ta­kin taak­se­päin, ja lisään sit­ten eteen palau­tu­van jousen voi­man oman isku­ni voi­maan. #

Lyön­nin koh­teel­la ei tosi­aan­kaan tun­nu ole­van väliä, kun­han se ei ole mitään lii­an kovaa, joka vain satut­tai­si ran­tei­ta, eikä mitään lii­an peh­me­ää, jos­ta ei ole ollen­kaan vas­tus­ta. #

Tämä voi olla kun­toi­lus­sa syn­ty­neil­lä lii­ke­ra­doil­la kai­ku­via her­moim­puls­se­ja, joi­den kuun­te­lul­le hil­jai­suus ja pai­kal­leen­py­säh­ty­mi­nen her­kis­tää. #